Suomisen merkintäetuoikeusanti 2026 

Suomisen hallitus on 8.6.2026 pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen valtuuttamana päättänyt noin 28 miljoonan euron merkintäetuoikeusannista (”Osakeanti” tai ”Merkintäoikeusanti”). Nykyisille osakkeenomistajille annettavien merkintäoikeuksien nojalla Osakeannissa tarjotaan merkittäväksi enintään 77 121 272 Suomisen uutta osaketta (”Uudet Osakkeet”) nykyisten omistusten suhteessa.

Merkintähinta on 0,36 euroa jokaiselta Uudelta Osakkeelta. Osakeannin tavoitteena on turvata rahoitus Suomisen kannattavuuden parantamisohjelman toteutukselle ja vahvistaa Suomisen pääomarakennetta.

 

Suominen lyhyesti

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintätuotteisiin sekä muihin sovelluksiin. Visiomme on olla edelläkävijä innovatiivisissa ja vastuullisissa kuitukankaissa. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet ovat läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä ympäri maailmaa. Suomisen liikevaihto oli 412,4 milj. euroa vuonna 2025 ja työllistämme lähes 700 ammattilaista Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen osake noteerataan Helsingin Pörssissä.Suominen – Pure Nordic Quality

Tärkeitä päivämääriä:

9.6.2026 Ensimmäinen kaupankäyntipäivä ilman Merkintäoikeuksia

10.6.2026 Osakeannin Täsmäytyspäivä

11.6.2026 Merkintäoikeudet kirjataan osakkeenomistajien arvo-osuustileille Euroclear Finlandissa

15.6.2026 Osakeannin Merkintäaika alkaa

5.6.2026 Kaupankäynti Merkintäoikeuksilla Helsingin Pörssissä alkaa

16.6.2026 Kaupankäynti Väliaikaisilla Osakkeilla Helsingin Pörssissä alkaa (arviolta)

23.6.2026 Kaupankäynti Merkintäoikeuksilla Helsingin Pörssissä päättyy

29.6.2026 Osakeannin Merkintäaika päättyy ja käyttämättömät Merkintäoikeudet raukeavat arvottomina (arviolta) 

30.6.2026 Osakeannin alustava tulos julkistetaan (arviolta)

2.7.2026 Osakeannin lopullinen tulos julkistetaan (arviolta) 

3.7.2026 Kaupankäynti Väliaikaisilla Osakkeilla Helsingin Pörssissä päättyy (arviolta)

3.7.2026 Osakeannissa annetut Uudet Osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin ja Väliaikaiset Osakkeet muunnetaan Uusiksi Osakkeiksi (arviolta)

6.7.2026 Kaupankäynti Uusilla Osakkeilla Helsingin Pörssissä alkaa (arviolta)

Osakeanti lyhyesti  

  • Suominen pyrkii keräämään Osakeannilla noin 28 miljoonan euron bruttovarat tarjoamalla merkittäväksi enintään 77 121 272 Uutta Osaketta.
  • Suomisen osakkeiden lukumäärä voi nousta Osakeannin seurauksena 58 259 219 nykyisestä osakkeesta enintään 135 380 491 osakkeeseen. Olettaen, että Osakeanti merkitään kokonaisuudessaan, Uudet Osakkeet vastaavat noin 57,0 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista Osakeannin toteuttamisen jälkeen.
  • Suomisen osakkeenomistajat, jotka on rekisteröity Euroclear Finland Oy:n (”Euroclear Finland”) ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon Osakeannin täsmäytyspäivänä 10.6.2026 (”Täsmäytyspäivä”), saavat yhden (1) arvo-osuusmuotoisen merkintäoikeuden (”Merkintäoikeus”) jokaista Täsmäytyspäivänä omistamaansa Yhtiön osaketta kohden.
  • Kutakin kolmea (3) Merkintäoikeutta kohti voi merkitä neljä (4) Uutta Osaketta Merkintähintaan.
  • Merkintähinta on 0,36 euroa Uudelta Osakkeelta (”Merkintähinta”). Merkintähinta kirjataan Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. 
  • Ensimmäinen Yhtiön osakkeiden kaupankäyntipäivä ilman Merkintäoikeuksia on 9.6.2026.
  • Merkintähinta sisältää merkintäetuoikeusanneille tavanomaisen noin 45,1 prosentin laskennallisen alennuksen osakkeen teoreettiseen hintaan Merkintäoikeuden irtoamisen jälkeen perustuen Yhtiön osakkeen päätöskurssiin välittömästi Osakeantia koskevaa päätöstä edeltävänä kaupankäyntipäivänä (5.6.2026) Nasdaq Helsinki Oy:ssä (”Helsingin Pörssi”).
  • Merkintäaika alkaa 15.6.2026 klo 9.30 Suomen aikaa ja päättyy 29.6.2026 klo 16.30 Suomen aikaa (ˮMerkintäaikaˮ). Hallitus on oikeutettu jatkamaan Merkintäaikaa.
  • Merkintäoikeuksien odotetaan olevan kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssissä 15.6.2026 klo 10.00 ja 23.6.2026 klo 18.30 välisenä aikana.
  • Yhtiö julkaisee arviolta 30.6.2026 (ellei Merkintäaikaa jatketa) pörssitiedotteen, jossa todetaan Osakeannin alustava tulos. Osakeannin lopullinen tulos ja merkittyjen Uusien Osakkeiden kokonaismäärä julkistetaan arviolta 2.7.2026.
  • Merkintäoikeuksien perusteella merkityt Uudet Osakkeet kirjataan sijoittajan arvo-osuustilille Uusia Osakkeita edustavina väliaikaisina osakkeina (”Väliaikaiset Osakkeet”) merkinnän tekemisen ja maksamisen jälkeen. Väliaikaiset Osakkeet ovat vapaasti siirrettävissä, ja kaupankäynnin Väliaikaisilla Osakkeilla Helsingin Pörssissä omana osakelajinaan odotetaan alkavan arviolta 16.6.2026 ja päättyvän arviolta 3.7.2026. 
  • Ilman Merkintäoikeuksia merkityt Uudet Osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille osakkeina arviolta 6.7.2026.
  • Kaupankäynti Uusilla Osakkeilla alkaa Helsingin Pörssissä arviolta 6.7.2026.
  • Yhtiön pääomistajat, Ahlstrom Capital B.V. yksin sekä Etola Group Oy ja Oy Etra Invest Ab yhdessä ovat sitoutuneet merkitsemään Osakeannissa liikkeeseen laskettavia Uusia Osakkeita omien omistusosuuksiensa mukaisessa suhteessa (”Merkintäsitoumukset”).
  • Lisäksi Ahlstrom Capital B.V. yksin sekä Etola Group Oy ja Oy Etra Invest Ab yhdessä ovat antaneet merkintätakaussitoumukset (”Merkintätakaussitoumukset”), jotka kollektiivisesti kattavat Osakeannin loppuosan.
  • Danske Bank A/S, Suomen sivuliike sekä Nordea Bank Oyj toimivat Osakeannin pääjärjestäjinä (”Pääjärjestäjät”).

Tutustu osakeantiin liittyviin dokumentteihin ja  verkkosivuihin

Osakeannin ehdot


https://merkintaoikeusanti.suominen.fi/fi

Content is loading
Näytä
Sulje
Show more rows: All table rows are already visible for screen readers.
Show less rows: All table rows are already visible for screen readers.