Tiina Turunen osti puolisonsa kanssa paritalon puolikkaan lähes 14 vuotta sitten. 117-neliöinen, vuonna 2004 rakennettu asunto sijaitsee rauhallisella alueella Ylöjärvellä.

”Se oli minun ensiasuntoni, tavallisen ihmisen tavallinen koti”, Tiina kertoo.

Pariskunta sai kaksi tytärtä ja alkoi pyörittää lapsiperhearkea. Pikkuhiljaa vanhempien suhteeseen alkoi kuitenkin tulla haasteita. Tiina ja hänen puolisonsa pohtivat muun muassa, onko heillä taloudellisesti varaa erota toisistaan.

”Tuntui rajulta ajatukselta, että joutuisimme olemaan yhdessä taloudellisista syistä. Olemme myös halunneet antaa lapsillemme mallin taloudellisesta itsenäisyydestä.”

Viime vuonna Tiina sai kerättyä voimansa vaikeaan päätökseen. Pariskunta haki avioeroa 16 yhteisen vuoden jälkeen.

Tiinalle oli selvää, että hän halusi jäädä asumaan ensiasuntoonsa lasten kanssa. Valoisan paritalon puolikkaan arvo oli noussut vuosien aikana.

”Halusin säilyttää lapsilleni jotain pysyvää. Koti on aina koti. Tuntui kuitenkin hirveältä ottaa yksin kantaakseen suuri asuntolaina. Pelotti, selviänkö ja pärjäänkö. Samoihin aikoihin energiakriisi alkoi. Entä jos epäonnistuisin talouteni hallinnassa?”

”Jos taloudellinen puskurini ei riittäisi äkilliseen menoon, tiedän, että esimerkiksi lyhennysvapaa asuntolainasta voi olla mahdollinen. Tieto siitä tuo taloudellista mielenrauhaa.”

”Vain yksi kampaamokäynti”

Tiina oli varannut itselleen kampaaja-ajan kesäksi 2022. Kampaamokäynnin lähestyessä Tiina ymmärsi, ettei hänellä ollutkaan varaa siihen. Aika oli pakko peruuttaa.

”Vaihtoehtoni oli, että joko käyn kampaajalla tai ostan ruokaa. Tunsin tilanteestani häpeää. Miksi olin hoitanut talouteni niin, ettei minulla ollut suurempaa puskuria?”

Hetki oli käänteentekevä. Tiina ryhtyi katsomaan taloustilannettaan rehellisesti ja laskea, mihin hänellä on varaa ja mihin ei.

”Mietin, että jos ystävälläni olisi samanlainen tilanne, mitä sanoisin hänelle. En ajattelisi, että hän olisi epäonnistunut.”

Avioerosta selviytymisessä ystävillä, perheellä ja työyhteisöllä oli iso merkitys. Logistiikka-alan insinööriksi kouluttautunut Tiina työskentelee teollisuuden- ja varastokalusteiden myynnissä, ja hänellä on johdettavanaan asennusliike.

Tiina yllättyi myös pankista saamastaan ystävällisestä palvelusta ja ymmärryksestä. Hän oli pyytänyt asuntolainatarjousta muutamalta pankilta, mutta Danske Bankin tarjous paljastui parhaaksi Akavan jäsenelle.

”Otin lisää asuntolainaa ostaakseni ex-puolisoni osuuden asunnosta. Kaikki toimi nopeasti, ja virkailija antoi minulle vinkkejä myös talouden hallintaan.”

Pitkä laina-aika, kohtuullinen kuukausierä

Yksin otetun asuntolainan aluksi Tiina piti hetken aikaa lyhennysvapaata. Nyt hän lyhentää asuntolainaansa pikkuhiljaa – Tiinalla on 27 vuoden laina-aika. Hän pitää kuukausieräänsä kohtuullisen suuruisena.

”Pitkä laina-aika oli minulle ratkaiseva tekijä. Ajatukseni on, että asun tässä siihen saakka, kunnes lapseni kasvavat täysi-ikäisiksi. Sen jälkeen katson uusia tuulia.”

Danske Bank tarjosi Tiinalle mahdollisuutta korkosuojaukseen, korkoputkeen, mutta hän ei tarttunut siihen.

Tiina päätti varautua asuntolainan korkojen nousuun keräämällä puskuria tavoitetilille sekä indeksi- ja korkorahastoihin. Kun hän alkoi kiinnittää huomiota rahankäyttöönsä, hän löysi arjestaan useita pieniä säästökohteita.

”Huomasin höttörahankäyttöni. Nykyisin suunnittelen ruokalistat etukäteen, ja minulla on kullekin viikolle käyttöbudjetti. Saan onnistumisenkokemuksia siitä, jos ja kun pysyn budjetissani.”

Tiinan tavoitteena on, että hän saa vuoden aikana kerättyä noin puolen vuoden puskurin. Sen suuruisen, ettei hänen tarvitse kantaa huolta kiinteiden kulujen noususta ja niiden maksamisesta.


Tiinan paritalon puolikas on pääosin sähkölämmitteinen, mutta siinä on varaava takka ja koneellinen lämmöntalteenotto. ”Olohuoneen ja keittiön yhdistelmä on asuntoni sydän. Olen valojen fiilistelijä.”

Lyhennysvapaan mahdollisuus tuo mielenrauhaa

Tiina kokee, että vaikka avioero oli henkisesti raskas prosessi, se oli lopulta hyvä päätös. Hän sai järjestettyä ex-puolisonsa kanssa arjen asiat, ja he voivat kumpikin nyt entistä paremmin.

”Pystymme yhä puhumaan avoimesti raha-asioista. Meillä on yhteishuoltajuus, ja puolisoni löysi uuden kodin läheltä meitä. Lapset ovat luonamme vuoropäivin – heidän on helppo kulkea kahden kodin väliä”, nyt 39-vuotias Tiina sanoo.

Jälkiviisaana hän antaisi itselleen yhden neuvon: kun kaikki on hyvin, silloin on paras aika varautua pahan päivän varalle.

”Perhekeskeisenä ihmisenä maailmaani ei edes mahtunut ajatus, että säästäisin itselleni kriisitilannetta varten. Se tuntui epäromanttiselta ajatukselta.”

Nyt Tiina tietää, että kriisit eivät ilmoita itsestään kello kaulassa. Mutta hän tietää myös sen, että raha-asioilla on tapana järjestyä.

”Jos taloudellinen puskurini ei riittäisi äkilliseen menoon, tiedän, että esimerkiksi lyhennysvapaa asuntolainasta voi olla mahdollinen. Tieto siitä tuo taloudellista mielenrauhaa.”

Tiina sanoo, että tällä hetkellä hänen elämässään on seesteinen ajanjakso.

”Minulla on aikaa itselleni ja uuden elämän rakentamiselle. Opettelen muun muassa osakesijoittamista.”

Tiinan kodin lempipaikka vaihtelee vuodenajan mukaan riippuen siitä, mihin auringonsäteet osuvat. Takapihalla kasvaa kirsikkapuu, ja kun aurinko paistaa sen takaa, olohuoneen seinälle muodostuu taulu.

”Haluan, että täällä asuvat rakkaus ja rauha – vähän niin kuin Keko Salata laulaa biisissään Vanha.

Neuvoja lainanmaksuun vaikeassa tilanteessa

Lue vinkkimme: Pankkiasiat erotilanteessa


Tämä ei ole pankin tarjous. Lainan ehdoista sovitaan henkilökohtaisesti. Lainan myöntäminen edellyttää aina hyväksyttyä luottopäätöstä.

Esimerkki asuntolainasta: Jos asiakas ottaa 170 000 euron asuntolainan, jossa laina-aika olisi 30 vuotta ja lainan viitekorkona käytetään 12 kk euribor-korkoa, lainan kokonaiskorko olisi 4,163 % (Kuluttajansuojalain mukaan laskettu todellinen vuosikorko 4,323 %). Luoton ja muiden luottokustannusten yhteismäärä on 302 095,68 euroa, sis. järjestelypalkkion 1020 euroa ja automaattisen tiliveloituksen maksun 2,70 euroa/maksuerä. Maksuerien lukumäärä on 360 kpl. Esimerkki laskettu 1.2.2023 korkotiedoilla.

Esimerkki asuntolainasta: Jos asiakas ottaa 170 000 euron asuntolainan, jossa laina-aika olisi 25 vuotta ja lainan viitekorkona käytetään 12 kk euribor-korkoa, lainan kokonaiskorko olisi 3,031 % (Kuluttajansuojalain mukaan laskettu todellinen vuosikorko 3,160 %). Luoton ja muiden luottokustannusten yhteismäärä on 245 675,21 euroa, sis. järjestelypalkkion 1 020 euroa ja automaattisen tiliveloituksen maksun 2,70 euroa/maksuerä. Maksuerien lukumäärä on 300 kpl. Esimerkki laskettu 2.12.2024 korkotiedoilla