Pieni joukko yhtiöitä on varmistanut Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden paikan maailman menestyneimpien markkinoiden joukossa.
Viisi jättiä, eli Microsoft, Apple, Amazon, Alphabet (Google) ja Facebook, ovat digitaaliaikakauden sekä tällä vuosituhannella yleistyneiden uusien tapojen ilmentymiä. Nykyään ne muodostavat vahvojen liiketoimintamalliensa ansiosta noin 21 prosenttia S&P 500 -indeksistä, johon kuuluvat 500 suurinta amerikkalaista pörssiyhtiötä. Koskaan aiemmin eivät S&P 500 -indeksin viisi suurinta yritystä ole muodostaneet niin suurta osaa indeksistä. Ne ovat nyt lyöneet aikaisemman ennätyksen vuodelta 2000, jolloin Microsoft, GE, Cisco, Intel ja WalMart muodostivat noin 18 prosenttia S&P 500:sta.
Vauhtia koronaviruksesta
Viime vuosina tämä digitaalinen viisikko, joka kulkee uudenlaisten digiyhtiöiden eturintamassa, on muodostanut koko ajan suuremman osan indeksistä. Yhteiskuntien sulkemiset, sosiaalisen etäisyyden pitäminen sekä muut koronavirusepidemian torjumiseen tähtäävät toimet ovat vauhdittaneet digiyhtiöiden kehitystä vielä lisää.
Kotioloissa työskentelyn, ostamisen ja viihtymisen mahdollistavat, niin sanotut stay at home -yritykset ovat viime aikoina olleet syystäkin erittäin vahvoja. Huomattava osa niistä on kehittynyt koronaviruskriisin aikana merkittävästi paremmin kuin markkinat keskimäärin. Amazonin osake on jopa noussut kriisin aikana. Lyhyellä aikavälillä se voi kuitenkin aiheuttaa näiden yritysten osakekursseille myös haasteita. Se johtuu mm. siitä, että lukuisat muun muassa rahoitusalan, teollisuuden ja öljysektorin osakkeet ovat kärsineet merkittävästi koronakriisistä, sillä talouden takapakki vaikuttaa niihin suoraan. Sen vuoksi näillä heikommin menestyneillä osakkeilla on tällä hetkellä pienempi rooli monien sijoittajien salkuissa kuin vielä muutama kuukausi sitten. Viime viikkoina on nähty myös, että sijoittajat hankkivat näitä osakkeita päivinä, jolloin rahoitusmarkkinoilla suhtaudutaan optimistisesti koronavirusepidemian kehittymiseen ja toivotaan talouksien avautuvan jälleen pian. Tämä trendi voi hyvin vahvistua myöhemmin tänä vuonna.
Vääjäämätön trendi
Danske Bank odottaa maailmantalouden avautuvan asteittain tämän vuoden jälkipuoliskolla, mikä voi entisestään lisätä sijoittajien kiinnostusta kriisistä pahiten kärsineisiin yrityksiin, kuten rahoitusalan, teollisuuden ja öljysektorin yhtiöihin, jolloin muun muassa digiyhtiöt voivat jäädä sivuosaan.
Vaikka edessä voi olla ajanjaksoja, jolloin digiyhtiöt eivät aivan pysy markkinoiden tahdissa, digitalisoitumisen kiihtyminen on vääjäämätön trendi, ja siihen sijoittajien kannattaa osallistua.
Monista koronakriisin aikana kehittyneistä digitaalisten välineiden ja palvelujen käyttötottumuksista tulee väistämättä pysyviä. Monet ovat huomanneet, kuinka helppoa on saada tuotteet suoraan kotiin toimitettuina, kuinka suuri merkitys digitaalisella viihteellä on, kun suuri osa yhteiskunnasta on suljettuna, ja kuinka tärkeää yrityksille on pitää liiketoiminta käynnissä silloinkin, kun emme voi olla yhtä aikaa samassa tilassa.
Kiinnostavin vaihtoehto
Tällä hetkellä kiinnostavin pitkän aikavälin trendi on ehdottomasti digitaalinen murros. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, ettei mikään kestä ikuisesti, ei edes viiden jätin valtakausi S&P 500 -indeksissä. Kahdenkymmenen vuoden päästä huipulle nousevat epäilemättä uudet yritykset, joiden kurssit rikkovat jälleen ennätyksiä, aivan kuten olemme nähneet kuluneiden kahdenkymmenen vuoden aikana. Sen vuoksi osakemarkkinoilla hajautus on aina tärkeää. Kun salkun perusta on kunnossa, sitä voi sen jälkeen yrittää koristella valikoiduilla voittajayrityksillä.