Suomi ja Norja kasvavat Pohjoismaista nopeimmin seuraavat kaksi vuotta. Danske Bank ennustaa Norjaan täksi vuodeksi 2,5 ja ensi vuodeksi 2,3 prosentin kasvua. Suomessa tämän vuoden kasvuksi ennustetaan 2,7 prosenttia ja ensi vuoden 2 prosenttia.
Norjan taloutta kasvattavat nousseen öljyn hinnan houkuttelemat investoinnit öljyteollisuuteen.
”Suomessa taloutta kasvattaa parantunut kilpailukyky, joka näkyy ulkomaankauppatilastoissa. Suomen talous aloitti tänä vuonna vahvasti. Vaikka kasvu hidastuukin, uskomme, että se pysyy pitkänajan trendin yläpuolella”, sanoo Danske Bankin pääekonomisti Las Olsen.
Danske Bank ennustaa Tanskan talouskasvuksi tälle ja ensi vuodelle 1,8 prosenttia. Ruotsille ennuste lupaa tälle vuodelle 2 prosentin ja ensi vuodelle 1,9 prosentin kasvua.
Danske Bankin ennusteen mukaan Norjan keskuspankki tulee nostamaan ohjauskorkoaan pian, mutta Ruotsissa koronnosto tapahtuu aikaisintaan vuoden päästä.
”EKP:n viimeviikkoinen kokous ei antanut aihetta muuttaa ennustettamme, jossa ensimmäinen ohjauskoron nosto on edessä vasta joulukuussa 2019. Käytännössä keskuspankki ilmoitti, ettei euroalueella korkoihin kajota, vaikka inflaatio vauhdittuisikin”, sanoo Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist (@JukkaAppelqvist).
Ulkoiset riskit uhkaavat
Danske Bankin mukaan Pohjoismaiden talouksia uhkaavat nyt ulkoiset riskit. Kauppasota vaikuttaa nopeasti pienten ja avoimien maiden talouksiin, joiden yritykset toimivat osina kansainvälisiä hankintaketjuja.
”Kauppasodilla voi olla alkuvaiheessa suuria vaikutuksia yksittäisiin yrityksiin, mutta ei suuria vaikutuksia bruttokansatuotteeseen lyhyellä aikavälillä”, Las Olsen sanoo.
Riskeistä huolimatta Danske Bank ei ole tehnyt merkittäviä muutoksia Pohjoismaiden talousennusteisiin edellisen ennusteen ilmestymisen jälkeen.
”Euroalue kasvaa edelleen trendiä nopeammin ja sen kasvu on linjassa aiempien ennusteidemme kanssa”, Olsen sanoo.
Lue koko katsaus täältä.