Taloyhtiön peruskorjausten rahoitus

Asunto on paitsi koti, myös monen suomalaisen merkittävin sijoitus. Siksikin sen kunnosta ja viihtyvyydestä huolehtiminen koko elinkaaren ajalta on tärkeää ja vahvistaa osaltaan osakkaiden taloudellista mielenrauhaa. Olipa rahoitustarpeenne suuri tai pieni, meillä on tarjota taloyhtiöllenne sopiva rahoitusratkaisu. Peruskorjaukset ovat usein haastavia hankkeita, joiden rahoittamisen suunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin.

Tarjoamme taloyhtiöllenne monipuolisen rahoituspalvelu- ja tuotevalikoiman. Siksi meillä toimii ammatti-isännöinnissä olevien taloyhtiöiden pankkipalvelutarpeisiin erikoistunut taloyhtiötiimi. Sinä voit keskittyä olennaiseen - elämään sellaista elämää, josta olet haaveillut. 


Peruskorjaushankkeen rahoituksen suunnittelu

Huolellisesti ja oikea-aikaisesti tehty peruskorjaus- ja rahoitussuunnitelma mahdollistaa kustannuksiin varautumisen ajoissa. Toimiva suunnitelma ottaa huomioon asunto-osakeyhtiön koko elinkaaren, jolloin vältytään ylimääräisiltä viivästyksiltä ja yllättäviltä kuluilta.

Hyvin tehdyn peruskorjaussuunnitelman hyödyt:

  • Kun pitkän aikavälin korjaustarpeet ja kustannusarviot kartoitetaan ajoissa, rahoitusta voidaan tarvittaessa hakea etukäteen. Hyvä suunnitelma myös helpottaa rahoituksen saamista. 
  • Asunto-osakeyhtiön talouden kehityksen arviointi helpottuu, kun yhtiö- ja rahoitusvastikkeiden määrät voidaan ennakoida.
  • Peruskorjaukset voidaan aikatauluttaa siten, että osakkaiden maksamat yhtiö- ja rahoitusvastikkeet pysyvät tasaisempina ja ennustettavampina koko asumisen elinkaaren ajan.
  • Osakkaat ehtivät hyvissä ajoin selvittää omiin elämäntilanteisiinsa sopivat henkilökohtaiset rahoitusvaihtoehdot.


Rahoitusvaihtoehdot

Asunto-osakeyhtiön peruskorjaukset voidaan rahoittaa yhtiön ottamalla lainalla, jota osakkaat lyhentävät maksamalla kuukausittaista rahoitusvastiketta yleensä yhtiövastikkeen yhteydessä.
Pienempien taloyhtiöiden sekä korjausten kohdalla voidaan rahoitus toteuttaa myös suoraan osakkaiden maksamien ylimääräisten yhtiövastikkeiden muodossa. Asunto-osakeyhtiö voi myös tarvittaessa kerätä yhtiövastikkeita etukäteen.
Taloyhtiölainan lisäksi peruskorjauksia voidaan rahoittaa esimerkiksi myymällä tai vuokraamalla asunto-osakeyhtiön omaisuutta, kuten liiketiloja, maata ja rakennusoikeutta.

Tarjoamme taloyhtiösi tarpeisiin sopivia rahoitusvaihtoehtoja peruskorjausten rahoittamiseen:

  • Tiliin liitettävä luotto sopii etenkin pieniin hankkeisiin ja tilapäiseen käyttöpääomatarpeeseen.
  • Pitkäaikainen rahoitus sopii etenkin keskisuurten hankkeiden ja peruskorjausten rahoittamiseen.

 

 

Rahoitushakemuksen kulku

Lähetä tarjouspyyntö meille alla mainittujen liitteiden kanssa

Saat tarjouksen rahoituksesta Danskelta

Sovimme lainasta ja sen yksityiskohdista

Saat sopimukset digitaalisesti allekirjoitettavaksi

Lainasi on nostettavissa

Lainan lyhennysohjelma alkaa

Tee tarjouspyyntö lähettämällä meille seuraavat liitteet:

  • Isännöitsijäntodistus
  • Tilinpäätöstiedot
  • Osakasluettelo, josta selviää sijoittajien osuus
  • Korjaushankesuunnitelma / PTS 5 vuodelle 

Autamme mielellämme kaikissa peruskorjausten rahoitukseen ja taloyhtiön päivittäisiin raha-asioihin liittyvissä asioissa. Ota meihin yhteyttä, niin mietitään yhdessä taloyhtiöllesi parhaiten sopivat ratkaisut!

 

Taloyhtiötiimi – as.oy@danskebank.fi

Lainatarjouspyynnöt, Lainamuutokset, Osakaslyhennykset
Yrityspalvelut 0100 2580 ma–pe 8–18 (pvm/mpm)