Koronavirusta on usein verrattu 2003 SARS-epidemiaan. Koronavirus levisi aluksi nopeammin kuin SARS, mutta sillä on alhaisempi kuolleisuus ja uusia tartuntoja näyttäisi tulevan nyt aiempaa hitaammin. Leviävä arvaamaton virus on huono asia inhimillisesti, ja sitä se on myös markkinoille. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että viruksen leviäminen on jo hidastunut. Markkinoiden katseet ovatkin siinä, kuinka merkittävät vaikutukset talouskasvuun on mm. matkustusrajoituksilla ja liiketoimintojen väliaikaisella sulkemisella.

Odotuksissa on, että virus painaa ainakin Kiinan talousindikaattoreita. Perjantaina ja maanantaina julkaistut Kiinan ostopäällikköindeksit pitivät pintansa, mutta kyselyt oli luultavasti toteutettu ennen matkustusrajoitusten ja liiketoimintojen keskeytysten alkua. Tällä viikolla julkaistavissa Yhdysvaltojen ISM:n ostopäällikköindekseissä voi näkyä jo ensimmäisiä merkkejä viruksen vaikutuksista talouteen. Tällä viikolla julkaistaan muutenkin iso määrä globaalisti tärkeitä talouslukuja.

– Markkinoiden kyky ennakoida ja hinnoitella on kuitenkin merkittävä. Viime päivien kurssilaskujen syyhän on ollut se, että heikkeneviä näkymiä on jo hinnoiteltu. Eli kun heikentyneitä talousindikaattoreita aikanaan julkaistaan, ne eivät enää välttämättä olekaan negatiivinen yllätys markkinoille. Aika ajoin markkinoilla on hämmästyttävä kyky pitää katse tulevaisuudessa, sanoo senioristrategimme Tuukka Kemppainen.

Kiinan osakemarkkinat avautuivat tänään kiinalaisen uuden vuoden loman jälkeen noin 8 prosentin laskuun, mutta täytyy muistaa että markkinat olivat kiinni yli viikon, eli tänään hinnoiteltiin sisään paljon sitä, mitä muilla markkinoilla oli jo hinnoiteltu viime päivien aikana.

Iso osa maailman osakkeiden viime kuukausien noususta on johtunut siitä, että maailman talousnäkymät ovat hiljalleen parantuneet. Taustalla on vaikuttanut keskuspankkien tuki, USA:n ja Kiinan kauppaneuvotteluiden eteneminen ja brexitin hallittu kehitys. Koronavirus heikentää epäilemättä talousnäkymien paranemista. Kysymys on, kuinka paljon. Odotuksemme on, että viruksen takia talousnäkymien paranemiseen tulee kuoppa, mutta näkyminen paraneminen jatkuu, kun viruksen aiheuttama epävarmuus vähenee.

Emme usko, että koronaviruksella on pitkäaikaista vaikutusta markkinoihin ja pidämme osakkeet pienessä ylipainossa. Lyhyellä aikavälillä osakkeet ovat jo reagoineet, etenkin Kiinassa, mutta heiluntaa on varmasti vielä luvassa. Tällä hetkellä viruksen leviämisvauhti on jopa hieman hidastumassa aiemmasta kovasta vauhdista ja sen kuolleisuusaste on esimerkiksi SARS-epidemiaa pienempi. Nähtäväksi kuitenkin jää kuinka laajalle virus leviää, eli jatkamme tilanteen seuraamista.

Perustuen aiempien epidemioiden vaikutuksiin, koronavirus saattaa olla sijoittajille hyvä ostonpaikka etenkin alueilla ja toimialoilla, joissa osakkeet reagoivat negatiivisimmin.

– Kukaan ei kuitenkaan tiedä, milloin markkinat tekevät mahdollisen pohjakosketuksen. Siksi suosittelemme yhäkin pitämään pienen ylipainon osakkeissa ja ennen kaikkea pysymään omassa sijoitussuunnitelmassa.