Verkkokaupan suuri maksuratkaisujen palveluntarjoaja Maksuturva ilmoittaa kotisivuillaan, että he voivat tarjota Suomessa verkkokauppiaalle 20 erilaista maksutapaa. Kirjo on niin laaja, että kauppiaan voi olla vaikea hahmottaa, mitkä näistä ovat välttämättömiä ja mitkä ”nice-to-have”.
Kuluttajien valinnat ohjaavat suurelta osin sitä, mitkä saatavilla olevista maksutapavaihtoehdoista ovat merkityksellisiä. Luonnollisesti eri maksutapojen kehitykseen vaikuttavat monet muutkin seikat, kuten teknologian tuomat mahdollisuudet, kilpailun lisääntyminen ja lainsäädännön kehitys.
Maksaminen on suuressa murroksessa. Eri maksutapojen kasvanut kirjo tuottaa yrityksille paljon pohdittavaa: mitkä maksutavat ovat minun asiakkailleni ne tärkeimmät? Mitä investointeja tarvitaan? Ja vielä: miten saisin ne kiinnitettyä omiin myynnin ja kirjanpidon prosesseihini?
Toki kauppias myös hyötyy. Uudet monikanavaiset ratkaisut tehostavat koko ostamisen ketjua. Ne tuovat myös lisäpalveluita. Ne ovat tapa sitouttaa asiakas entistä vahvemmin ja saada hänet tulemaan takaisin. Kauppias voi lähettää esimerkiksi etukupongin asiakkaan kännykkään, ja samalla laitteella asiakas voi myös maksaa.
Kuittikin tulee sähköisesti. Koko ostoprosessi on mahdollisimman jouheva.
Maksamisen uudet ratkaisut ovat yrityksille iso investointi, mutta niiden pitäisi alentaa kaupan kustannuksia pidemmällä aikavälillä. Kelkkaan on rohkeasti hypättävä.
Miten kauppiaan kannattaa sitten lähteä eri vaihtoehtojen puntaroinnissa liikkeelle? Perusteltu tapa on tehdä tarpeeksi kattava selvitys siitä, mitkä maksutavat toimivat omalle asiakaskunnalle parhaiten. Millä minun asiakkaani haluavat maksaa? Tähän vaikuttavat monet tekijät, yksinkertaisena esimerkkinä ikä, mutta taustatietoa on nykyisin valtavasti tarjolla. Samassa vaakakupissa pitää punnita investointien suuruus ja kuinka nopeasti eri maksutavat ovat toteuttavissa omaa kauppaa ajatellen.
Kun muutostahti on nopea, kuluttajien käyttäytymistä on välillä vaikea ennakoida. Asiakkaat käyttäytyvät yhä enemmän isona massana. Kuluttaja on (tässäkin asiassa) kuningas. Kauppiaalle keskeistä on olla hereillä oikeaan aikaan.
Blogin on kirjoittanu Danske Bankin johtava maksamisen asiantuntija Hannu Kuokka.