Tiliote on vakiomuotoinen, virallinen dokumentti tilitapahtumista, johon on koottu kaikki tiliin kohdistuvat tulot ja menot. Tiedot maksutapahtumista annetaan tiliotteen muodossa pääsääntöisesti kerran kuukaudessa, jos tilillä on tapahtumia. Tiliote toimitetaan asiakkaille postilla paperisena kotiin tai verkkopankin sähköiseen arkistoon.
Tiliote muodostuu lähtökohtaisesti aina kalenterikuukauden viimeisenä päivänä. Mikäli tilillä ei ole tapahtumia, tiliotetta ei muodostu. Tällöin seuraava muodostuva tiliote kattaa myös tämän edeltävän ajanjakson. Jos esimerkiksi tilillä ei ole tapahtumia tammikuussa, muodostuu helmikuun lopulla tiliote, joka kattaa ajanjakson 1.1.–28.2.
Tiliotetta voidaan tarvita esimerkiksi omaan kirjapitoon tai luottohakemuksia varten. Tiliote voi olla useimmiten ainoa hyväksyttävä dokumentti osoittamaan koko kuukauden tilitapahtumat. Jos tarvitset näyttöä yksittäisestä tilitapahtumasta, usein esimerkiksi tuloste tapahtumasta riittää. Esimerkiksi mobiili- ja verkkopankista saatava tapahtumaluettelo on listaus, joka sisältää tilitapahtumat asiakkaan haluamalta aikaväliltä, mutta ei ole virallinen dokumentti.
Jos olet toimittamassa tilitietoja viranomaisille, tarkista viranomaiselta ennen liitteiden lähetystä, millaisia dokumentteja hakemuksen liitteeksi hyväksytään. Kela ei esimerkiksi hyväksy hakemusten liitteiksi kuvakaappauksia mobiilipankin tilitapahtumista.
Tiliotteen löytäminen
Mobiilipankissa löydät tiliotteet seuraavalla tavalla, jos käytössäsi on sähköinen arkisto.
Klikkaa etusivulta Valikko auki.
Valitse valikosta kohta Pankkiposti, ja siirryt sähköiseen arkistoon.
Helpottaaksesi haluamasi tiliotteen löytämistä, valitse Sisältö-alasvetovalikosta Tilit ja maksaminen, jotta saat rajattua hakutuloksista pois muun pankkipostin.
Verkkopankissa löydät tiliotteet seuraavalla tavalla.
Siirry etusivulla kohtaan Arkistot ja verkkopalkka. Valitse alasvetovalikosta Tiliotteet ja muu pankkiposti.
Valitse Siirry arkistoon.
Helpottaaksesi haluamasi tiliotteen löytämistä, valitse Asiakirjat-otsikon alta Tilit ja maksaminen, jotta saat rajattua hakutuloksista pois muun pankkipostin.
Voit arkistossa tarvittaessa rajata hakua valitsemalla näkyville esimerkiksi haluamasi asiakirjat sivuvalikosta ja muuttaa ajanjakson alasvetovalikon kautta.
Jos et löydä etsimääsi tiliotetta arkistosta, voi syynä olla, että tiliote on toimitettu postitse kyseiseltä ajalta. Kun haet tiliotetta sähköisestä arkistosta päivämäärän mukaan, on hyvä ottaa huomioon, että tiliotteet muodostuvat lähtökohtaisesti kuun viimeisenä päivänä. Tällöin itse tiliotteen päivämäärä saattaa olla seuraavan kuun ensimmäinen. Tiliotteet säilytetään sähköisessä arkistossa kuluvan vuoden lisäksi kuusi edellistä vuotta.
Tarvittaessa tiliotteita voidaan tilata uudelleen postitse kotiosoitteeseesi asiakaspalvelustamme. Tiliotteen toimituksesta veloitetaan hinnaston mukainen palvelumaksu. Tiliotteita voi tilata viimeiseltä kymmeneltä vuodelta.
Tiliotetta ei voi tilata yksittäiseltä päivältä. Jos tarvitset tilin saldon tietyltä päivältä, voit tilata saldo- ja korkotodistuksen asiakaspalvelustamme. Ilmoitathan pyynnön yhteydessä tarkat tiedot tarvitsemastasi dokumentista. Kerro pyynnössä tilinumero ja päivämäärä, jolta haluat esimerkiksi saldotiedot. Saldo- ja korkotodistuksen toimituksesta veloitetaan hinnaston mukainen palvelumaksu.
Tilin lopetusdokumenttina toimii viimeinen tiliote, joka muodostuu tilin lopetuspäivänä. Tiliotteen loppuosassa on teksti Tili lopetettu. Tiliote toimitetaan joko sähköiseen arkistoon tai postitse.
Jos tiliotetta ei löydy, voit tilata sen uudelleen asiakaspalvelustamme. Tiliotteen uudelleentoimituksesta veloitetaan hinnaston mukainen palvelumaksu.
Tiliotteen tallentaminen ja tulostaminen sähköisestä arkistosta
Mobiilipankissa voit tallentaa tiliotteen seuraavalla tavalla:
Klikkaa etusivulta Valikko auki.
Valitse kohta Pankkiposti, jotta siirryt sähköiseen arkistoon.
Avaa haluamasi tiliote klikkaamalla sen otsikkoa.
Saat avautuneen tiliotteen tallennettua oman laitteen tallennuksen kautta.
Laita rasti ruutuun sen tiliotteen tai tiliotteiden kohdalle, jotka haluat tallentaa.
Valitse tämän jälkeen Toiminnot-alasvetovalikosta kohta Tallenna asiakirja.
Klikkaa Lataa.
Saat tiliotteen tallennettua oman laitteesi tallennusasetusten avulla. Lisäapua tallentamiseen saat tarvittaessa laitteen valmistajalta.
Verkkopankissa voit tallentaa tiliotteen seuraavalla tavalla
Siirry etusivulla kohtaan Arkistot ja verkkopalkka. Valitse alasvetovalikosta Tiliotteet ja muu pankkiposti.
Valitse Siirry arkistoon.
Helpottaaksesi haluamasi tiliotteen löytämistä, valitse Asiakirjat-otsikon alta Tilit ja maksaminen, jotta saat rajattua hakutuloksista pois muun pankkipostin.
Laita rasti ruutuun sen tiliotteen tai tiliotteiden kohdalle, jotka haluat tallentaa.
Valitse tämän jälkeen Toiminnot-alasvetovalikosta kohta Tallenna asiakirja.
Klikkaa Lataa.
Asiakirja tallentuu tietokoneesi tiedostoihin myöhempää käyttöä tai tulostamista varten.
Voit arkistossa tarvittaessa rajata hakua valitsemalla näkyville esimerkiksi haluamasi asiakirjat sivuvalikosta ja muuttaa ajanjakson alasvetovalikon kautta.
Jos sinulla ei ole sähköistä arkistoa käytössäsi, saat aktivoitua sen verkkopankissa.
Siirry etusivulla kohtaan Arkistot ja verkkopalkka. Valitse alasvetovalikosta Tiliotteet ja muu pankkiposti.
Valitse Ota arkistopalvelu käyttöösi.
Käyttöönoton jälkeen vastaanotat tiliotteet sekä muun pankkipostin sähköisesti mobiili- ja verkkopankkiin paperiversioiden sijaan – täysin maksutta.
Sähköisen arkiston käyttöön tarvitset Danske Bankin pankkitunnukset. Jos sinulla ei ole vielä pankkitunnuksia, varaa aika konttorille soittamalla numeroon 0200 2580 (ma–pe 9–16, pvm/mpm).
Danske Bankin evästeiden käyttö ja henkilötietojen käsittely
Käytämme omista evästeistämme ja kolmansien osapuolten omistamista evästeistä saatavia tietoja. Käytämme evästeitä ja käsittelemme henkilötietoja asetustesi muistamiseen, palvelujemme parantamiseen, sivuston liikenteen seurantaan, sinulle kohdennettujen viestien näyttämiseen (mukaan lukien profilointi) ja sivuston käyttösi seurantaan. Voit hyväksyä kaikkien evästeiden käytön, toiminnallisten, tilastollisten ja markkinointievästeiden käytön tai vain välttämättömien evästeiden käytön. Suostumuksesi kattaa sekä evästeiden käytön että niihin liittyvien henkilötietojen käsittelyn. Lisätietoja saat napsauttamalla evästeiden käyttö ja henkilötietojen käsittely -linkkejä. Jos haluat lisätietoja suostumuksesi peruuttamisesta, napsauta sivuston alareunassa olevaa evästekäytäntö-linkkiä.
Content is loading
Näytä
Sulje
Show more rows: All table rows are already visible for screen readers.
Show less rows: All table rows are already visible for screen readers.