Siirry sisältöön

Tosissaan, mutta ei vakavissaan – kasvun taustalla eurontarkka suunnitelma, taktiset yrityskaupat ja yrittäjähenki

HtF Groupin yrittäjäkolmikko haluaa nostaa seinäjokisen helakonsernin valtakunnan markkinajohtajaksi. Kasvua vauhdittavat oikeat kumppanit, pankin sparraus ja alan käytäntöjen määrätietoinen uudistaminen.


- ”Mitä sä Mika meinaat tehdä isona?”, HtF Groupin kehityksestä ja taloudesta vastaava johtaja Mika Sumuvuori muistelee naureskellen kymmenen vuoden takaista puhelinkeskustelua, jonka pohjalta HtF Group on ponnistanut.

Puhelimen toisessa päässä oli silloinen Helatukun toimitusjohtaja, nykyisin HtF Groupin henkilöstöhallinnosta ja myynnistä vastaava johtaja Ari ”Pölökky” Pölkky, joka etsi yritykseensä kriittistä kumppania valamaan kivijalkaa tulevalle kasvulle.

- Tarjosin Mikalle siinä puhelussa kehitysjohtajan paikkaa. Sanoin hänelle, että kyseenalaistat kaiken tässä talossa ja samalla kaikki alalla vallitsevat käytännöt. Mika kysyi: ”Voinko kyseenalaistaa myös toimitusjohtajan”. Lyötiin kättä päälle ja tässä ollaan edelleen, Pölkky kertaa.

Kunnianhimo ja perinteisiä toimintatapoja haastava kulttuuri ajavat eteenpäin vielä kymmenen vuoden jälkeenkin, sillä konsernin strateginen tavoite on kasvaa Suomen suurimmaksi helaliiketoimintojen tukkuriksi. Ydinliiketoiminta on keskittynyt kalusterakentamisen ja rakennusteollisuuden ympärille. Tänä päivänä HtF Group työllistää yli 60 ammattilaista neljässä eri tytäryrityksessä ja liikevaihtoa konsernilla oli viime vuonna 18,5 miljoonaa euroa. Kasvu ei ole tullut kuin salamanisku taivaalta, vaan se on ollut tasaista ja suorastaan hallittua.

- Me luotiin niin hyvä strategia ja suunnitelma 2014 – tehtiin 2020 tasan tismalleen se kasvu, mikä oli tavoitteena jo silloin, Sumuvuori pohtii kasvun saloja.

Huolellisen suunnitelman ja suorastaan määrämittaisen kasvustrategian taustalta löytyy konsernin kolmas osakas Jani Uura, joka toimii HtF Groupin logistiikka- ja hankintajohtajana. Pitkäjänteinen suunnittelu ja kasvun kiintopisteet horisontissa ovat olleet yrittäjäkolmikolle alusta alkaen yhdistelmä, josta on pidetty kiinni.

- Päätettiin luoda konserni, joka haastaa tätä yrityskenttää. Suunnattiin katse vuosiin 2020 ja 2025 ja mietittiin, mitä haluamme tehdä, Sumuvuori kertaa HtF Groupin alkutaivalta.


Yrityskaupoilla kilpailuetua: lyömätön tuotevalikoima ja yhä parempaa palvelua

HtF Group -konserni perustettiin alkujaan Helatukku Finland Oy:n yrityskauppaa varten. Palo yrittämiseen ja omannäköiseen liiketoimintaan oli vahva, ja tekijäjoukko valmiina, kun Uura toi HtF Groupiin mukanaan analyyttisen näkökulman Sumuvuoren ja Pölkyn tekijämentaliteetin rinnalle.

- Veri veti yrittäjäksi, koska tässä on niin vahvasti läsnä itselle tekeminen. Vaikka yhdessä tehdään, niin taustalla on arvomaailma, joka on tullut itselleni tutuksi jo lapsuudesta asti, Uura pohtii.

Kokoonpano oli valmis, ja odotettu hetki koittanut – nyt olisi mahdollisuus lähteä tekemään itsensä näköistä yritystoimintaa hyvällä porukalla. Päätöstä ei tarvinnut pähkäillä.

- Ajateltiin, että meillä on tässä aikamoinen kolmikko kasassa, Sumuvuori sanoo.

Yrityskaupat sinetöitiin perjantaina 13. päivä toukokuuta 2016. Helatukusta tuli virallisesti ensimmäinen osa HtF:n konsernia.

- Se on tässä firmassa onnenpäivä – myös jatkossa, Pölkky sanoo. 

Vuosien varrella tehdyt yrityskaupat ovat vahvistaneet konsernia kohti kokonaisvaltaisempaa palvelutarjontaa aina ohjelmistosuunnittelusta sähkösuunnitteluun ja -asennukseen saakka, ydinliiketoimintaa, eli helatukkurointia, unohtamatta. Viimeisin yrityskauppa vahvistettiin talvella 2021, minkä myötä HtF Group hankki Suomen Helakeskus Oy:n omistukseensa. Tämä positioi konsernin lopullisesti asemaan, jossa se kykenee tavoittelemaan alan markkinajohtajuutta Suomessa. Yrityskauppaa siivittivät asiakaskunnan laajentamisaikeet ja tuotekatalogin monipuolistaminen.

- Pohdinta vahvisti sen, että kannattaa ostaa, eikä kilpailla toisiamme hengiltä tässä hommassa, Sumuvuori kertaa päätöstä viimeisimmän yrityskaupan takana.
HtF Groupin tytäryhtiöinä jatkavat kaksi asiakkailleen tuttua ja luotettua brändiä – Suomen Helakeskus ja Helatukku Finland.

- Haluamme säilyttää kaksi vahvaa yritystä, joilla on lojaalit asiakkaat, ja tuoteyhteistyöstä haemme synergiaa. Tällä yhdistelmällä pystymme varmistamaan budjetoidun kasvutavoitteen, Sumuvuori sanoo.

Pankille konsernin kasvuaikeet ovat olleet selkeät alusta alkaen. Erityisesti luottamusta on herättänyt suunnitelmallisuus ja rahoitettavien hankkeiden huolelliset taustatyöt.

- Alusta alkaen on ollut täysin selvää, millaista kasvua HtF Group tavoittelee. Luottamusta on lisännyt se, että yritys on tutkinut ja tuntee helabisneksen tarkkaan, ja on käyttänyt suunnitelmissaan asiantuntijoita tukenaan, Danske Bankin asiakasvastuuhenkilö Tarja Roivainen arvioi.

- Pankin puolelta tuli hienosti uskoa tähän meidän tekemiseen ja luottoa siihen, että ollaan nyt ja jatkossa täällä, Uura kiteyttää. 

 

Pankki sparrauskaverina kasvuun 


Lähitulevaisuus näyttäytyy yrittäjäkolmikolle työntäyteisenä, sillä odotettavissa on merkittävää konserninlaajuista kasvua ja kunnianhimoinen palvelulupaus asiakkaille. Katse on jo pitkällä koronaviruksen jälkeisessä toimintaympäristössä alalla, joka oli jo entuudestaan kovassa murroksessa.

- Haluamme olla alan paras asiakaspalvelija ja tarjota parhaan logistiikan. Me ollaan suomalaisten yrittäjien tukena ja edesauttamme heidän kasvuaan kansainvälisen kilpailun lisääntyessä, Sumuvuori summaa.

HtF Group aikoo jatkaa aktiivista vuoropuhelua oman verkostonsa kanssa, eikä pankki ole poikkeus – läpinäkyvyys ja vuorovaikutus tuottavat parhaimmillaan lisäarvoa. Sumuvuori on jo pitkään pitänyt kiinni yhteistyömallista, jossa keskustelu avataan ajoissa.

 - Soittelen hyvissä ajoin sidosryhmät läpi ja keskustelemme asioista jo suunnitteluvaiheessa. Se on ainoa tie, että asiat ovat molemmille osapuolille selviä.

Keskustelun avaaminen pankin suuntaan varhain on ostoaikeissa olevalle yritykselle oikea ratkaisu – pankki tarjoaa yritykselle monipuolista asiantuntemusta ja neuvonantoa kaupanteon eri vaiheissa. HtF:n tapauksessa kasvavan konsernin pankilta saama neuvonanto jatkuu myös kaupanteon jälkeen, mikä edesauttaa yrityksen talouden pitkäjänteistä vakauttamista ja tukee siten kunnianhimoista kasvutaivalta.

 - Keskustellaan nyt jo korkosuojauksista ja rahastovaihtoehdoista talletusten negatiiviselle korolle. Vuoropuhelu jatkuu, ja Danske tarjoaa meille osaamistaan ja asiantuntemustaan avuksi, Pölkky kuvailee aktiivisen pankkisuhteen hyötyjä.

- Se on verkottumista parhaimmillaan – otetaan mukaan alojensa parhaat yhteistyökumppanit. Ei se kasvu muuten tule katsos, Sumuvuori kiteyttää.


Ota meihin yhteyttä -
olemme tukenasi yrityksen omistajanvaihdoksessa

Kiinnostuitko? Tervetuloa asiakkaaksemme.