Pohjoismaista maailmalle

Nordic Beautyn kasvu kansainvälisiille markkinoille on vaatinut rohkeutta ja oikeat kumppanit. Lue Nordic Beautyn kansainvälistymisestä Danske Bankin tuella.

Etsitkö uutta pankkikumppania?

Kasvu syntyy uskalluksesta, verkostoista ja pitkäjänteisestä työstä

Nordic Beauty Inc tuo kauneutta ja arjen luksusta naisille ja miehille. Yritys edustaa viittätoista ihon- ja kauneudenhoidon sekä kosmetiikan brändiä, ja sillä on kaksi omaa brändiä.

Yritys oli yksi ensimmäisistä suomalaisista kauneustoimialan yrityksistä, joka lähti alusta alkaen hakemaan kasvua Suomen lisäksi muista Pohjoismaista ja Baltiasta. Nykyään yritys toimii kattavasti koko Euroopassa ja tunnustelee Aasian markkinoita.

Kansainvälisen kasvun eteen on tehty pitkiä päiviä. Nordic Beautyn toimitusjohtaja Johanna Rönkkö korostaa rohkeuden, kasvuhakuisuuden ja verkostoitumisen merkitystä kansainvälisessä kasvussa.

”On käyty paljon messuilla ja illallisilla, pidetty kaikin tavoin yritystä esillä sekä luotettu omaan osaamiseen. Nyt meillä on laajat kansainväliset verkostot ja asiakkaat.”

Tulevaisuuden tavoitteena Nordic Beautylla on kasvattaa liikevaihto sataan miljoonaan, mutta tehdä se hallitusti ja yhdessä luotettavien kumppaneiden kanssa.

”Meillä on upea verkosto ja asiakaskunta Euroopassa. Tarina Aasiassa on vasta alussa. Siellä iso fokus on meidän omissa brändeissä, joille me halutaan antaa kaikki mahdollisuudet, mitä vastaan tulee.” 

”Danskesta löytyy ymmärrystä kansainväliseen bisnekseen.”

Johanna Rönkkö

Toimitusjohtaja, Nordic Beauty Inc

Kansainvälistymistä tukee vahva pohjoismainen pankkikumppani

Danske Bankissa Johanna Rönkkö näkee samaa ajatusmaailmaa kuin yrityksen omassa tekemisessä.

”Me tarvitaan pankkikumppani, joka pystyy kulkemaan meidän kasvussa mukana. Danskesta löytyy nopeutta, joustavuutta ja ymmärrystä kansainväliseen bisnekseen, mikä auttaa meitä kasvamaan, ja tuo luottamusta ja uskallusta rakentaa tulevaisuutta.” 

Nordic Beautylle ja Danske Bankille on yhteistä myös pohjoismaisuus. Johanna Rönkkö kokee yrityksen kotimarkkinaksi koko Pohjoismaat, ei pelkästään Suomen. Myös yhteiset pohjoismaiset arvot ovat tärkeitä.

”Pohjoismaisuus tarkoittaa kansainvälisessä bisneksessä luottamusta, läpinäkyvyyttä ja suoruutta, sitä että puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Ihan sama onko menossa Saksaan, Jenkkeihin tai Aasiaan, niin sitä arvostetaan kyllä.” 

Johanna Rönkkö haluaa  kannustaa yrityksiä siirtymään rohkeasti oman maan ulkopuolelle ja korostaa pohjoismaista yhteistyötä.

”Ei pidä pelätä muutosta, eikä pelätä kilpailijoita. Pohjoismaisilla yrityksillä on ehdottomasti kapasiteettia toimia kansainvälisesti – täällä on korkeasti koulutettua ja kielitaitoista väkeä. Pitää vaan uskaltaa palkata ihmisiä myyntiin ja lähteä rajojen ulkopuolelle, vaikka se onkin eri maailma. Ei välttämättä vaikeampi, mutta erilainen”, Rönkkö toteaa.

 Nordic Beautyn kasvua mahdollistavat esimerkiksi nämä pankkituotteet ja -palvelut



Monipuoliset rahoitusratkaisut


Nordic Beauty Inc on hyödyntänyt kasvun ja investointien rahoitukseen sekä käyttöpääomatarpeiden tasaamiseen useita erilaisia rahoitusratkaisuja kuten yrityslainoja, laskusaatavarahoitusta tai tililimiittejä.

Lue lisää rahoitusratkaisuista


Palvelut kansainväliseen kauppaan


Danske Bankin Trade Finance- ja valuuttapalvelut ovat auttaneet Nordic Beauty Incia hallitsemaan ulkomaankaupan riskejä ja varmistamaan liiketoiminnan sujuvuuden niin Euroopassa kuin muualla maailmassa.

Lue lisää kansainvälisen kaupan palveluista


Asiantuntijamme ovat apunasi yrityksesi tärkeissä taloudellisissa päätöksissä

Jätä yhteydenottopyyntö

Nordic Beauty Inc.

 Kauneuden huippubrändien jakelija Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa


Brändivalikoima

Muun muassa Moira, Rom&nd, Haba Lado, Mjuuk, Hwarang’ sekä omat brändit Nobe ja Scandy


Yrityksen perustiedot

Perustettu: 2010
Liikevaihto: 15 M€
Henkilöstö:  42

Content is loading
Näytä
Sulje
Show more rows: All table rows are already visible for screen readers.
Show less rows: All table rows are already visible for screen readers.