Useimmat yritykset tarvitsevat toistuvasti rahoitusta esimerkiksi päivittäiseen toimintaan sitoutuvaan käyttöpääoman rahoittamiseen, toiminnan kehittämiseen tai investointeihin.

Käyttöpääoman optimointi antaa yritykselle mahdollisuuden vapauttaa varoja, vähentää rahoitustarvetta sekä siihen liittyviä korkokustannuksia ja kasvattaa rahoitusvalmiutta. Keinot voivat vaihdella myyntisaamisten ja ostovelkojen tehokkaammasta käsittelystä vaikkapa yrityksen liiketoimintaan soveltuvan käyttöpääomarahoituksen järjestämiseen.

Voit lukea alta tarkemmin tarjoamistamme rahoitusmahdollisuuksista. Monimutkaisempien yritysten merkittäviin rahoitustarpeisiin ei kuitenkaan monesti voida vastata standardiratkaisuilla. Silloin sopivimman ratkaisun etsiminen alkaa keskustelulla yrityksen liiketoiminnan tavoitteista, ja lopputuloksena syntyy usein räätälöity ratkaisu.

Rahoitusmuodot
Teemme päivittäin rahoitusratkaisuja kaiken tyyppisille yrityksille pienistä toiminimistä aina Suomen suurimpiin yrityksiin saakka.

Kun tarvitset yrityksellesi apua parhaan rahoitusmuodon valitsemiseen kysy lisätietoja asiakaspalvelustamme puh. 0100 2580 ma-pe 8-16 (pvm/mpm). 

Käyttöpääoman rahoittaminen

Esimerkiksi yrityksen luottokortti, luotollinen tili tai factoring ovat monille pienemmille yrityksille sopivia tapoja varmistaa, että kassavirran vaihteluista selvitään maksuvalmiuden kärsimättä. Suuremmille tai kansainvälistä kauppaa käyville yrityksille kulloiseenkin tilanteeseen soveltuvin ratkaisu löydetään aina kahdenvälisen keskustelun pohjalta.

Investoinnit ja rahoitus

Kasvu ja yrityksen kehittäminen edellyttävät usein investointeja. Tarjoamme yrityksellesi rahoitusta suuriin tai pienempiin hankkeisiin, kuten muun muassa IT-hankintoihin, tuotantolaitos- tai yritysajoneuvohankintoihin. Rahoitus järjestetään useimmiten jollakin näistä kolmesta tavasta:

  • Laina: Yrityslainaa käytetään esimerkiksi uusien tietokoneiden, toimitilojen sisustamisen ja autojen hankkimisen kaltaisiin menoihin. Laina-aika on tyypillisesti 3–10 vuotta.
  • Osamaksurahoitus: Osamaksurahoituksen avulla voidaan ostaa koneita ja laitteita ostokohteen toimiessa vakuutena. Laina-aika on yleensä 3–5 vuotta.
  • Leasingrahoitus: Leasingrahoitus voi olla houkutteleva vaihtoehto yrityslainalle tai osamaksurahoitukselle esimerkiksi autojen, IT-menojen tai kiinteistöjen hankintaan. Se sitoo vähemmän pääomaa ja tarjoaa yritykselle enemmän joustavuutta kuin ostaminen.

Yrityksen perustaminen

Yrityksen perustamisen rahoittamiseksi on olemassa useita eri vaihtoehtoja. Alkuvaiheen rahoitus voi olla omia säästöjä, ystävien ja perheen varoja, sijoittajien tarjoamaa rahoitusta, joukkorahoitusta tai julkista rahoitusta (esimerkiksi Finnvera ja Business Finland).

Monipuolisia ratkaisuja suurille yrityksille

Suurempien yritysten rahoitustarpeet ovat monimuotoisempia, joille rahoittamisen asiantuntijamme voivat tarjota parhaat ratkaisuehdotukset esimerkiksi yritysobligaatioihin, osakeanteihin, syndikoituihin luottoihin tai yrityskauppojen rahoitukseen liittyvissä asioissa.

Ota yhteys suoraan paikalliseen Finanssikeskukseen halutessasi lisätietoja

Ota yhteyttä

Valitse asiantuntijamme kanssa tarpeisiisi sopivin rahoitusmuoto. Lähetä viesti Districtissä, tai soita asiakaspalveluumme 0100 2580, ma-pe 8-16 (pvm/mpm)

 

Muistilista rahoitusneuvotteluun

  • Viimeisin virallinen tilinpäätös 
  • Kuluvan kauden välitilinpäätös, jos on 
  • Investointisuunnitelma (hankesuunnitelma) tai liikeidea ja liiketoimintasuunnitelma 
  • Kaupparekisteriote 
  • Yksityiskohtaiset tiedot tarjottavista vakuuksista