Työttömyys

Pitkällä työuralla uuden työn etsiminen joko tahtomatta tai omasta tahdosta tulee eteen useimmille meistä ainakin kerran. Työnhakuaikaan tai uudelleen kouluttautumiseen on hyvä varautua taloudellisesti jo etukäteen säästämällä vararahastoa, jolla voit tarvittaessa toteuttaa myös eteesi avautuvat mieleiset mahdollisuudet. 

  • 1. Ole yhteydessä pankkiin

    Jos olet nyt jäänyt työttömäksi, ole yhteydessä meihin. Voit hakea lyhennysvapaata esimerkiksi asunto- tai muihin lainoihin, jolloin saat vapautettua lyhennykseen menevät varat omaan käyttöösi ja maksettavaksi jää vain lainan korot ja esimerkiksi asunnon vastike.

    Hae lyhennysvapaata: Lainan muutoshakemus

    Vaikka sinulla on säästössä vararahastoa, suosittelemme että hyödynnät lainan lyhennysvapaita ennen kuin alat käyttämään kovalla työllä kerryttämiäsi säästöjä. Säästöillä voi olla vielä mahdollisuus kasvaa tuoton kautta, joten ne kannattaa säilyttää koskemattomana mahdollisimman pitkään.

    Lisäksi voit olla oikeutettu saamaan ansiosidonnaista päivärahaa, joka mahdollistaa yhdessä lyhennysvapaan kanssa kohtuullisen tulotason. Jos työttömyys pitkittyy ja ansiosidonnaisen päivärahan maksaminen päättyy, voit tässä tilanteessa hyödyntää kerryttämisiä säästöjä tulotason ylläpitämiseksi.

  • 2. Hyödynnä tuet

    Ilmoita työttömyydestä heti Kelaan ja työttömyyskassaan tai ammattiliittoon, jotta varmistat ansiosidonnaisen päivärahan saamisen niin pian kuin se on mahdollista.

    Ilmoitus Kelaan: kela.fi
  • 3. Laske uusi veroprosentti

    Kun tulosi laskevat, myös veroprosenttisi laskee. Tarkista uusien tulojesi mukainen veroprosenttisi ja ilmoita uusi, matalampi veroprosenttisi tai toimita uusi verokortti Kelaan mahdollisimman pian.

    Laske uusi veroprosenttisi: www.vero.fi
  • 4. Talous tasapainoon

    Taloudessa on aina kaksi puolta, eli tulojen lisäksi muista pitää myös menosi hallinnassa. Ole siis tarkkana kun sopeutat omaa elämääsi uusiin tuloihin. Työttömänä tai opiskelijana voit saada myös alennuksia erilaisista palveluista ja maksuista, muista hyödyntää nämä oman elämäntilanteesi mukaan.

    Oman taloustilanteen suunnitteluun ja seuraamiseen on olemassa monia hyödyllisiä apuvälineitä kuten budjettilaskuri sekä tulot-menot - näkymä, joka on aina mukanasi mobiilipankissa. Tilaa hälytysviesti puhelimeen tilin alittaessa sovitun euromäärän ja tilaa laskusi suoraan e-laskuna. Ajasta tärkeät menot menemään tililtäsi haluttuna päivänä. Jos sinulla on ongelmia laskujen kanssa, ole meihin yhteydessä, autamme sinua mielellämme. Yhdessä voimme selvittää tilanteesi.

    Ota yhteyttä

  • 5. Varaudu ja suunnittele etukäteen

    Pitkällä työuralla on entistä tärkeämpää pitää huolta omasta henkisestä pääomasta, jolla pysyt jatkuvasti hyödyllisenä työmarkkinoille. Uravaihdoksiin ja ammattitaidon kehittämiseen on hyvä varautua etukäteen säästämällä ja kouluttautumalla. Vaikka yhteiskunta tukee näissä muutoksissa, omat säästöt antavat sinulle suuremman vapauden toimia yllättävässäkin tilanteessa itse haluamallasi tavalla.

    Suosittelemme, että säästät 10 % tuloistasi heti työuran alusta alkaen. Näin sinulle kertyy pesämuna, jota voit tarvittaessa käyttää työuran muutoksissa ja varaudut samalla eläkkeelle jäämiseen. Pitkä aika toimii säästäjän tukena kun valitset sellaisen sijoituksen, jossa säästöilläsi on mahdollisuus kasvaa.

Lue myös


Kiinnostuitko?
Tervetuloa Danske Bankiin.

Content is loading
Show more rows: All table rows are already visible for screen readers.
Show less rows: All table rows are already visible for screen readers.