Sijoittamisen opas –
miten aloitan sijoittamisen?
Haluaisitko aloittaa sijoittamisen, mutta et tiedä miten? Ehkä makuutat rahoja tilillä, koska sinulla on sellainen kuva, että sijoittaminen on liian monimutkaista ja riskialtista. Kuulostaako tutulta?
Tärkeintä sijoittamisessa on kuitenkin aloittaminen. Nappaa siis oppaastamme vinkit talteen ja aloita jo tänään.
Mitä on sijoittaminen?
Sijoittaminen on tapa säästää rahaa tulevaisuutta varten ja saada säästöillesi tuottoa. Sijoittamalla esimerkiksi osakkeisiin tai rahastoihin on mahdollista saada korkeampaa tuottoa pitkällä aikavälillä kuin perinteisillä pankkitileillä. Voit saada tuottoa sijoituksillesi esimerkiksi yritysten osakkeiden tai sijoitusrahastojen arvonnoususta ja niiden jakamista osingoista.
Sijoittamiseen liittyy tuottomahdollisuuksien lisäksi myös riskejä. Ne voivat olla esimerkiksi sijoituskohteen arvon lasku ja osakeyhtiöiden tapauksessa yrityksen konkurssi. Tästä syystä onkin tärkeää hajauttaa sijoituksia useampaan kohteeseen. Esimerkiksi rahastoissa varat on jo valmiiksi sijoitettu useaan sijoituskohteeseen, jolloin riski on hajautettu pienemmäksi kuin yksittäisiin yhtiöihin sijoitettaessa.
Sijoittamisessa aika on kaverisi
Pitkä sijoitusaika mahdollistaa ns. korkoa korolle -ilmiön, joka tarkoittaa, että säästöillesi kertynyt korko kasvaa myös korkoa. Raha siis tekee työtä puolestasi!
Lisäksi pidempi sijoitusaika mahdollistaa ajallisen hajauttamisen. Tämä tarkoittaa, että teet sijoituksia eri aikoina etkä pelkästään yhdellä kerralla. Voit esimerkiksi ohjata säästöön kertyneitä varoja useammassa erässä valitsemiisi sijoituskohteisiin tai kuukausisäästää rahastoihin, jolloin voit automatisoida sijoitusten kartuttamisen. Tällä tavoin ostat osuuksia eri markkinahintaan ja pienennät yksittäiseen sijoitushetkeen kohdistuvaa riskiä.
Miksi kannattaa sijoittaa?
Vastaus kysymykseen on periaatteessa äärimmäisen yksinkertainen – sijoittamalla voit edesauttaa elämässäsi tärkeiden asioiden toteutumista. Suunnitelmallisella säästämisellä voi saada omien haaveiden ja tavoitteiden toteutumisen lisäksi turvallisuudentunnetta ja taloudellista mielenrauhaa.
Sijoittamisen tavoitteita voivat olla esimerkiksi:
- eläkeiän turvaaminen
- taloudellisen vapauden saavuttaminen
- lapsen tulevaisuuden tukeminen
Sijoittamalla on myös mahdollista taistella inflaation eli hintojen nousun vaikutusta vastaan. Matalakorkoisilla tileillä inflaatio syö tilisäästöjesi arvoa, sillä ostovoimasi laskee. Sijoittamalla on kuitenkin mahdollista saavuttaa tilikorkoja ja inflaatiota korkeampaa tuottoa.
Miten aloitan sijoittamisen?
Sijoittamisen aloittamiseen on olemassa useita eri vaihtoehtoja ja jokaiselle löytyy sopiva tapa sijoittaa – olitpa sitten kokenut sijoituskonkari tai vasta sijoituspolkusi alussa. Voit sijoittaa itsenäisesti esimerkiksi osakkeisiin tai rahastoihin tai voit sijoittaa pankin kanssa hyödyntäen sijoitusneuvonnan tai varainhoidon palveluita. Ennen sijoittamisen aloittamista on hyvä tehdä oma taloudellinen suunnitelma ja miettiä, mitkä ovat omat tavoitteet sijoittamiselle ja kuinka paljon on valmis sietämään riskiä. On myös tärkeää tutustua eri sijoitusvaihtoehtoihin ja miettiä, kuinka paljon on valmis laittamaan rahaa sijoittamiseen.
Mieti alussa ainakin näitä:
- Kuinka paljon olet valmis sietämään riskiä ja sijoitusten arvon vaihtelua?
- Mikä on oma tavoitteesi sijoittamisessa ja kuinka paljon olet valmis laittamaan rahaa sijoittamiseen?
Sijoittamisessa tärkeintä on kuitenkin aloittaminen. Suunnitelmia voi aina muuttaa matkan varrella oman elämäntilanteen ja taloudellisen tilanteen mukaan.
Aloita sijoittaminen helposti mobiilipankissa
Helppo tapa sijoittamisen aloittamiseen on aloittaa kuukausisäästäminen rahastoihin mobiilipankissa. Tämän jälkeen säästäminen hoituu automaattisesti joka kuukausi. Alkuun pääset vaikka 10 eurolla kuukaudessa. Halutessasi voit myös pitää taukoa tai lopettaa rahastosäästämisen milloin vain.
Valmiit ratkaisut – helppo tapa aloittaa
Mikä on helpoin tapa aloittaa sijoittaminen? Entä kannattaako sijoittaa omatoimisesti vai käyttää valmiita ratkaisuja? Katso videolta asiantuntijamme vinkit.
Älä siis anna myyttien pysäyttää sinua!
Haluamme tarjota kaikille välineet ottaa omat raha-asiat haltuun ja tavoitella taloudellista mielenrauhaa. Pääset näppärästi kiinni sijoittamiseen mobiilipankista löytyvällä kätevällä työkalulla.
Löydä oma tapasi sijoittaa mobiilipankin kohdassa Sijoitukset › Tutustu palveluihin › Löydä oma tapasi sijoittaa.
Lisää inspiraatiota ja oppia sijoittamiseen
Asiakastarinat
Asiakkaamme kertovat
Miten hillopurkki muuttuu rahastoksi? Entä kuinka hövelistäkin rahankäyttäjästä voi kasvaa osakesijoittaja? Inspiroidu asiakkaidemme tarinoista ja löydä oma taloudellinen mielenrauhasi.
Podcast
Taloudellinen mielenrauha -podcast
Supersuosittua Taloudellinen mielenrauha -podcastia luotsaavat sijoitusbloggari Jasmin Hamid ja Danske Bankin sijoittamisen huippuasiantuntija Kaisa Kivipelto.
Opas
Sijoitusmarkkinat heiluvat, mitä sijoittajan on hyvä ottaa huomioon?
Kurssilaskut ja -nousut ovat luonnollinen osa sijoitusmarkkinoita. Mitä sijoittajan kannattaa muistaa, kun markkinat heiluvat voimakkaasti? Kannattaako myydä kaikki sijoitukset ja palata markkinoille tilanteen rauhoituttua vai kannattaako lisätä sijoituksia? Olemme koonneet tälle sivulle vinkkejä, jotka on hyvää pitää mielessä.
Materiaali on yleistä tietoa eikä se ole täydellinen kuvaus sijoituskohteesta tai siihen liittyvistä riskeistä. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan tulee tutustua sijoituskohteen ominaisuuksiin, riskeihin ja verotukseen. Verotusta koskevat tiedot perustuvat materiaalin laatimishetkellä voimassa olevaan verolainsäädäntöön. Verokohtelu voi tulevaisuudessa muuttua ja se määräytyy kunkin asiakkaan yksilöllisten olosuhteiden mukaan, joita ei ole otettu tässä annetuissa tiedoissa huomioon.
Sijoittamiseen liittyy aina taloudellinen riski. Tavoiteltu tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi menettää osittain tai kokonaan. On syytä muistaa, että historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Asiakkaan tulee perustaa sijoituspäätöksensä omaan arvioonsa rahoitusvälineestä ja siihen liittyvistä riskeistä, sillä asiakas vastaa itse sijoituspäätöstensä taloudellisista seuraamuksista.
Tämä materiaali ei ole yksilöllinen suositus eivätkä annetut tiedot liity yksittäisen asiakkaan sijoitustavoitteisiin, taloudelliseen tilanteeseen tai erityistarpeisiin. Vaikka pyrkimyksenä onkin antaa mahdollisimman tarkkoja ja oikeita tietoja, ei pankki takaa ulkopuolisista lähteistä saatujen tietojen täydellisyyttä tai virheettömyyttä. Esitetyt näkemykset edustavat pankin arvioita materiaalin laatimishetkellä ja niitä voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. Pankki ei vastaa mistään kuluista tai tappioista, joita materiaalin tietojen käyttö voi aiheuttaa. Materiaali sisältää pankin omistamaa immateriaalioikeudellisesti suojattua aineistoa, johon pankki pidättää kaikki oikeudet.
Tämä ei ole täydellinen selvitys Danske Kaupankäynti Onlinesta, Danske Säännöllisestä Säästämisestä eikä rahastoista tai niihin liittyvistä riskeistä. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan tulee tutustua palvelua koskeviin sopimuksiin ehtoineen, hinnastoihin sekä rahastojen avaintietoasiakirjoihin ja muihin rahastomateriaaleihin.
Suomeen rekisteröityjä rahastoja hallinnoi Danske Invest Rahastoyhtiö Oy. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike toimii Danske Invest Rahastoyhtiön asiamiehenä tarjotessaan rahastoyhtiön hallinnoimia sijoitusrahastoja. Tanskaan sekä Luxemburgiin rekisteröityjä rahastoja hallinnoi Danske Invest Management A/S. Danske Invest Management A/S:n hallinnoimien rahastojen jakelusta vastaa asiamiehenä Danske Bank A/S. Danske Bank A/S on nimittänyt Suomen sivuliikkeen toimimaan asiamiehenä tarjottaessa rahastoyhtiöiden hallinnoimia sijoitusrahastoja Suomessa. Rahastojen avaintietoasiakirjat, muut rahastomateriaalit sekä lisätietoa rahastoista on saatavissa osoitteessa danskeinvest.fi.