“Olin usein ajatellut, että pitäisi alkaa säästää rahaa. Mutta en vain ollut saanut sitä aikaan”, sanoo Veera Kaukoniemi, 35.

Markkinointialan ammattilaisena Veera tienasi mukavasti, tulot olivat säännölliset ja opiskeluaikojen taloudellisen epävarmuuden jälkeen rahaa oli kiva käyttää. Vaikka jossain mielen sopukoissa pieni ääni muistutti elämän arvaamattomuudesta ja taloudellisen turvan tärkeydestä, Veera ei oikeastaan halunnut kuunnella sitä.

“Sinänsä hassua, koska olen muuten perusluonteeltani todella turvallisuushakuinen ihminen ja varaudun aina pahimpaan”, hän sanoo.

“Ehkä mukana oli myös hieman sellaista ajattelua, että minähän olen vielä niin nuori, että ehdin säästää joskus myöhemminkin.”

Mutta sitten tuli koronapandemia, ja monien muiden tapaan Veera lomautettiin vakituisesta työstään. Hän oli aikanaan varautunut riskiin liittymällä työttömyyskassaan, mutta kriisin koetellessa koko yhteiskuntaa kassa oli ruuhkautunut ja hakemusten käsittelyajat pitkiä. Muita töitä ei ollut tarjolla, rahaa ei tullut mistään eikä sen suurempia säästöjä ollut. Samaan aikaan Veeran puolison pitkäaikaissairaus aiheutti yllättävän kulupiikin.

Kertaheitolla kävi varsin selväksi, miksi taloudellinen puskuri olisi ollut hyvä olla olemassa.

“Ikäviä ja arvaamattomia asioita tuntui tapahtuvan toinen toisensa perään. Jouduin lainaamaan äidiltäni rahaa vuokraan. Sitten televisiomme meni rikki – ei sillä, etteikö ilman pärjäisi, mutta se tuntui jotenkin kruunaavan koko tilanteen”, Veera toteaa.

Lomautusta seurasi irtisanominen, ja Veera jäi kokonaan työttömäksi. Hän sanoo, että kokemus vaikuttaa hänen ajatteluunsa edelleen.

“Tiedostan aivan eri tavalla, että näin voi käydä yhtä hyvin minulle kuin kenelle tahansa. Vaikka olen taas vakituisesti töissä, oloni ei tällä hetkellä tunnu turvalliselta.”

Raha ja häpeä

Veeran lapsuudenkodissa ei juurikaan puhuttu rahasta, eikä taloustaitoja sen erityisemmin harjoiteltu. Rahasta ei kovinkaan avoimesti tule puhuttua myöskään nykyisten ystävien kanssa. Veera sanoo toivovansa, ettei aihe olisi tabu.

“Aihe on mediassa paljon esillä ja tarjolla on esimerkiksi useita sijoituspodcasteja. Mutta peräänkuuluttaisin sellaista kodeissa tapahtuvaa, arkista ja avointa keskustelua.”

Veera sanoo kaivanneensa tukea talouden hallintaan erityisesti nuorena aikuisena.

“Olin kaksikymppisenä ihan hukassa ja etsin suuntaani, kun isäni kuoli. Surutyön keskellä sain hieman perintöä, mutta koska en tiennyt, mitä muutakaan rahalla olisi voinut tehdä, se valui ajan mittaan ihan vain elämiseen”, Veera kertoo.

Perinnön hupeneminen on harmittanut jälkeenpäin monta kertaa. Veera sanoo, että hän on tuntenut siitä myös häpeää.

“Minulla on nuorempia ystäviä, jotka sijoittavat suvereenisti ja ovat tosi kartalla rahan mahdollisuuksista. En tiedä, kuka on kertonut heille näistä asioista, mutta olisin toivonut, että joku olisi aikanaan puhunut niistä minullekin.”

Nyt Veera kuitenkin opettelee: hän säästää puskuria tilille ja sijoittaa kuukausittain rahastoon.

“Tavoitteeni on saada puolen vuoden palkkaa vastaava summa puskuria. Tavoite edistyy pikkuhiljaa. Laitan joka kuukausi syrjään muutaman sata euroa.”

Veera sanoo kaivanneensa tukea talouden hallintaan erityisesti nuorena aikuisena. Nyt hän säästää puskuria tilille ja sijoittaa kuukausittain rahastoon.

Myös muita ajatellen

Vaikka tavoitteena on säästää, kaikesta ei tarvitse tinkiä. Veera toteaa, että monen arkisen kulutushyödykkeen voi korvata edullisemmalla, mutta esimerkiksi kahvin on oltava hänen taloudessaan laadukasta. Veera vertailee hintoja, mutta ei tee päätöksiä pelkästään sen perusteella. Valintoja ohjaa osaltaan myös eettisyys.

“Olen huolissani ilmastonmuutoksesta ja ympäristöstä. Haluan tehdä vastuullisia hankintoja ja edistää kestävää tulevaisuutta omalla kulutuskäyttäytymiselläni. Sillä, onko minulla rahaa ja sijoituksia, ei ole mitään väliä, jos maapallo tuhoutuu”, Veera sanoo.

Arkista taloudenpitoa, eli päivittäisten raha-asioiden hallintaa ja budjetointia, hän pitää verrattain helppona.

Vaikka elämän arvaamattomuus välillä mietityttää, Veera haaveilee puolisonsa kanssa pienestä talosta ja ainakin jonkinasteisesta omavaraisuudesta. Asuntolaina on vilahdellut puheissa entistä useammin, mutta pari ei halua kiirehtiä, vaan antaa unelman kehittyä pikkuhiljaa.

“Suurin oppi viimeisen parin vuoden ajalta on ollut se, että kannattaa kerryttää säästöjä. Ei pelkästään siksi, että olisi itse turvassa, vaan myös siksi, että jos omassa lähipiirissä joku toinen päätyy tilanteeseen, että tarvitsee apua, sitä pystyy hänelle tarjoamaan.”