Jaa

Arvoa vastavalmistuneen saavutuksille

Moni vastavalmistunut astuu opintojen päätteeksi täysin uuteen elämäntilanteeseen. Tutulta kaveriporukalta ei välttämättä enää saa samanlaista tukea arjen haasteisiin kuin opiskeluaikana ja samanaikaisesti koittaa monesti uuden työpaikan hakeminen, muutto pois lapsuudenkodista sekä monia muita uusia haasteita ja mahdollisuuksia.

07AF418F059B2C01

Kaiken tämän myllerryksen keskellä unohtuu monesti saavutuksista nauttiminen. Vastavalmistunut diplomi kädessä ei ole tänä päivänä mikään itsestäänselvyys vaan saavutusten takana on tuhansia tunteja kovaa työtä ja monia huonosti nukuttuja öitä. Tästä saavutuksesta pitää toisin sanoen olla ylpeä ja menestyksestä (myös henkisestä) saa ja tuleekin nauttia riippumatta alasta ja koulutuksesta.

Vastavalmistuneilla on isoja haaveita. Suuri osa vastavalmistuneista korkeakoulutetuista haluaa tutkimuksemme mukaan matkustaa ja nähdä maailmaa. Jotkut ovat jopa valmiita luopumaan työpaikastaan matkustamisen eteen, mikäli nykyinen työnantaja ei jousta lomien ja vapaiden suhteen tarpeeksi paljon. Muitakin haaveita työelämään ja mm. perheen perustamiseen liittyen toki on ja näiden kaikkien haaveiden toteuttaminen on tässä elämäntilanteessa vielä täysin mahdollista. Tärkeää kuitenkin on, että ympärillä olevat ihmiset kuten perhe ja ystävät sekä muut yhteiskunnan tahot ja palveluntarjoajat toimivat unelmien toteuttamisessa tukena eivätkä kohtele vastavalmistunutta kokemattomana nuorena aikuisena, jota tulee ohjata liikaa tai jota voidaan palvella iäkkäämpiä hieman huonommin.

Tarjotessamme vastavalmistuneille Akavan jäsenliittojen jäsenille eksklusiivisia jäsenetuja ja palveluja olemme saaneet vastavalmistuneita palautetta siitä, että heille on avattu täysin omia digitaalisia palvelu- ja käyttöönottokanavia sekä siitä kuinka hyvin Danske Bankin vastavalmistuneiden oma tiimi on kyennyt palvelemaan myös henkilökohtaisesti puhelimessa ja chatissa.

Vastavalmistuneissa nuorissa huomaa kuinka tärkeää on, että heidät otetaan tosissaan ja että heidän unelmia ja suunnitelmia kuunnellaan; liittyvät ne sitten matkustamiseen, työelämään, asunnon hankintaan tai esim. säästämiseen ja sijoittamiseen. Jokainen unelma on yhtä arvokas!

Lue lisää Danske Bankin ja akavalaisten jäsenliittojen kädenojennuksesta vastavalmistuneille.

Tutustu etuihin


Kiinnostuitko?
Tervetuloa Danske Bankiin.