Kun Nokian matkapuhelimet ajautuivat alas, monet arvelivat, että Oululle kävi huonosti. He kuitenkin unohtivat matkapuhelinverkkojen tukiasemat ja tulevan, Oulussa kehitettävän 5G-teknologian. Myös Nokian Euroopan ainoa matkapuhelintukiverkkojen tehdas on Oulussa. Siksipä sen sijaan, että oululaiset olisivat heittäneet hanskat tiskiin, tilanne käännettiin voitoksi.
– ICT-ala työllistää nyt Oulussa enemmän kuin Nokian suuruuden aikoina koskaan. Tällä hetkellä noin 60 % maailman langattomasta tietoliikenteestä välittyy jollakin tavoin Oulussa rakennetun teknologian avulla, ja päivittäin lähes 3 miljardia ihmistä käyttää sellaista tekniikkaa, josta ainakin osa on kehitetty Oulussa, Danske Bankin Pohjois-Suomen Finanssikeskuksen johtaja Kari Salmela listaa.
Mallia maailmanvalloitukseen
Kovia lukuja. Mutta mistä kaikki sai alkunsa? Kuten BusinessOulun BusinessOulun ICT-toimialan Key Account Director Janne Mustonen asian ilmaisee: Jotta voi ymmärtää tulevaisuutta, pitää ymmärtää historiaa.
– Vähän yli 50 vuotta sitten Oulussa professorit innostuivat tutkimaan pieniä sähkövirtoja, toisin kuin maailmalla jossa painotus oli nimenomaan suurissa sähkövirroissa. Tämä johti etumatkaan elektroniikan osaamisen saralla. Siitä sitten monien vaiheiden kautta lähti käyntiin Nokian kasvu, kuvainnollisesti autotallitasolta yli 5 000 hengen Nokia-hubiksi, hän kertaa.
Oulun yliopisto perustetiin vuonna 1958, ja elektroniikkaan sekä radiotekniikkaan suuntautunut sähkötekniikan osasto perustettiin 1965. Vuonna 1986, eli reilut 20 vuotta myöhemmin, otettiin tutkimuskohteeksi langaton tietoliikenne.
– Nokia aloitti toimintansa Oulussa jo vuonna 1972, jolloin täällä tehtiin iso radiopuhelintilaus puolustusvoimille, Danske Bankin Regional Head of Private Banking Tiina Haanpää kertoo.
1980-luvulla rakentui NMT-verkko, jolloin tarvittiin ensimmäisiä matkapuhelimia, keskuksia ja tukiasemia. Vuonna 1990 päivänvalon näki GSM-matkapuhelinverkko, jota alettiin rakentaa Oulussa ja vietiin ympäri maailmaa.
– Toiminta oli globaalia ja oululaiset toimijat omaksuivat ajatuksen, että markkina-aluetta on koko maailma, ei pelkästään Suomi. Mentaliteetti täällä onkin sellainen, että uudet startupit tähtäävät heti maailmalle. Se juontanee juurensa tuohon aikaan, Haanpää arvelee.
Ideasta kuluttajan käteen
Historia puhuu vahvasti puolestaan, mutta lisäksi kaupungin koko, vahva yhteistyö ja todellinen halu tuntea paikalliset yritykset ovat näytelleet suurta roolia teknologiakeskuksen muodostumisessa. Oulusta on löytynyt oikeanlaista osaamista, ja se on myös ollut sopivan kokoinen kaupunki ICT-keskittymän kannalta – riittävän suuri, että sieltä löytyy VTT:n ja yliopiston kaltaisia resursseja, mutta riittävän pieni, että toimijoiden välinen yhteistyö on mahdollista.
– Oulun kaupunki on elänyt vuosikymmenten saatossa tiiviisti yritysten kanssa ja pyrkinyt mahdollistamana kasvun. Siitä on verenperintönä, että esimerkiksi meillä BusinessOulussa ollaan lähellä yrityksiä ja tunnetaan niiden tuotteet, liiketoimintajohto sekä strategia. Yrityksiä autetaan niin pienissä kuin isoissa haasteissa konkreettisesti, Mustonen listaa.
Nokian matkapuhelinten alas ajautuminen ei siis ollutkaan Oululle kohtalon asia, vaan siitä syntyi aivan uusi, mahtava kasvualusta. Viime vuosina Oulussa on syntynyt yli 500 startupia.
– Nokia toi Ouluun teknologista tietotaitoa ja kansainvälisen kaupan osaamista. Ja kyllähän Nokia toi Ouluun myös paljon vaurautta. Monet Nokian kautta vaurastuneet ovat Nokia-uran jälkeen perustaneet omia yrityksiään, tai siirtyneet pääomasijoittajapuolelle ja sitä kautta tukeneet paikallisia startupeja, Haanpää toteaa.
– Oulun ydin on se, että meillä on tehty yli 50 vuotta ideasta kuluttajan käteen asti tuotteita. Täällä kyllä tehdään huipputason tuotekehitystä ja tutkimusta, mutta täällä pystytään myös luomaan lopputuotteeksi asti se ratkaisu, mitä tehdään. Esimerkiksi Adidaksen älykello on kehitetty Oulussa, Mustonen muistuttaa.
Oulusta käsin muutetaan koko maailma
Yksi syy menestykseen on asiantuntijoiden mielestä myös itse oululaisuus. Haanpään mukaan Oulussa kulminoituu yhdessä tekeminen ja kova työmoraali:
– Pohjoisen ihmiset ovat työteliäitä sekä työorientoituneita, ja hyvän työväen perässä Ouluun on tullut yrityksiä ympäri maailman. Parhaimmillaan Ouluun saatiin yhdeksän kuukauden aikana viisitoista ulkomaista maailman huipputeknologiayritystä, jotka perustivat tuotekehityksensä Ouluun.
– Koko Suomessa on tapahtunut muutos: sen sijaan, että osaajat haluavat isoon korporaatioon, he lähtevät miettimään omaa tekemistä startupin kautta, keräävät porukkaa ja erikoistuvat ehkä kapeammalle alalle hakien verkostoa, Salmela jatkaa.
Tulevaisuudessa Oulun vauhti ei ole hiipumassa – päinvastoin. Kari Salmelan ja Tiina Haanpään mukaan luvassa on isoja asioita.
– Jos näistä osakaan toteutuu, kuten vahvasti uskomme, niin tulevaisuus näyttää kyllä hyvältä.
Myös Janne Mustonen odottaa suuria. Hänen mukaansa Oulussa kehitteillä oleva 5G-teknologia tulee muuttamaan koko maailman – maailmaksi, jossa yhteydet toimivat langattomasti, yhtä nopeasti kuin ihmisaivot.
– Autonominen auto ei voi toteutua ilman 5G-teknologiaa. 5G-verkon yli uskaltaa tehdä langattomasti aivokirurgiaa, sillä se on yhtä luotettava kuin langallinen yhteys. Teknologiana se mahdollistaa täysin uusia liiketoimintamalleja ja mahdollisuuksia, myös vanhoillekin toimialoille.
– Kaikki mikä voi digitalisoitua, digitalisoituu. Ja Oulussa pystytään ne kaikki ratkaisut toteuttamaan. Se on meidän vahvuutemme, ja Oulun seuraava kasvumahdollisuus, hän summaa.
Kari Salmela Pohjois-Suomen Finanssikeskuksen johtaja Danske Bank | ||
Janne Mustonen ICT-toimialan Key Account Manager BusinessOulu | ||
Tiina Haanpää Regional Head of Private Banking Danske Bank |