Danske Premiumin uudistuva etukokonaisuus tuo asiakkaalle sekä välittömiä etuja että pitkän aikavälin hyötyjä. Huolellisesti valitut arjen taloutta helpottavat edut tuovat lisäarvoa ja kustannussäästöjä heti, ja Danske Bankin nimetyn varallisuusasiantuntijan tarjoama kokonaisvaltainen neuvonta auttaa tunnistamaan ja hyödyntämään oman talouden mahdollisuudet ja tekemään niistä suunnitelmallisia valintoja pitkällä aikavälillä – myös tulevat sukupolvet huomioiden.  

”Arjen etujen lisäksi haluamme tarjota asiakkaillemme erilaiset tarpeet ennakoivaa, yhä henkilökohtaisempaa neuvontaa, jossa huomioidaan ylisukupolvinen talouden suunnittelu”, kertoo Danske Bankin henkilöasiakkaiden sijoituspalveluista vastaava johtaja Mikko Kotilainen. 

Etukokonaisuus uudistuu vaiheittain vuoden 2026 aikana. Premium-asiakkaiden käytössä säilyvät myös nykyiset Premium-edut. Esimerkiksi varallisuussuunnitelman avulla asiakas saa kokonaiskuvan taloutensa osa-alueista ja niiden kehityksestä sekä siitä, miten erilaiset elämän päätökset ja tilanteet vaikuttavat talouteen ja varallisuuden kasvuun.  

”Tulevaisuudessa perheen suuria rahapäätöksiä, kuten ensiasunnon ostamista ja sijoitusten aikahorisonttia, on mahdollista mallintaa useamman sukupolven voimin. Ylisukupolvinen neuvonta auttaa ennakoimaan ja suunnittelemaan yksilön ja koko perheen taloutta ja tekemään pitkällä aikavälillä harkittuja päätöksiä”, Mikko Kotilainen kertoo. 

Tutustu Premium-palveluun tästä