Olemme viime viikkojen aikana nähneet kuinka markkina on palannut normaaleille volatiliteettitasoille, ja tämä viikko saattaa tarjota lisää vaihtelevia olosuhteita markkinoilla. Kauppasotapuheet ovat virinneet, Kiinalta saadaan talouskasvuennusteita ja viime viikkojen tärkein luku, keskimääräiset ansiot Yhdysvalloissa, julkaistaan myös tällä viikolla.
Amerikka ensin, Yhdysvaltojen talous toisena?
Donald huolehtii siitä, että markkinat pysyvät hereillä. Viime viikolla Yhdysvallat siirtyivät askelen kohti protektionismia asettamalla tuontitulleja teräkselle ja alumiinille. Tällä on negatiivinen vaikutus sekä Yhdysvaltojen liittolaisten, että muiden maiden viennille. Tulevien viikkojen aikana markkinat tulevat hermoilemaan sitä saadaanko muilta valtioilta kauppapoliittisia vastaiskuja. Vaikka tuontitulli tukee kotimaista teräksen ja alumiinin tuotantoa, loput Yhdysvaltain metalliteollisuudesta kärsivät korkeammista raaka-aineiden hinnoista.
Kuten olemme maininneet aiemminkin, yksikään maa ei hyödy tämän kaltaisista tuontitulleista. Tämän vuoksi emme usko, että kauppapoliittiset toimet laajentuisivat varsinaiseksi kauppasodaksi. Kauppapolitiikka tulee kuitenkin heiluttamaan markkinoita ja lisäämään negatiivista tunnelmaa jos ulostulot jatkavat tällä protektionistisella linjalla.
Palkkakehitys pitää markkinaa jännityksessä
Normaalisti Yhdysvaltojen maatalouden ulkopuolisten työpaikkojen muutos saa suurimman huomion, mutta tällä viikolla markkinoita saattaa kiinnostaa enemmän keskimääräiset tuntiansiot. Molemmat luvut julkistetaan perjantaina. Odotuksia korkeammat keskimääräiset tuntiansiot oli pääasiallinen syyllinen markkinan heiluntaan aiemmin tänä vuonna, ja jos näemme jälleen odotuksia korkeamman lukeman saattaa vaikutus markkinoihin olla samanlainen. Taustalla odotuksia korkeammin nousevissa palkoissa on pelko inflaation kiihtymisestä ja sen myötä Fedin odotuksia tiukemmasta rahapolitiikasta.
Euroopassa markkinat sulattelevat tällä viikolla ”Super-sunnuntain” tuloksia: Angela Merkel valittiin neljännelle kaudelleen Saksan liittovaltion kanslerina, ja Italia äänesti eduskuntavaaleissa. Italiassa jakautunut äänestystulos antaa viitteitä pitkästä, ellei mahdottomasta hallituksen muodostamisesta. Saksan lopulta onnistunut hallituksen muodostaminen on hyvä asia Euroopalle ja sen talouskasvulle, mutta Italian velkatasot ja hidas talouskasvu ovat riski ottaen huomioon epävarmat hallitusnäkymät. Torstaina uskomme EKP:n muuttavan kommunikointiaan QE:n jatkamisesta tiukemmaksi. Odotamme, että EKP tulee osoittamaan pienempää halukkuutta kasvattaa tai pidentää osto-ohjelmaansa. Jos olemme oikeassa, tämä tulisi nostamaan korkoja jonkin verran Euroopassa.
Kiinassa odotamme tällä viikolla valtion ennusteita talouden kasvusta, rahan saatavuudesta, lainanoton kasvusta, inflaatiosta ja talouden alijäämästä Kiinan kansankongressilta. Kasvutavoite tälle vuodelle on 6,5 % ilman lisäkommenttia ”tai korkeampi”, kertoen maan keskittyvän enemmin kasvun laatuun tason sijaan. Maassa tullaan keskittymään finanssimarkkinoiden riskien hallitsemiseen, ja odotamme myös tietoa siitä tullaanko kahden kauden rajoitus presidentin ja varapresidentin viroista poistamaan. Jos tämä rajoitus puretaan, voisi Xi Jinping jatkaa hallitsemista myös 2023 vuoden jälkeen.
Viimeisenä, Japanin keskuspankin rahapoliittinen kokous pidetään perjantaina, ja emme odota sieltä mitään muutoksia ottaen huomioon viimeaikaisen jenin arvonnousun.