– Aika on yrityskaupoille hyvä, sillä talouskasvu helpottaa uuden johdon alkutaivalta ja rahoituksen hinta on yhä edullinen. Haasteeksi muodostuu erityisesti sopivan kauppahinnan määrittäminen, arvioi Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki (@Pasi_Kuoppamaki).
Suomen taloudessa on menossa suuri rakennemuutos ja samaan aikaan monet yrittäjät ikääntyvät. Talouden murroksessa vanhoihin yrityksiin tarvitaan mukaan tuoretta osaamista, jotta yritykset pystyvät uudistumaan. Toisaalta vanhoissa yrityksissä on paljon hiljaista osaamista, joka voi kadota jos omistajanvaihdos jää tekemättä.
– Vuosittain tehdään arviolta 2500–3000 yrityskauppaa. Tarkkoja tilastoja ei ole, mutta ilman niitäkin on selvää, että meidän pitää saada enemmän yrityksiä myyntiin vuosittain, kertoo projektipäällikkö Mika Haavisto Suomen Yrittäjistä1.
Yli 55-vuotiaita pk-yrittäjiä on Haaviston mukaan yli 80 000. Yli puolet tästä joukosta aikoo tehdä sukupolvenvaihdoksen tai myydä yrityksensä jollekin perheen ulkopuoliselle. Loput eivät halua myydä yritystään tai eivät ole tehneet suunnitelmia.
Yrityskauppojen merkitys kasvaa sitä enemmän, mitä harvempaan asutulla alueella ollaan ja mitä pienemmästä yrityksestä on kyse. Jos yrittäjä ei löydä firmalleen ostajaa, työpaikkoja menetetään turhaan.
– Omistajanvaihdos on yritykselle aina ajankohtainen strateginen vaihtoehto, jonka taustalla on monenlaisia erilaisia tilanteita. Suunnitelmallinen valmistautuminen on yksinkertaisin tapa onnistua. On tärkeää saada oikeita neuvoja oikeassa vaiheessa ja varata riittävästi aikaa toteutukseen, sanoo Danske Bankin yritysliiketoiminnan johtaja Matti Vainionpää.
Yhteishankkeen päärahoittaja on työ- ja elinkeinoministeriö. Muita rahoittajia ovat Elinkeinoelämän keskusliitto, Suomen Yrittäjät, Keskuskauppakamari, Business Finland, Finnvera, Fennia-konserni ja Elo, Suomen Uusyrityskeskukset, Nordea, Danske Bank sekä Suomen Yrityskaupat.
Uusi omistaja yrityksellesi
Onnistunut omistajanvaihdos on laaja kokonaisuus ja sen toteuttamiseen liittyy yleisesti kiperiä kysymyksiä koskien omaa ja perheen taloutta, yrityksen toiminnan jatkuvuutta, oman yrityksen arvoa ja ostajan löytymistä.