Pankin näkemyksen mukaan keskuspankit jatkavat koronlaskuja, mikä tukee kasvua ja osakkeita. Aiempaa optimistisemmat odotukset talouskasvusta nostavat etenkin pidempiä markkinakorkoja, mikä taas voi heikentää pidempien korkosijoitusten arvonkehitystä. Danske Bank nostaa sijoitussuosituksessaan osakkeet neutraalista ylipainoon ja laskee korkosijoitukset neutraalista alipainoon.
”Muutoksen taustalla ovat viimeaikaiset positiiviset talousuutiset, kuten Yhdysvaltain vahva työmarkkinaraportti ja Kiinan merkittävät elvytystoimet. Uskomme näiden tekijöiden tukevan riskipitoisten omaisuusluokkien suoriutumista lähitulevaisuudessa”, kertoo Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto.
Osakkeiden ylipainottaminen tarkoittaa sitä, että sijoittajia suositellaan pitämään sijoitussalkussaan hieman suurempaa osakkeiden osuutta kuin he odottavat pitävänsä pitkällä aikavälillä. Vastaavasti korkosijoitusten osuus suositellaan nyt pitämään hieman pienempänä kuin sijoittaja pitkällä aikavälillä pitäisi.
Kehittyvien markkinoiden osakkeiden näkymät kirkastuneet, eurooppalaiset osakkeet jääneet odotuksista
Danske Bank odottaa osakemarkkinoiden hyötyvän laajalti talouden pehmeästä laskusta, eikä siksi nyt pidä mitään maantieteellistä osakemarkkinaa ylipainossa. Pankki laskeekin eurooppalaisten osakkeiden painon ylipainosta neutraaliksi ja nostaa kehittyvien markkinoiden osakkeet alipainosta neutraaliksi.
”Kiina on käynnistänyt laajan elvytyksen, joka on johtanut osakemarkkinoiden nopeaan nousuun. Markkinaheiluntaa on varmasti edelleen luvassa, sillä Kiinan geopoliittiset riskit ja rakenteelliset haasteet säilyvät. Lyhyellä aikavälillä elvytystoimet luovat kuitenkin suotuisammat olosuhteet sijoittajille”, Kivipelto sanoo.Euroopassa inflaatio on laskenut nopeammin kuin odotettiin, mikä mahdollistaa Euroopan keskuspankin nopeammat koronleikkaukset. Kasvun vauhdittuminen vie kuitenkin aikaa, ja Euroopan teollisuussektori onkin elpynyt odotettua hitaammin.