Onko Wuhanin koronavirus uhka vuoden 2020 kehitykselle? 

Viime kuukausien aikana globaalit osakkeet ovat hinnoitelleet huolien väistymistä. Ensimmäisen vaiheen kauppasopimus, viime vuoden keskuspankkien elvytyksen vaikutukset, vahva kuluttaja ja talouslukujen kääntyminen parempaan suuntaan tukevat osakkeita ja muita riskipitoisia omaisuusluokkia lähitulevaisuudessa. Kuitenkin Kiinasta liikkeelle lähtenyt koronavirus saattaa olla uhka nykyisille odotuksille ja sen myötä myös markkinoille. Kiinassa viruksen leviäminen voi vaikuttaa kuluttajaan, ja jos virus leviää kansainvälisesti, kuluttajien luottamus voi heikentyä laajemminkin. Kiinassa osakkeet ja valuutta ovat olleet jo viime viikolla laskussa viruksen herättämien huolien vuoksi. 

Viruksen leviäminen on riski, mutta on liian aikaista arvioida mikä vaikutus markkinoihin on. Verrattuna aiempiin samankaltaisiin tilanteisiin, kuten SARS-epidemiaan, Kiinan hallitus näyttäisi toimivan aiempaa läpinäkyvämmin ja nopeammin. Tämä antaa uskoa siihen, että leviämistä pystytään ainakin hidastamaan ja vaikutukset väestöön ja talouteen olisivat vähemmän vakavat kuin SARS-epidemian aikaan. Kuitenkaan mikään ei ole varmaa, ja tarkkailemme tilannetta aktiivisesti. Talouden näkökulmasta Wuhanin virus voi rasittaa talouskasvua lähiaikoina, joka lisäisi epävarmuutta markkinoilla, mutta jos leviäminen pysyy hallinnassa, kulutuksen ja kasvun pitäisi toipua. Siksi uskomme, että markkinat reagoivat uutisiin etenkin, kun viimeisestä laskumarkkinasta on jo hieman aikaa. Kuitenkin näkemyksemme elpyvästä kasvusta, vahvoista työmarkkinoista ja elvyttävästä rahapolitiikasta pysyvät ennallaan, ja siksi pidämme myös osakkeet ylipainossa korkosijoituksiin verrattuna. 

Tulokset ja talousluvut tällä viikolla

Vaikka koronavirukseen liittyvät uutiset vievät suuren osan huomiosta, ei parane unohtaa tuloskautta. Kaiken kaikkiaan tulokset ovat olleet enimmäkseen positiivisia Yhdysvalloissa, kun enemmän kuin puolet yrityksistä ovat tähän saakka yllättäneet positiivisesti. Kuitenkin toimialojen välillä on eroja: esimerkiksi perusteollisuusyritykset ovat jääneet muista toimialoista jälkeen. Tällä viikolla luvassa on mielenkiintoisia julkistuksia, kun Apple, Facebook and Amazon julkistavat tuloksensa. Ne voivat vaikuttaa laajemminkin markkinoiden tunnelmiin. 

Talouslukujulkistukset ovat myös mielenkiintoisia. Viime viikolla julkistettiin ostopäällikköindeksit euroalueelle ja Yhdysvaltoihin. Teollisuuden ostopäällikköindeksit olivat odotuksia parempia euroalueella, mutta Yhdysvalloissa ne jäivät odotuksista. Teollisuuden hyvä ostopäällikköindeksi Euroopassa kevensi huolia markkinoilla, koska Euroopan teollisuus on ollut ongelmissa pitkään. Sen sijaan palveluostopäällikköindeksi oli parempi Yhdysvalloissa kuin euroalueella, vaikka molemmilla alueilla lukemat ovat hyvillä tasoilla. Tällä viikolla julkaistaan alustavat Yhdysvaltojen ja euroalueen BKT-luvut neljännelle vuosineljännekselle, ja julkaisu on sijoittajille hyvin kiinnostava. Fedin kokous on toinen tärkeä tilaisuus, vaikkakin muutoksia rahapolitiikkaan ei odoteta. Näiden lisäksi Kiinan ostopäällikköindeksit julkaistaan ja niitä tarkkaillaan lähiaikojen kasvunäkymien vuoksi etenkin nyt, kun koronavirus on leviämässä.