Miten löydän itselleni sopivan asunnon?

Ensiasunnon valintaan vaikuttavat sekä omat mieltymykset että taloudelliset seikat. Tärkeää on pohtia, millainen olisi sopiva asunto juuri sinulle ja huomioida myös, mikä kohdallasi on fiksua taloudellisesti. Asuntoa hankkiessa kannattaa ottaa huomioon myös arvonnousunäkymät.

Hae lainaa Kokeile asuntolainalaskuria

Asunnon valinnassa kannattaa lähteä liikkeelle siitä, millä alueella haluaisit asua ja mitkä ovat omat toiveesi asunnolta. Pohdi myös, haluatko muuttovalmiin asunnon vai remontoitavan kohteen. Tärkeitä asioita ovat lisäksi pohjapiirustus, taloyhtiön nykyinen ja tuleva tilanne sekä onko kyseessä vuokratontti vai oma tontti.

Asuntoa hankkiessa sijaintia kannattaa pohtia tarkkaan. Sijainti vaikuttaa asunnon hintaan oleellisesti niin valmista asuntoa ostettaessa kuin silloin, jos haaveissa on rakentaa asunto itse. Lisäksi sijainti vaikuttaa kulkuyhteyksiin ja tätä kautta myös asumisen ympäristöystävällisyyteen. Jos asuinpaikasta on mahdollista käyttää julkisia kulkuyhteyksiä, on asuminen ympäristökestävämpää kuin paikassa, josta pääsee kulkemaan vain yksityisautolla. Asunnon sijaintia voi siis punnita myös ympäristökestävyyden näkökulmasta, mikäli se on mahdollista.

Asunnon valinnassa tulee huomioida tietenkin itse asunnon ominaisuudet. Kannattaa pohtia, onko pohjapiirustus toimiva ratkaisu juuri sinun tarpeisiisi. Löytyvätkö asunnosta kaikki ne asiat, joita kaipaat, kuten esimerkiksi parveke tai sauna? Entä onko asunnossa remontoitavaa ja oletko valmis tekemään niitä muutoksia, joita asunto vaatii? Uudiskohteen kohdalla kannattaa huomioida, ettei kohteeseen välttämättä pääse muuttamaan välittömästi. Pohdi jaksatko odottaa, että pääset muuttamaan asuntoon.

Mikäli asunto, johon muutat, on osa taloyhtiötä, huomioitavaksi jää, onko kyseessä vuokratontti vai oma tontti. Kun taloyhtiö on vuokratontilla, saat ostettua asunnon pienemmällä pääomalla. Tällöin maksat tontista vuokraa osana kuukausittaista hoitovastiketta. Kun taloyhtiö on omistustontilla, tarvitset enemmän pääomaa asunnon hankintaan. Tällöin kuukausittaiset asumiskustannuksesi jäävät kuitenkin pienemmäksi. Valinnainen vuokratontti tarkoittaa sitä, että voit valita itse mitä teet: maksatko kuukausittain vuokratonttivastiketta vai lunastatko osuutesi vuokratontista.

Ota ensiasuntoa valitessa huomioon myös tulevat remontit

Asuinmukavuuteen ja -kustannuksiin vaikuttavat myös tulevat remontit. Asuntonäytössä kiinteistönvälittäjältä kannattaa kysellä laajasti kysymyksiä, sillä hän osaa kertoa sinulle myös tulevista remonteista.

– Välittäjä on perehtynyt kohteeseen ja tietää, mitä on jo tehty ja mitä on tulossa, kertoo asiakkuusjohtajamme Aino Lallukka.

Lisäksi tuleviin remontteihin voi varautua tutustumalla kunnossapitoselvitykseen, isännöitsijän todistukseen ja taloyhtiön talousarvioon, joista käyvät ilmi esimerkiksi tulossa olevat yhtiön korjaukset ja hankinnat. Tulevien remonttien kustannukset kannattaa selvittää. Näin voit varautua myös taloudellisesti mahdollisiin julkisivu- tai putkiremontteihin sovittamalla asuntolainasi niihin sopivaksi.

– Remontit kannattaa aina huomioida omassa maksuvarassa, eli lainaan kannattaa jättää remonttivaraa, Lallukka suosittelee.

Huomioi asuntoa ostaessasi arvonnousunäkymät

Asunnon arvonnousunäkymät on hyvä ottaa huomioon asuntoa valitessa. Asunnon arvo voi nousta markkinahintojen yleisen nousun kautta, sillä asuntojen arvot pyrkivät nousemaan yleisen kustannus- ja hintatason mukana pitkällä aikavälillä. Lyhyellä tähtäimellä kysyntä ja tarjonta vaikuttavat voimakkaasti asuntojen hintoihin.

Asunnon arvoa voidaan nostaa myös remontoimalla. Samassa taloyhtiössä voi olla kaksi lähes samankokoista kohdetta myynnissä, mutta kohteiden hintaero voi olla suurikin. Tämäkin johtuu remonteista, joita kohteeseen on tehty.

– Arvonnousunäkymät kannattaa ottaa huomioon oman henkilökohtaisen maksuvaran kannalta. Kannattaa pyrkiä siihen, ettei asunnon arvo ainakaan laskisi. Tulevilla remonteilla ja sillä, kuinka aluetta ollaan kehittämässä, on positiivinen vaikutus asunnon arvoon. Lisäksi alueen arvoon vaikuttaa se, onko kyseessä muuttovoittoalue vai muuttohäviöalue eli muutetaanko alueelle enemmän kuin sieltä pois vai toisinpäin, Lallukka selventää.

Lue myös


Kiinnostuitko?
Tervetuloa Danske Bankiin.

Content is loading
Show more rows: All table rows are already visible for screen readers.
Show less rows: All table rows are already visible for screen readers.