Asiakastarina: Nordic Air Defence

Pohjoismainen puolustusteollisuus on käännekohdassa kasvaneiden investointien myötä. Sekä vakiintuneet toimijat että nopeasti kasvavat startup-yritykset tarvitsevat innovatiivisia ratkaisuja ja oikea-aikaista rahoitusta, jotta puolustusteollisuuden valtava potentiaali saadaan hyödynnettyä.

Tulevaisuuden puolustuskykyä rakennetaan pohjoismaisella innovaatiolla

Keskustelimme Nordic Air Defencen toimitusjohtajan Karl Rosanderin kanssa puolustustoimialan ja kasvavan yrityksen tarpeista. Katso koko haastattelu videolta:

468b1dee-45de-491b-b94b-6f26ad796a73

Nordic Air Defence aloitti toimintansa uudenlaisessa geopoliittisessa tilanteessa; Euroopassa oli käynnissä laajamittainen sota ja Euroopan rauhan ajan tarpeisiin rakennettu puolustus kaipasi vahvistusta. Nordic Air Defencen perustajat kiinnittivät huomiota droonien uhkaan, johon ei oltu juurikaan valmistautuneita. ”Ruotsin ilmapuolustus kattaa tällä hetkellä vain noin 5 % Ruotsin pinta-alasta, ja tämä muodostuu puhtaasti sotilaallisesta infrastruktuurista”, sanoo Nordic Air Defencen toimitusjohtaja Karl Rosander. ”Ilmapuolustuksen kehittämiseen tarvittiin skaalautuvia ja kustannustehokkaita järjestelmiä, jotta droonien uhkaan voidaan varautua huolella”, Rosander jatkaa.

Ideoiden viemiseksi suunnittelupöydältä todeksi on tarvittu oikeita kumppanuuksia. Yrityksen perustaminen toi mukanaan useita haasteita, eikä vähiten rahoitusalalla, jossa puolustusalan yrityksiin on usein suhtauduttu skeptisesti.

"Oikean pankkikumppanin löytäminen on meille tietenkin erittäin tärkeää. Puolustusteollisuuden yrityksen perustaminen vaatii paljon pääomaa, ja tämän suhteen olemme voineet tehdä hyvää ja pitkäaikaista yhteistyötä Danske Bankin kanssa.”

Nopeasti muuttuva toimiala

Puolustusteollisuus käy läpi nopeaa muutosta uusien vaatimusten ja uusien mahdollisuuksien äärellä. ”Pohjoismaisessa puolustusteollisuudessa on valtava potentiaali. Meillähän on useita hienoja ja suuria teollisuusyrityksiä, ja nyt myös useita puolustusteknologian startup-yrityksiä on alkanut nousta esiin. Meidän tulee tukea nopeasti kasvavia puolustusteknologiayrityksiä, jotta ne pääsevät liikkeelle nopeammin ja voivat keskittyä skaalautuvuuteen ja kasvuun heti alusta alkaen”, Karl Rosander sanoo.

Alan kehityksen myötä myös ymmärrys teknisten innovaatioiden, investointien ja riskienhallinnan merkityksestä on kasvanut. Resurssit tulee käyttää tehokkaasti ja varmistaa, että käytössä olevat ratkaisut vastaavat tulevaisuuden tarpeisiin.

”Me Danske Bankissa olemme sitoutuneet tukemaan asiakkaitamme uusien mahdollisuuksien toteuttamisessa yhdistämällä kattavat pankkipalvelut vahvaan toimialaosaamiseemme. Kun pääsemme yrityksen kumppaniksi jo varhaisessa vaiheessa, voimme parhaiten tukea yrityksen liiketoimintaa ja rakentaa asiakassuhdetta pitkäjänteisesti”, toteaa Stefan Granlund, Danske Bankin Ruotsin Growth-liiketoimintayksikön johtaja.

Stefan Granlund, Danske Bank

Löydä oikea suunta puolustustoimialalta

Puolustustoimiala on tarkkaan säännelty ja toimitusketjut ovat usein pitkiä ja kansainvälisiä. Siksi on tärkeää, että yritykselläsi on käytössään riittävät ja yrityksen tarpeisiin sovitetut ratkaisut rahoitukseen, likviditeetin varmistamiseen ja riskienhallintaan.

Danske Bank on perustanut puolustustoimialaan keskittyneen asiantuntijatiimin palvellakseen alan yrityksiä mahdollisimman tehokkaasti. Asiantuntijamme tukevat keskisuuria ja suuria yrityksiä niin yritysjärjestelyissä, oikean rahoituksen valinnassa kuin kansainvälisen kaupan turvallisessa toteuttamisessa.

Tutustu muihin sisältöihimme ja ota yhteyttä Danske Bankin asiantuntijaan keskustellaksesi yrityksesi tilanteesta!

Lue lisää

Lue lisää


Content is loading
Näytä
Sulje
Show more rows: All table rows are already visible for screen readers.
Show less rows: All table rows are already visible for screen readers.