Jaa

Blogi: Sota joulua vastaan

Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist pohtii joulublogissaan lahjojen hankinnan problematiikkaa.

Ekonomisteja pidetään joskus tunteettomina tyyppeinä. Syytös on tyly, joskaan ei täysin aiheeton. Ajoittain ammattikunta kieltämättä kaivaa verta nenästään. Harva asia on esimerkiksi ihmisille yhtä rakas kuin joulu, eikä joulun kyseenalaistaminen siten ole omiaan herättämään yleisiä sympatioita. Juuri siihen taloustieteilijät ovat silti syyllistyneet.

Joulun parjaaminen henkilöityy erityisesti Minnesotan yliopiston professoriin Joel Waldfogeliin, joka on vuosien varrella julkaissut useammankin artikkelin ja yhden kirjan, joissa hän käsittelee joulun synnyttämiä ”hyvinvointitappioita”.1

Kritiikin kärki kohdistuu joulunviettoon kuuluvaan lahjojen antamisen perinteeseen. Siinä missä lahjat ovat monelle joulun hengen ilmentymä, Waldfogelille ne ovat järjetöntä tuhlausta. Argumentti etenee karkeasti ottaen näin: jouluna ihmiset antavat toisilleen tavaroita, joita saajat eivät arvota lahjojen hankintakustannusten tasolle. Resursseja tärvääntyy ja syntyy hyvinvointitappiota.

Joulutalouden tilinpito

 Tärkein syy kurjalle lopputulokselle on epätäydellinen informaatio. Lahjan antaja ei tiedä, mistä lahjan saaja pitää tai mitä hän tarvitsee. On kuin menisit silmät sidottuna tavarataloon ja joutuisit valitsemaan sokkona ostettavat tuotteet. Todennäköisesti ostoskorista löytyisi tavaroita, joista et haluaisi maksaa pyydettyä hintaa. Mitä etäisempi lahjan antaja on, sitä suuremmaksi ongelma muodostuu.

Lahjan antajan kannustimissakin on toivomisen varaa.  Haluamme uskoa lähimmäisistämme vain parasta. Kyyninen ekonomisti rohkenee silti epäillä, käyttävätkö ihmiset lahjojen valintaan yhtä paljon energiaa kuin omia ostopäätöksiään tehdessä. Porovillapaidan ojentaminen aattoiltana nolottaa hetken, mutta portviini auttaa ja välikohtaus unohtuu pian, koska ostettu tuote ei jää omiin nurkkiin pyörimään. Lahjaa etsittäessä saattaa tavoitteena nimittäin olla nopea pakeneminen ostoskeskuksen hikisestä ihmisvilinästä.

Suoraviivaisen taloustieteellisen lähestymistavan mukaan tehokkain lahja olisi raha. Rahalla ihminen voi ostaa, mitä itse parhaaksi katsoo. Valmiiksi valitun esineen antaminen rajoittaa turhaan saajan kulutusmahdollisuuksia. Waldfogel myöntää, että on kyllä olemassa mahdollisuus, että lahja on parempi kuin tuote, jonka henkilö olisi itse keksinyt ostaa. Satunnainen täysosuma ei kuitenkaan riitä nostamaan joulutalouden tilinpidon alijäämää plussalle.

Pukki terapiassa

Voitaisiinko hyvinvointivaltion rahoituskriisi siis ratkaista sopimalla kolmikantaisesti, että joululahjat jätetään jatkossa ostamatta? Monella on ehkä tässä kohdassa epämukava tunne siitä, että laskelmassa ei kaikki ole mennyt kohdalleen. Jos johtopäätös on näin suoraviivainen, miksi lahjoja ylipäänsä annetaan? Uskallan veikata, että myös ekonomistit antavat lahjoja (jopa Waldfogel itse). Harva myöskään paketoi vaimolleen setelitukkua aattoiltana avattavaksi.

Nurkkaan ajettu ekonomisti voi yrittää heilutella käsiään ja vedota vallitsevaan kulttuuriin ja sen normeihin.  Ajatus on silloin, että jouluna lahjoja nyt vaan on pakko antaa ja sillä selvä. Selitys ei täysin vakuuta, sillä kulttuuriset käytännöt muuttuvat jatkuvasti, mutta lahjaperinne pysyy.

Luontevinta olisi olettaa, että lahjojen antamisessa on jotakin arvokasta, joka tasapainottaa tai jopa ylittää niiden mukana syntyvät taloudelliset tappiot. Mutta mitä arvokasta on liian suuren porovillapaidan saamisessa?

Raha on huono lahja, koska se ei ole riittävän henkilökohtainen. Parhaat lahjat välittävät viestin vaivannäöstä ja kertovat lahjan antajan yrityksestä asettua saajan asemaan. Tehtävä on vaikea ja Waldfogel on oikeassa siinä, että keskimäärin lopputulos jää puutteelliseksi synnyttäen tehokkuustappioita. Sekin on totta, että aina ihmiset eivät kiireittensä keskellä jaksa edes yrittää kovin tarmokkaasti. Koko talouden tasolla lahjat synnyttävät suuren vuosittaisen hävikin. Rituaali on silti itsessään arvokas. Ostoksilla käymisen sijasta lahjojen antamista pitäisi verrata vaikkapa kalliissa parisuhdeterapiassa käymiseen.

Voidaan jopa väittää, että juuri lahjojen antamisen järjettömyys on perinteen oleellinen piirre. Osallistumalla järjen vastaiseen tapaan ihmiset ilmentävät rakkautta, sitoutumista ja läheisyyttä. Vain itselleen kaikkein läheisimpien ihmisten vuoksi ekonomistikin on valmis tekemään jotain niin älytöntä ja tuhlaamaan resursseja tehottomalla tavalla.

[1] Ks. esim. Joel Waldfogel, ”The Deadweight Loss of Christmas”, American Economic Review 83 (1993).

Kiinnostuitko?
Tervetuloa Danske Bankiin.