Opiskelijat ovat selvästi aiempaa huolestuneempia siitä, etteivät selviä luotoistaan ja lainoistaan. Taloudellinen mielenrauha -tutkimuksen mukaan lyhyen aikavälin veloistaan huolissaan olevien opiskelijoiden määrä on hitaasti noussut vuodesta 2021 alkaen ja on jo samalla tasolla kuin koko väestössä. Myös pitkän aikavälin veloistaan huolissaan olevien opiskelijoiden osuus on korkein mittaushistoriassa.

Opiskelijoiden taloudellisen mielenrauhan kokonaisindeksi on aiemmin ollut lähellä koko väestön indeksiä, mutta nyt se jää kymmenyksen sen alle ja on vuodesta 2018 alkaneen mittaushistorian alhaisin. Tänä vuonna yli 24-vuotiaiden opiskelijoiden taloudellinen mielenrauha on laskenut silmiinpistävän paljon. Nuorimpien opiskelijoiden (18–24 vuotiaat) taloudellinen mielenrauha on huomattavasti korkeampi kuin yli 24-vuotiaiden opiskelijoiden. Ero on entisestään kasvanut viime vuodesta.

Suomalaisopiskelijoista vain 15 prosenttia suhtautuu nykyiseen taloudelliseen tilanteeseensa erittäin suuressa määrin tai suuressa määrin luottavaisesti.

– Nopeasti kohonnut korkotaso ja suuremmat opintolainapääomat ovat lisänneet taloudellista epävarmuutta, jonka moni opiskelija kokee kohdistuvan pidemmälle ajalle kuin vain opintoaikaan. Me Danske Bankissa uskomme, että on aika kuulla nuorten huoli ja ryhtyä sanoista tekoihin heidän taloudellisen mielenrauhansa tukemiseksi. Siksi teemme yhdessä Akavan kanssa opiskelijoille kädenojennuksen, joka auttaa keskittymään opintoihin. Tämän päivän opiskelijat ovat tulevaisuuden Suomen rakentajia, ja he ansaitsevat paremman taloudellisen mielenrauhan, sanoo Jens Wiklund, Danske Bank Suomen maajohtaja.

– Danske Bankin tarjoamat edut liittojemme jäsenille ovat hyvin merkittäviä. Olen iloinen uudesta etukokonaisuudesta, joka suunnataan nyt opiskelijajäsenille. Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha -tutkimuksen tulokset kertovat opiskelijoiden heikentyvästä uskosta omaan talouteensa. Akava haluaa kaikin tavoin olla mukana tukemassa opiskelijoita ja nuoria, jotka siirtyvät työelämään. Tämä on minulle ensiarvoisen tärkeää, sanoo Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.

Danske Bankin arvion mukaan opintojen velkapainotteisuus voi myös lisätä entisestään taloudellista eriarvoisuutta. Nuoren mahdollisuudet kerryttää omaa varallisuuttaan hankkimalla ensiasunto heikkenevät, jos nuoren perhe ei pysty tukemaan häntä taloudellisesti opiskeluvaiheessa tai asunnon ostossa. Danske Bankin asiakasdatan mukaan vuonna 2023 ensiasunnon ostaneista joka viidennellä oli opintolainaa, ja opintolainan määrä oli keskimäärin 9 prosenttia nostetun ensiasuntolainan määrästä.

Merkittäviä etuja akavalaisen liiton opiskelijajäsenelle

Danske Bank ja Akava ovat tehneet yhteistyötä jo vuodesta 2016. Nyt yhteistyö tuo opiskelijoille rahallisesti merkittäviä etuja, jotka auttavat keskittymään opintoihin. Etujen yhteenlaskettu rahallinen arvo on ensimmäisen vuoden opiskelijalle jopa 300 euroa.

Korkeakouluopiskelijan Akava-edut lyhyesti:

• Uuden opintolainan nosto ilman toimituskuluja ja nostopalkkiota, 0 % marginaalilla 5 vuotta
• Uuteen Säännöllisen Säästämisen rahastosäästösopimukseen 30 euron pesämuna
• Osakesäästötilin avaajalle ensimmäiset 5 osakekauppaa ilman välityspalkkiota, ei hallinnointikulua
• Danske Silver -päivittäispalvelupaketti ilman kuukausimaksua
• Mastercard Gold -yhdistelmäkortti ilman vuosimaksua
• Sadonkorjuutilin säästöille 3 kk:n Euribor – 0,9 % korkoa ensimmäisestä eurosta alkaen
• Maksuton vuokravakuustilin panttaus

Etujen kuvaukset löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta danskebank.fi/akava.

 

Taloudellinen mielenrauha 2024 -kyselytutkimus

Danske Bank on jo vuodesta 2018 selvittänyt pohjoismaalaisten taloudellisen mielenrauhan tasoa kyselytutkimuksella.
Tämän Pohjoismaissa toteutetun selvityksen pohjalta Danske Bank on kehittänyt taloudellista mielenrauhaa kuvaavan indeksin. Indeksi on rakennettu kysymyksistä, jotka mittaavat ihmisten luottavaisuutta omaan taloudelliseen tilanteeseensa, talouteen liittyvien huolten määrää ja oman taloudellisen tilanteen tulevaisuudennäkymiä

Tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä YouGovin kuluttajapaneeleissa 11.4-19.4.2024.

Tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat 18 vuotta täyttäneet kansalaiset kussakin maassa iän, sukupuolen ja alueen mukaan edustavilla otoksilla. Otoskoko Suomen osalta on 3031, jolloin keskimääräinen virhemarginaali kokonaistasolla on noin ±1,6%-yksikköä (95%:n luottamustasolla).

 

Lainan myöntäminen edellyttää aina hyväksyttyä luottopäätöstä. Luottopäätöksen tekemistä varten Danske Bank tarkistaa asiakkaan henkilöluottotiedot Suomen Asiakastieto Oy:stä.Esimerkki opintolainasta: Jos asiakas ottaa 8 000 euron opintolainan, laina-aika olisi 15 vuotta ja lainan viitekorkona käytetään 12 kk euriborkorkoa, olisi lainan kokonaiskorko 4,129 % (Kuluttajansuojalain mukaan laskettu todellinen vuosikorko 5,632 %). Luoton ja muiden luottokustannusten yhteismäärä 11 269,13 euroa, sis. toimitusmaksun 30 euroa ja automaattisen tiliveloituksen maksun 2,50 euroa/maksuerä. Maksuerien lukumäärä on 180 kpl. (Tiedot 13.5.2024 tilanteesta)
Mastercard Gold Credit / Debit luoton korko on 3 kuukauden euribor lisättynä 11 prosenttiyksiköllä. Luottokortin todellinen vuosikorko on 20,3% laskettuna 2 000 euron luotolle (5.1.2024). Arvioitu maksettavaksi tuleva luoton kokonaismäärä korkoineen ja kuluineen on 2 204,37 euroa laskettuna 2 000 euron luotolle (5.1.2024). Arvioitu maksettavaksi tulevan luoton kokonaismäärä ja todellinen vuosikorko on laskettu olettaen, että luottoaika on yksi vuosi ja luotto on nostettu kokonaan, luoton korko on 15,0 % sekä vuosittainen korttimaksu 38 euroa pysyvät samana koko luottoajan ja luotto maksetaan takaisin 12 saman määräisenä eränä kuukauden välein. Sopimus on voimassa toistaiseksi. Korko muuttuu kolmen kuukauden välein maalis-, kesä-, syys- ja joulukuun ensimmäisen pankkipäivän viitekoron mukaisesti. Kortin myöntäminen edellyttää, että luoton myöntämisen ehdot ovat täyttyneet. Luoton myöntää Danske Bank A/S, Suomen sivuliike.