Ei ole yhdentekevää, millaisista tulevaisuuksista unelmoimme

 

Danske Bankin Annual Conferencessa puhuttiin tänä vuonna muutosvoimista. 

 

”Usein tulevaisuuskeskustelussa on kaksi ääripäätä: kaikki oli ennen mahtavaa versus teknologia ratkaisee kaiken”, sanoo Sitran tulevaisuudentutkija Mikko Dufva, joka puhui Danske Bankin Annual Conferencessa Pörssitalossa syyskuussa 2018. 

Tulevaisuusajattelussa hyödyllisempää on kyseenalaistaa tiettyjä oletuksia ja haastaa niitä. Dufvan mielestä tarvitsemmekin useita erilaisia visioita tulevaisuudesta.

”Edistyksellisille näkemyksille riittää keskustelussa kyllä tilaa. Se, millaista tulevaisuudesta unelmoimme ei ole ollenkaan yhdentekevää.”

Danske Bankin kestävän kehityksen rahoituksen johtaja Samu Slotte argumentoi, että muutos on oikeasti helppoa. 

”Loppujen lopuksi asenteiden muuttaminen ei ole niin vaikeaa. Ajatelkaapa vaikka tupakointia lentokoneessa. Vielä 1980-luvulla oli täysin hyväksyttyä kanniskella koneessa tulitikkuja.”

Miten käy yksilön?

Muutosvoimien ristipaineessa johdon rooli korostuu ja toisaalta myös muuttuu. 

”Johtaja tulee olemaan entistä enemmän palvelurooli. Startup-firmoissa johtajan rooli on jo nyt luoda hyvät puitteet, ikään kuin sopiva lavastus ja hienot puvut, jotta suorittajat pääsevät loistamaan rooleissaan”, sanoo suomalainen teknologiavaikuttaja Taneli Tikka

Tikka mainitsee ääriesimerkkinä Johnnie Kim -nimisen amerikkalaismiehen.

"Johnnie on Navy Seal-sotilas, lääketieteen tohtori sekä astronautti. Näiden henkilöiden määrä tulee jatkossa kasvamaan ja heidän johtamisensa on entistä suurempi haaste”.

Johnnie Kim on supertuottava, entäs me muut?

”Työntekijöiden roolit polarisoituvat entistä herkemmin, osa tekee jatkossa todella tuottavaa työtä ja osa ei”, Tikka kuvailee. ”Mitä helpommin osaat kuvailla oman työtehtäväsi, sen todennäköisimmin se automatisoidaan.”

Dufva ennakoi, että tuottavuuden kasvu hedelmät eivät jakaudu tasaisesti.

”On kiinnostavaa, onko meillä edessä Engelsin paussin tyyppinen ajanjakso, jolloin suuren teknologisen murroksen takia ison joukon toimeentulo heikentyy, ennen kuin yhteiskunta pidemmällä aikavälillä alkaa vaurastua.”

Optimismi on silti enemmän kuin paikallaan.

”Ajattelemme helposti, ettei tiettyjä ongelmia saa ikinä ratkaistua. Ratkaisu kuitenkin melkein aina löytyy. Kannattaa enemminkin pohtia -mitä asioita jää tai jätetään helposti huomiotta?”

Kiinnostuitko? Tervetuloa asiakkaaksemme.

Content is loading