Siirry sisältöön

Danske Bankin vihreiden lainojen määrä kaksinkertaistui – Suomessa osuus 20 prosenttia

Danske Bank -konserni on myöntänyt yritysasiakkailleen lähes kolmen miljardin euron arvosta vihreitä lainoja hankkeisiin, joiden ansiosta hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet 998 940 tonnia.

Danske Bank-konsernin myöntämien vihreiden lainojen määrä kaksinkertaistui viime vuonna, kertoo tuore vaikuttavuusraportti. Vuonna 2020 vihreitä lainoja myönnettiin yli kaksi miljardia euroa, kun vuonna 2019 luku oli 940 miljoonaa euroa. Danske Bank -konsernin vihreän lainasalkun arvo kokonaisuudessaan on nyt lähes 3 miljardia euroa.

– Vihreiden lainojen kysyntä on kasvanut merkittävästi kuluneen vuoden aikana. Lainoja käytetään pääasiassa uusiutuvan energiatuotannon sekä vihreiden ja energiatehokkaiden rakennushankkeiden rahoittamiseen, mutta myös päästöttömän liikenteen, saastumisen ehkäisemisen ja kestävän metsätalouden hankkeiden rahoittamiseen, sanoo Danske Bankin kestävän rahoituksen johtaja Samu Slotte.

Danske Bankin vaikuttavuusraportti sisältää koosteen pankin yritysasiakkaille vuonna 2020 myönnettyjen vihreiden lainojen ympäristövaikutuksista. Lainat on rahoitettu kolmella vihreällä joukkovelkakirjalainalla, jotka on laskettu liikkeelle vuosina 2019 ja 2020.

Vihreät lainat on tarkoitettu rahoittaman yritysten hankkeita, joilla on selkeä ympäristövaikutus. Vuonna 2020 vihreillä lainoilla on rahoitettu enimmäkseen uusiutuvaa energiantuotantoa ja energiatehokkaita rakennushankkeita. Niiden myötä hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet 998 940 tonnia.

Suomessa lainoista 20 prosenttia vihreitä

Suurin osa Danske Bankin vihreistä lainoista on myönnetty Pohjoismaissa toimiville yrityksille. Lähes puolet vihreistä lainoista on myönnetty tanskalaisille yrityksille. Toisena myönnettyjen lainojen määrässä ovat suomalaiset yritykset. Suomessa suuryritysten lainoista jo 20 prosenttia on vihreitä lainoja.

Vihreiden rahoitusratkaisujen kysyntä jatkaa vahvaa kasvuaan. Kestävää kehitystä tukevien rahoitusmarkkinoiden kasvattaminen kanavoimalla pääomaa hankkeisiin, joihin liittyy selkeästi määritelty positiivinen ympäristövaikutus tai sosiaalinen hyöty, tukevat Danske Bankin tavoitetta olla johtava pohjoismainen pankki kestävän rahoituksen saralla.

– Kestävät rahoitusratkaisut kehittyvät nopeasti ja me jatkamme vihreiden lainojen tarjonnan laajentamista sekä uusille asiakkaille että asiakassegmenteille. Olemme hiljattain alkaneet tarjota vihreitä lainoja keskisuurille yritysasiakkaillemme ja olemme jo ottaneet Ruotsissa käyttöön vihreän leasingin uudeksi vihreän rahoituksen muodoksi erityisesti suurille kuljetusalan asiakkaillemme, Slotte sanoo.

Koko raportti on luettavissa täältä. 

Mikä on vihreä laina?

Vihreällä lainalla rahoitetaan, tai uudelleen rahoitetaan, lainoja tai investointeja, jotka edistävät siirtymistä vähähiiliseen, ilmastokestävään ja kestävämpään yhteiskuntaan. Danske Bankin Green Bond Committee määrittelee, voidaanko laina hyväksyä vihreäksi Danske Bankin vihreiden lainojen viitekehyksen mukaisesti.

Kiinnostuitko? Tervetuloa asiakkaaksemme.