Mitä sitten, kun olen hankkinut oman kodin?

Mitä sitten tapahtuu, kun olen hankkinut oman kodin? Voinko sitten hengähtää? Mitkä ovat seuraavat askeleet? Entä jos haluan joskus vielä muuttaa uuteen, ehkä vieläkin isompaan asuntoon?

Hae lainaa Kokeile asuntolainalaskuria

Kun asuntokaupat on tehty ja olet hankkinut oman kodin, pääset vihdoin muuttamaan omaan kotiin. Siitä hetkestä sinulla on lupa nauttia. Jossakin kohtaa ajankohtaiseksi voi kuitenkin tulla muutto jälleen isompaan tai muuten sopivampaan asuntoon. Tilanteeseen kannattaa varautua muun muassa pitämällä huolta nykyisen asunnon arvonnousunäkymistä ja pohtimalla, haluatko myydä vanhan asuntosi vai jättää sen vuokralle?

Vuokralle vai myyntiin?

Kun haluat muuttaa ensiasunnostasi ja hankkia uuden, pohdittavaksesi jää, haluatko myydä asunnon vai jättää sen vuokralle. Mikäli haluat jättää asunnon sijoitusasunnoksi ja vuokrata sitä, on tärkeää pohtia asunnon vuokrattavuutta.

– Jos ensiasunto on sellaisella sijainnilla, että se on helposti vuokrattavissa, voidaan se jättää vuokralle. Toisaalta asuntoa ei ole järkevää pitää, jos sitä ei saa vuokrattua. Lisäksi kannattaa pohtia sitä, onko itsellä resursseja pitää vuokralaista vai ulkoistaako vuokraamisen jollekin firmalle, rahoitusasiantuntijamme Roosa Kari kiteyttää.

Jättäessäsi asunnon vuokralle, asunnon laina jää myös voimaan. Lainojesi määrä kasvaa ostaessasi uuden asunnon sijoitusasunnon rinnalle. Tällöin sinun tulee myös pohtia, mikä olisi sinun tilanteessasi mahdollista ja riittäisikö taloutesi kantokyky kahteen lainaan. Mikäli olet lyhentänyt ensimmäistä lainaasi tarpeeksi, voi sijoitusasunnoksi jäävä ensimmäinen kotisi toimia uuden lainan vakuutena.

Sen sijaan, jos taas myyt asuntosi, etkä jätä sitä vuokralle, saat samalla lisää varoja uuden hankkimiseen.

– Mitä aikaisemmin on pankkiin yhteydessä, sitä paremmin pystytään ratkaisemaan tilanteita. Voimme yhdessä pohtia, onko järkeä pitää vanhaa ja missä voit tulevaisuudessa asua. Pankki auttaa erilaisissa vakuusjärjestelyissä ja lainan hankinnassa, Kari muistuttaa.

Arvonkehitysnäkymiin voi vaikuttaa itsekin

On myös tärkeää, että olet pitänyt asunnostasi huolta ja näin vaikuttanut asunnon arvonkehitysnäkymiin sekä asunnon houkuttelevuuteen.

– Tärkeintä on pitää asunnosta hyvää huolta, ja tietää miten siitä pidetään huolta. Asunnon omistajalla on vastuu hoitaa asuntoa ja osakkaan ilmoittaa hoitotarpeista. Pienillä asioilla ja siistinä pitämisellä saadaan pidennettyä tarpeellisten remonttien väliä.

Aktiivinen osallistuminen taloyhtiön toimintaan auttaa varmistamaan sen, että tarvittavat huoltotoimenpiteet ja remontit tulevat tehdyksi.

– Jos muuttaa vuokralta omaan ensiasuntoon, voi tuntua hassulta mennä tuntemattomien ihmisten kanssa taloyhtiön kokoukseen. Se kuitenkin kannattaa, Kari kannustaa.

Muista varainsiirtovero uuden asunnon hankinnassa

Kun olet ostanut asunnon, sinun on tehtävä varainsiirtoveroilmoitus sekä maksettava varainsiirtovero. Varainsiirtoveroksi kutsutaan veroa, joka Suomessa maksetaan kiinteistön, osakkeen tai muun arvopaperin siirtäessä omistusoikeutta.

Asunto-osakekaupassa varainsiirtoveron määrä on 1,5 % ja se lasketaan velattomasta myyntihinnasta. Kiinteistöä, kuten omakotitaloa, ostettaessa varainsiirtoveron määrä on 3 % kiinteistön kauppahinnasta.

Lue myös


Kiinnostuitko?
Tervetuloa Danske Bankiin.

Content is loading
Show more rows: All table rows are already visible for screen readers.
Show less rows: All table rows are already visible for screen readers.