Danske Bankin taloyhtiöasiakkaiden vastikerästit ovat tänä kesänä vähentyneet murto-osaan aiempiin kesiin verrattuna. Myös taloyhtiöiden pyyntöjä lainojen maksuajan tai lyhennystavan muutoksesta tulee selvästi aiempaa vähemmän.

”Suomalaiset taloyhtiöt ovat hienosti sopeuttaneet talouttaan, ja taloyhtiöiden maksuvalmius on selvästi palautumassa aiemmalle hyvälle tasolle. Tämä on erittäin hieno uutinen, sillä viime vuosina kasvaneet maksurästit olivat todella huolestuttava trendi”, sanoo Ville Roihu, Danske Bankin asunto-osakeyhtiörahoituksesta vastaava johtaja.

Vuosina 2022 ja 2023 moni taloyhtiö joutui nopealla aikataululla nostamaan vastikkeita nousseiden energia- ja korkokulujen vuoksi. Osalla taloyhtiöistä oli käytössään niin vähän rahaa, että maksupäiviä jouduttiin viivyttämään aina seuraavaan vastike-erään asti. Koko lainakantaan suhteutettuna maksurästejä oli yhä maltillisesti, mutta trendi oli nouseva.

”Nyt toivon taloyhtiöiltä malttia kerryttää taloyhtiön kassaan puskureita odottamattomia tilanteita varten. Puskurirahasto on myös osakkaan etu, kun taloyhtiö ei joudu jokaisen yllätyksen kohdalla keräämään ylimääräistä vastiketta. Puskurin merkitys korostuu yllättävissä tilanteissa, koska asunto-osakeyhtiön päätöksenteko on kuitenkin melko hidasta”, sanoo Roihu.

Taloyhtiöt ovat lykänneet viime vuosina kalliita remontteja, vaikka korjaustarve ei ole kadonnut. Roihu kannustaakin taloyhtiöitä tekemään remontteja nyt, koska remontoijat voivat hyötyä rakennusalan matalasuhdanteesta.

”Remontoijat ovat hyötyneet matalasuhdanteesta, mutta uudisrakentamisen virotessa tilanne voi muuttua”, sanoo Roihu.

Toisin kuin tyypillinen asuntolaina, on valtaosa taloyhtiölainoista tasalyhenteisiä. Tasalyhenteinen laina tarkoittaa, että lyhennyksen määrä pysyy samana koko laina-ajan. Tasalyhenteisessä lainassa maksuerät ovat suurimmillaan laina-ajan alussa ja pienimmillään laina-ajan lopussa.

”Tasalyhenteisessä lainassa näkyy nopeimmin niin korkojen nousu kuin myös lasku. Moni saa lisää liikkumatilaa omaan talouteensa siitä, kun myös taloyhtiölainan korko tarkistuu tulevina kuukausina alaspäin.”


Palvelut taloyhtiöille ja isännöitsijöille

Tarjoamme taloyhtiöille ja isännöitsijöille monipuoliset tili- ja maksupalvelut, ja rahoitusta sekä lyhyt että pitkäaikaisiin hankkeisiin.

Lue lisää