Mitä jos voisikin olla miljonääri?

Ensin Anton Liljeblad oli nauranut puolison kysymykselle, mutta se jäi kuitenkin mieleen pyörimään.

”Aloin tutustua aiheeseen ja tehdä laskelmia, mitä oikeasti vaatisi, jos tällainen peruspulliainen kuin minä haluaisi ylipäänsä vaurastua”, Anton kertoo.

Yllättäen hän oivalsi, että pitkäjänteinen sijoittaminen ja korkoa korolle -ilmiö voisivat auttaa tavoitteen saavuttamisessa – mutta pitäisi myös säästää selvästi aiempaa isompi osuus tuloista.

”Olin jo lähes neljäkymmentä. Jos olisin tajunnut sijoittaa enemmän jo nuorempana, olisi pienempikin rahallinen panostus riittänyt. Se onkin ainoa asia, mitä harmittelen: että en aloittanut aikaisemmin.”

"Jos joka päivä syö kaviaaria, se ei enää maistu miltään."

Ei pelkkää puuroa

Anton sanoo uskovansa, että lähes kaikkien työssäkäyvien on mahdollista säästää edes jonkin verran. suhteellisen pienilläkin kuukausisäästösummilla voi kerätä mukavan potin. Se kuitenkin vaatii rehellistä oman talouden tarkastelua.

”Mekin mietimme ensin, mistä saisimme helposti lisää rahaa, jotta voisimme sijoittaa enemmän. Kun siihen ei keksitty mielekästä ratkaisua, aloimme tarkastella omaa kulutustamme eli mistä voisimme vähentää.”

Pihassa seisoi auto, jolla ei juuri koskaan enää ajettu tai jos ajettiin, olisi matkat voinut taittaa julkisilla yhtä hyvin. Pariskunta tilasi ruokaa kotiinkuljetuksella tämän tästä ja söi huolettomasti ravintoloissa. Anton saattoi ostaa esimerkiksi uusia elektroniikkalaitteita tai harrastusvälineitä sen kummemmin ajattelematta.

”Nykyään en mieti enää, mitä voisin palkkapäivänä ostaa, vaan mitä voisin olla ostamatta. Säästyvät rahat sijoitan. Saan siitä enemmän mielihyvää kuin tavaran hankkimisesta”, Anton kertoo.

Hän kuitenkin korostaa, ettei ideana suinkaan ole luopua kaikesta kivasta. Tärkeää on löytää tasapaino sijoittamisen ja mielekkään elämän välillä, niin lyhyellä kuin pitkällä tähtäimellä.

”Käymme edelleen ulkona syömässä, mutta harvemmin. Elämästä voi nauttia myös ilman, että käyttää kaiken laskujen jälkeen jäävän rahan kulutukseen.”


Antonin ja hänen puolisonsa tavoitteena on saada sijoitukset poikimaan niin, että jossain kohtaa he pystyvät keventämään työtahtia ja viettämään lopulta huolettomia eläkepäiviä. Puskuri antaa myös taloudellista mielenrauhaa yllättäviä tilanteita varten.

Selkeä tavoite motivoi

Anton sijoittaa esimerkiksi indeksi- ja kiinteistörahastoihin sekä pörssiosakkeisiin. Nopeatempoista treidausta hän ei harrasta, vaan osakkeet ostetaan salkkuun pidemmäksi aikaa. Maksettavat osingot pitävät osaltaan sijoituspyörän pyörimässä ja tuovat myös joustoa talouteen.

”Kun puhutaan sijoittamisesta, moni ajattelee pelkästään osakkeita. Sijoitustuotteita on kuitenkin niiden lisäksi valtavasti, ja jokaiselle löytyy omaan osaamistasoon, sijoitustyyliin ja tavoitteisiin soveltuva tapa sijoittaa”, Anton sanoo.

”Tällainen aktiivinen sijoittaminen sopii, jos on kiinnostunut aiheesta, jaksaa ottaa asioista selvää ja hoitaa salkkuaan säännöllisesti. Jos taas haluaa päästä helpommalla eikä halua käyttää hirveästi aikaa sijoitusten hoitamiseen, esimerkiksi kuukausittainen indeksi- tai rahastosäästäminen voi olla parempi vaihtoehto.”

Antonin ja hänen puolisonsa tavoitteena on saada sijoitukset poikimaan niin, että jossain kohtaa he pystyvät keventämään työtahtia ja viettämään lopulta huolettomia eläkepäiviä. Puskuri antaa myös taloudellista mielenrauhaa yllättäviä tilanteita varten.

Selkeä tavoite tekee sijoittamisesta motivoivaa, ja arkisten menojen sopeuttaminen sijoittamisen ehdoilla on tuonut mukanaan myös yhden odottamattoman lisäedun:

”Niinhän sitä sanotaan, että jos joka päivä syö kaviaaria, se ei enää maistu miltään. Nyt kun esimerkiksi tilaamme ruokaa kotiin tai syömme ulkona, tuntuu aiemmin arkiseksi muuttunut asia taas jotenkin erityisen hienolta.”


Materiaali on yleistä tietoa eikä se ole täydellinen kuvaus sijoituskohteesta tai siihen liittyvistä riskeistä. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan tulee tutustua sijoituskohteen ominaisuuksiin, riskeihin ja verotukseen.

Sijoittamiseen liittyy aina taloudellinen riski. Tavoiteltu tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi menettää osittain tai kokonaan. On syytä muistaa, että historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Asiakkaan tulee perustaa sijoituspäätöksensä omaan arvioonsa rahoitusvälineestä ja siihen liittyvistä riskeistä, sillä asiakas vastaa itse sijoituspäätöstensä taloudellisista seuraamuksista.

Tämä materiaali ei ole yksilöllinen suositus eivätkä annetut tiedot liity yksittäisen asiakkaan sijoitustavoitteisiin, taloudelliseen tilanteeseen tai erityistarpeisiin. Vaikka pyrkimyksenä onkin antaa mahdollisimman tarkkoja ja oikeita tietoja, ei pankki takaa ulkopuolisista lähteistä saatujen tietojen täydellisyyttä tai virheettömyyttä. Esitetyt näkemykset edustavat pankin arvioita materiaalin laatimishetkellä ja niitä voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. Pankki ei vastaa mistään kuluista tai tappioista, joita materiaalin tietojen käyttö voi aiheuttaa.

Materiaali sisältää pankin omistamaa immateriaalioikeudellisesti suojattua aineistoa, johon pankki pidättää kaikki oikeudet.