Ovatko osakesijoittajat vaihtamassa hevosta?

Osakkeet päättivät viime viikon nousutunnelmiin, kun ilmeni, että talouksien asteittainen avaaminen ei ole näkynyt merkittävänä uusien tartuntojen aaltona. Myös suunnitelmat uusista elvytystoimista Euroopassa tukivat osakkeita. EU:ssa on tehty aloite yhteisestä elpymisrahastosta, jonka kautta voitaisiin myöntää sekä tukea, että lainoja sellaisille maille, jotka ovat kärsineet eniten kriisistä. Tavoitteena on saada heikoimmassakin tilanteessa olevat maat mukaan elpymiseen. On kuitenkin mahdollista, etteivät eniten budjettikuria kannattavat EU-maat hyväksy ehdotusta sen nykyisessä muodossaan.

Viime viikon kurssikehitys oli erittäin mielenkiintoista toimialatasolla, kun sekä rahoitusyhtiöt sekä teollisuusyhtiöt, eli aiemmin huonosti tuottaneet toimialat, nousivat merkittävästi. Samaan aikaan IT-, viestintäpalvelut- sekä terveydenhuoltosektorit jäivät markkinan kehityksestä jälkeen. Kolme viimeistä toimialaa ovat tähän mennessä olleet vuoden parhaat nousijat, ja onkin luonnollista, että sijoittajat jossain vaiheessa kotiuttavat voittojaan ja siirtävät varojaan joihinkin syklisempiin toimialoihin. On liian aikaista tulkita tätä suuremmaksi rotaatioksi osakkeiden sisällä, ja pidämme IT- ja viestintäpalveluyhtiöt ylipainossa niiden rakenteellisten kasvutrendien ja suhteellisen vakaan tuloskehitysnäkymän vuoksi, huolimatta koronaviruksen vaikutuksista talouteen. Kuitenkin on tärkeä tarkkailla sitä, miten toimialat kehittyvät tästä eteenpäin.

Poliittinen ilmapiiri Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä on kiristynyt kun Kiina hyväksyi turvallisuuslain, joka koskee myös Hong Kongia. Yhdysvallat vastasi tähän kommentoimalla, että he eivät näe Hong Kongia enää itsenäisenä alueena ja tämä lisää alueen taloudellisten näkymien epävarmuutta esimerkiksi samankaltaisen tullimaksujen muodossa mitä Kiinalle asetettiin.

Mielenkiintoinen viikko sekä politiikan, että talouden saralla

Koronavirustartuntojen määrällä on merkitystä markkinoille vain jos ne lähtevät yllättäen merkittävään nousuun, koska markkinoiden mielenkiinto on jo siirtynyt talouden elpymisen mallintamiseen. Viimeisimmät ostopäällikköindeksit Kiinasta ovat antaneet positiivisia merkkejä talouden toipumisesta, Kiinan ollessa myös ensimmäinen alue jonka talous romahti koronaviruksen vuoksi. Tämä kehitys antaa toivoa siitä, että muuallakin voitaisiin nähdä yhtä sujuva elpyminen.
Brexit-neuvottelut ovat käynnissä, ja koska siirtymävaiheen pidennystä on mahdollista anoa enää noin 4 viikon ajan, on jo kiire saada edistystä neuvotteluissa ja markkinat saattavat hermostua jos sitä ei nähdä. Jos pääministeri Boris Johnson ei pyydä pidennettyä siirtymävaihetta, kuten hän on aiemmin luvannut, on olemassa mahdollisuus, että Iso-Britannia päätyy ”kovaan brexitiin”. Se tarkoittaisi, että maa poistuisi yhteiseltä markkina-alueelta ilman minkäänlaista kauppasopimusta EU:n kanssa ja kaupankäynti perustuisi WTO:n sääntöihin vuoden alusta alkaen.

Brexitin lisäksi, seuraavat siirrot ja keskustelut Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä sekä myös EU:n elpymisrahaston edistyminen ovat tärkeitä tekijöitä markkinoille. EKP:lla on kokous torstaina, ja sen odotetaan kasvattavan osto-ohjelmaansa tukeakseen taloutta entisestään. Talouslukujen osalta luvassa on runsaasti uutta tietoa muun muassa Saksan ja euroalueen työttömyysasteesta, ja vuorossa ovat myös palvelu – ja yhdistetty ostopäällikköindeksit Yhdysvalloista, Saksasta, Ranskasta ja euroalueelta sekä työllisyysraportti Yhdysvalloista.