Osinkosijoittaminen on yksi suosituimmista osakesijoittamisen muodoista suomalaisten keskuudessa. Osinkosijoittamisella viitataan sijoitusstrategiaan, jossa sijoittaja keskittyy ostamaan sellaisia osakkeita, jotka maksavat omistajilleen säännöllisesti osinkoa, eli yrityksen omistajilleen jakaman osuuden sen tekemästä voitosta. Osinkosijoittamisessa tuottoa tavoitellaan ennen kaikkea osinkovirran, ei pelkän osakekurssin nousun kautta.

Miten osinkosijoittaminen käytännössä toimii?

Kun sijoittaminen tapahtuu osakesäästötilin kautta, osingoista maksetaan vero vasta silloin, kun varat nostetaan pois tililtä. Tämä mahdollistaa korkoa korolle -ilmiön hyödyntämisen. Osakesijoittaminen on mahdollista myös arvo-osuustilillä, jossa verotus tapahtuu heti osingonmaksun yhteydessä.

Suomessa osingot irtoavat tavanomaisesti yhtiökokouspäivän jälkeisenä yönä. Osinkoja saadakseen osaketta tulee siis omistaa viimeistään silloin. Osingon maksupäivä puolestaan on yleensä 1–2 viikkoa irtoamisen jälkeen. Suomessa yhtiökokoukset ajoittuvat tyypillisesti alkukevääseen, mutta osa yhtiöistä maksaa osinkoja useamman kerran vuodessa.

Miten osinkosijoittaminen aloitetaan?

Osakesäästämistä aloittaessa on hyvä määrittää omat tavoitteet sijoittamiselle, ja sen aikajänteelle sekä pohtia omaan budjettiin sopivan sijoitussumman. Ennen ensimmäistä osakesijoitusta on myös hyvä tutustua tarkemmin yhtiöihin, joihin haluaa sijoittaa. Säästämisen aloittamiseksi tulee avata sijoitustili. Osakkeisiin voi sijoittaa sekä osakesäästötilin että arvo-osuustilin kautta.

Osinkosijoittaja voi painottaa sijoituksissaan joko korkean osinkotuoton yhtiöitä (yli 4 %:n osinkotuotto) tai yhtiöitä, jotka kasvattavat osinkoaan tasaisesti vuodesta toiseen. Ennen ostamista on hyvä pohtia, millä summalla osakkeita kannattaa ostaa ja miten kaupankäyntikulut vaikuttavat sijoitustuottoihin.

”Sijoittajan on hyvä pohtia, panostaako tasaista osinkoa maksaviin vai kasvuun tähtääviin yhtiöihin. Korkeita osinkoja maksavat yhtiöt ovat usein yhtiöitä, joiden kasvuinvestoinnit ovat kasvuyhtiöitä vähäisemmät. Toisaalta nämä yhtiöt ovat varsin vakaita, ja niillä on vahva ja kestävä liiketoimintamalli,” kertoo Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen.

Miksi osinkosijoittaminen kannattaa?

Osinkosijoittaminen tarjoaa useita etuja:

  • Osingoista saat säännöllistä kassavirtaa: Osingot tuovat sijoittajalle tasaista kassavirtaa, jota voi käyttää esimerkiksi uudelleensijoittamiseen.
  • Voit hyötyä korkoa korolle -ilmiöstä: Osingot on mahdollista uudelleensijoittaa verovapaasti osakesäästötilin avulla osakkeisiin, jotka puolestaan tuottavat lisää osinkoa. Tämä nopeuttaa varallisuuden kasvua pitkällä aikavälillä.
  • Vakaat yhtiöt tuovat varmuutta: Säännöllisesti osinkoa maksavat yhtiöt ovat usein vakiintuneita ja vakavaraisia yhtiöitä, joiden liiketoimintamalli on kestävä.
  • Kurssilaskujen vaikutus voi vähentyä: Vaikka osakkeen kurssi laskisi, sijoittaja voi edelleen saada osinkotuloa, jos yhtiön tuloksentekokyky pysyy riittävän vakaana.
  • Vinkki: Sijoitukset kannattaa hajauttaa useisiin yhtiöihin, toimialoihin ja maantieteellisiin alueisiin. Näin vähennät riskiä, jos yksittäinen yhtiö leikkaa tai lopettaa osingonmaksun.

Lue lisää sijoittamisen oppaastamme.

Kenelle osinkosijoittaminen sopii?

Osinkosijoittaminen sopii pitkäaikaiselle sijoittajalle, joka haluaa osinkojen uudelleensijoittamisen avulla hyötyä korkoa korolle -ilmiöstä. Se on hyvä vaihtoehto myös silloin, kun haluaa tuloa sijoituksistaan jo ennen osakkeiden myyntiä. Koska osinkoyhtiöt ovat usein vakaampia, ne sopivat sijoittajalle, joka sietää huonommin suuria kurssivaihteluita. Osinkosijoittaminen mahdollistaa myös sijoittamisen automatisoinnin: osingot voi sijoittaa automaattisesti uudelleen ilman jatkuvaa lisärahan sijoittamista.

”Osinkosijoittaminen sopii sijoittajille, jotka arvostavat jatkuvaa kassavirtaa. Monet hyvät osingonmaksajat ovat myös laadukkaasti johdettuja ja vakaita. Osinkoyhtiöt eivät ole tavallisesti kasvuraketteja tai hype-ilmiöitä,” Kemppainen sanoo.

Näin teet osinkosijoittamisesta helppoa - automatisoi kuukausisäästösi

Säännöllinen osakesijoittaminen on nyt helpompaa kuin koskaan, sillä tarjoamme mahdollisuuden automaattiseen kuukausisäästämiseen osakesäästötilille, jonka sisällä voit sijoittaa osingot uudelleen ilman veroseuraamuksia.

Säännöllisen osakesijoittamisen palvelumme avulla voit valita itse osakkeet ja määritellä, kuinka paljon sijoitat kuhunkin osakkeeseen kuukausittain. Edullinen 0,20 %:n välityspalkkio ilman minimiveloitusta mahdollistaa säännöllisen osakesijoittamisen aloittamisen pienilläkin summilla.

Lue lisää Säännöllisen säästämisen palvelusta.

Osinkosijoittamisen peruskäsitteet

  • Osinko: Yrityksen omistajilleen jakama osuus voitoista.
  • Osinkotuotto: Maksettavan osingon suhde osakkeen kurssiin (esim. 4 %).
  • Osingon irtoamispäivä: Yleensä yhtiökokousta seuraava päivä, jolloin osinko irtoaa osakkeesta. Osakkeen hinta laskee teoriassa osingon verran. Irtoamispäivänä ostetut osakkeet eivät ole oikeutettuja enää kyseiseen osinkoon.
  • Osingon maksupäivä: Päivä, jolloin osinko maksetaan osakkaan tilille.