Suomalaisnaisten taloudellinen mielenrauha on koko mittaushistorian ollut miehiä heikompi, ja vuonna 2024 ero revähti mittaushistorian suurimmaksi. Miesten taloudellisen mielenrauhan indeksi pysyi lähes ennallaan, kun naisten indeksi laski kaksi kymmenystä.
”Suomalaisten taloudellinen mielenrauha laski tänä vuonna ennätysalhaalle. Sen voi katsoa johtuvan nimenomaan naisten taloudellisen mielenrauhan heikkenemisestä. Yhteiskunnan, talouden ja tasa-arvon vuoksi olisi erittäin tärkeää, että naisten taloudellinen mielenrauha vahvistuisi”, sanoo Danske Bank Suomen pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.
Taloudellinen mielenrauha 2024 -kyselyn tutkimusajankohta osui hallituksen kehysriihen alle, jolloin julkisuudessa keskusteltiin runsaasti julkisen talouden sopeutustarpeista ja vaihtoehdoista menoleikkauksille ja veronkiristyksille.
Sukupuolten välisen taloudellisen mielenrauhan ero on kaikkina vuosina ollut Suomessa suurempi kuin muissa Pohjoismaissa, ja myös tässä suhteessa kehitys on mennyt edelleen heikompaan suuntaan. Samaan aikaan kun Suomessa naisten taloudellinen mielenrauha laski ennätysalas, Tanskassa naisten taloudellinen mielenrauha nousi samalle tasolle kuin miesten eli Pohjoismaiden vahvimmalle tasolle. Ruotsissa ja Norjassakin naisten taloudellinen mielenrauha vahvistui.
Suomalaisnaisten miehiä heikomman taloudellisen mielenrauhan taustalla ovat samat tekijät kuin aiempina vuosina. Miehet suhtautuvat nykyiseen taloudelliseen tilanteeseensa selvästi luottavaisemmin kuin naiset, vaikka sekä naisten, että miesten osalta luottamus on tullut alas varsin reilusti edellisvuodesta.
Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto huomauttaa, että viime vuodet ovat haastaneet monen suomalaisen taloudellista mielenrauhaa, kun inflaatio ja korkojen nousu ovat syöneet säästöjä ja kuukausittaista käyttövaraa.
”On valitettavaa nähdä, kuinka suomalaisten naisten taloudellinen mielenrauha on jatkanut heikentymistään. Haluaisin kuitenkin valaa tulevaisuudenuskoa suomalaisiin naisiin: meiltä löytyy riittävä osaaminen oman talouden hoidossa. Meille naisille pidän tärkeimpinä tekoina seuraavia askelia: huolehdimme sekä omasta ansiotasosta että mahdollisen perheen sisällä reilusta kulujaosta, kerrytämme puskurin omalle tilille äkillisiä tilanteita varten ja sijoitamme itse, omiin nimiimme. Näin kerrytämme pidemmän aikavälin puskurin, joka kantaa eläkeikään saakka. Kaikista tärkeintä on, että omat varamme ovat omissa nimissämme”, neuvoo Kivipelto.
Naisten suurin taloudellinen huolenaihe on se, ettei ole varaa odottamattomiin menoihin (45 % mainitsee), ja toiseksi suuri se, ettei eläke tule olemaan riittävä (35 % mainitsee). Miehet nostavat naisia vähemmän esiin eri huolia ja isompi osa heistä myös sanoo, ettei lainkaan omaa taloudellisia huolia.
Taloudellinen mielenrauha 2024 -kyselytutkimus
Danske Bank on jo vuodesta 2018 selvittänyt pohjoismaalaisten taloudellisen mielenrauhan tasoa kyselytutkimuksella.Tämän Pohjoismaissa toteutetun selvityksen pohjalta Danske Bank on kehittänyt taloudellista mielenrauhaa kuvaavan indeksin. Indeksi on rakennettu kysymyksistä, jotka mittaavat ihmisten luottavaisuutta omaan taloudelliseen tilanteeseensa, talouteen liittyvien huolten määrää ja oman taloudellisen tilanteen tulevaisuudennäkymiäTiedot kerättiin sähköisenä kyselynä YouGovin kuluttajapaneeleissa 11.–19.4.2024.
Tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat 18 vuotta täyttäneet kansalaiset kussakin maassa iän, sukupuolen ja alueen mukaan edustavilla otoksilla. Otoskoko Suomen osalta on 3031, jolloin keskimääräinen virhemarginaali kokonaistasolla on noin ±1,6%-yksikköä (95%:n luottamustasolla). Ruotsin, Norjan ja Tanskan osalta otoskoko on kussakin 1006 haastattelua, jolloin virhemarginaali on kokonaistasolla keskimäärin noin ±2,8%-yksikköä (95%:n luottamustasolla).