Unelmien ja tavoitteiden eteen pitää tehdä töitä

Teemu Suninen, 22 v, on yksi Suomen lupaavimmista rallikuljettajista. Hän ajaa rallia MM-sarjassa. Teemun unelma on ralli ja tavoite maailmanmestaruus.

Täysi-ikäistyminen merkitsi Teemulle fiksua vapautta. Saa päättää itse, mutta pitää myös itse kantaa vastuuta. Samalla tosin myös kulut ovat kasvaneet. Teemu maksaa itse mm. vuokransa, puhelinlaskunsa, autovakuutuksensa ja punttisalikorttinsa. Asiat pitää Teemun mielestä pitää järjestyksessä.

”Laskut kannattaa hoitaa säntillisesti, jottei tule typeriä jälkiseuraamuksia. Järjestän asiat omiin kansioihin: esimerkiksi laskut, vakuutukset ja pankkiasiat.”

Teemu opastaa valmistautumaan pikkuhiljaa aikuisuuteen.

”Opettele asioiden hoitamista ja vastuunottamista - vanhemmat eivät varmastikaan jätä pulaan. Tosin jos aikuisuuteen kuuluu ruoanlaitto, en ole sitä vieläkään oppinut”, naurahtaa Teemu.

Harrastuksesta ammatti

Autot ja vauhti ovat kiinnostaneet Teemua jo pienestä pitäen. Hän kertoo halunneensa tehdä alusta asti kunnolla.

”Aloitin karting-harrastuksen jo 6-vuotiaana. Kun kaverit palasivat alle 10-vuotiaina fudista ja valvoivat pitkään, kävin itse ajamassa ja menin ajoissa nukkumaan, kun halusin keskittyä omaan suoritukseeni.”

Teemun mukaan mikään ei ole tullut ilmaiseksi. Hän ei usko, että ilman menestystä olisi voinut jatkaa autourheilua.

”Rahoituksen eteen olen joutunut tekemään töitä. Sponsorit ovat mahdollistaneet ajamisen ja osittain myös vanhempien taloudellinen tuki. Jos en itse olisi nähnyt mahdollisuuksia tulevaisuudessa, osa uhrauksista olisi varmastikin jäänyt tekemättä”, miettii Teemu.

Aseta tavoite ja tee töitä

Ammattiurheilijalta vaaditaan tavoitteellisuutta ja valmiutta tehdä töitä. Jos ammattikuskin ura jostain syystä tyssää, uskoo Teemu löytävänsä tarvittaessa nykyiseltä alalta muunlaista työtä.

”Maailman mestaruuden eteen joutuu paljon tekemään töitä. Jos ei onnistu, niin sitten täytyy lähteä opiskelemaan ja aloittaa niin sanotusti alusta”, pohtii Teemu.

Hoidan asiat mobiilisti

Teemu kertoo olevansa määrätietoinen raha-asioiden hoitaja. Hän haluaa olla tietoinen asioista ja hoitavansa niitä mielellään itse.

”Olen tykästynyt Mobiilipankkiin. Se on saatavilla joka paikassa kellon ajasta riippumatta. Verkkopankissa maksan laskut ja mobiililla lähinnä seuraan tapahtumia.”

Luottokorttia Teemu kertoo käyttävänsä lähinnä ulkomailla ja isompien tuotteiden ostoissa. Debit-pankkikortti on arjen helpottaja kotimaassa.

Koska kannattaa olla yhteydessä pankkiin?

Teemun mielestä isommissa asioissa on paikallaan konttorikäynti, koska sieltä saa henkilökohtaisen avun. Jos asiat ovat uusia, niin tulee turvallisempi olo, kun voit keskustella asioista kasvotusten.

”Olen ollut yhteydessä pankkiin lähinnä luottokortti- ja ASP-asioissa sekä laina-asioissa. Heti 18-vuotiaana hain pankkitunnukset.”

Teemun mielestä myös kirje tai soitto tavoittavat hyvin.

”Jos pankki haluaa paikalle tai tulee joku uusi sovellus, niin kirje tavoittaa ja sen luen parhaiten. Tärkeät asiat haluan siis mieluusti kirjeellä ja pienet, ei niin tärkeät asiat voi laittaa viestillä. Puhelin on helpoin tapa pitää yhteyttä.”

ASP on optio tulevaisuuteen

Teemusta asuntosäästäminen kannattaa aloittaa ajoissa.

”Olen vasta muuttanut kotoa vuokra-asuntoon. Kun sain säännölliset tulot, aloitin säästämään ASP-tilille. Se on optio tulevaisuuteen, joka kannattaa hyödyntää”, vakuuttaa Teemu.

Lue myös


Kiinnostuitko?
Tervetuloa Danske Bankiin.