Minna Kuusisto, pääanalyytikko
Geopoliittisten jännitteiden kiristyessä keskustelu globalisaatiotrendin kohtalosta on nostanut päätään. Pääomien, tavaran ja ihmisten vapaampi liikkuminen on tuonut maailmantalouteen kiistattomia tehokkuushyötyjä mutta moni on myös kokenut jäävänsä hyödyistä paitsi.
Nyt maailmankylässä puhaltavat kylmät tuulet. Viimeistään Venäjän hyökkäyssota aloitti suurvaltapolitiikassa uuden ajan, jossa globalisaation kasvattamista keskinäisriippuvuuksista on tullut kirosana.
Ulkomaisilla investoinneilla on iso merkitys maailmantaloudelle. Investoinnit hyödyttävät usein niin lähtömaata, kohdemaata kuin kuluttajaakin. Sijoittajalle investointi ulkomaiseen tuotantolaitokseen tuo usein kustannushyötyjä. Investoinnin tuomat työpaikat ja verotulot hyödyttävät kohdemaata. Usein investoinnin mukana siirtyy myös osaamista sekä tuottavuutta nostavaa tietoa ja teknologiaa. Loppukäyttäjä ehkä hyötyy aiempaa edullisemmista tuotteista.
Köyhän maan paras keino päästä osaksi globaaleja arvoketjuja ja vaurastua on houkutella maahan investointeja. Tuotannon kasvu vähentää maan riippuvuutta tuonnista ja kasvattaa viennin potentiaalia. Kiinan 2000-luvun alun vientimenestystä edelsi 1990-luvun ulkomaisten investointien buumi, ja Intia seurasi perässä vuosikymmen myöhemmin. Se, minne investoinnit ohjautuvat nyt, osaltaan määrittää myös tulevia kauppavirtoja.
Ulkomaisten investointien pitkä lama
Ulkomaiset investoinnit kasvoivat voimakkaasti 1990-luvun lopulla mutta romahtivat teknokuplan puhjettua. Elpyminen oli hidasta, mutta vuoden 2004 jälkeen investoinnit kasvoivat jälleen nopeasti aina finanssikriisiin asti. Sen jälkeen ulkomaisten investointien vuotuinen kasvuvauhti ei ole enää yltänyt entisiin lukemiin. Ulkomaisten investointien trendi on ollut finanssikriisin jälkeen laskeva niin Yhdysvalloissa, EU:ssa kuin Kiinassakin. Vain Japani on pysytellyt kasvutrendillä.
Ulkomaisten investointien hidastumista voi selittää finanssikriisiä seurannut pitkä investointilama, Kiinan ja Yhdysvaltojen kauppasota ja yleinen suurvaltasuhteiden kiristyminen. Lisäksi Kiinan koulutus- ja palkkatason nousu on oletettavasti heikentänyt maan vetovoimaa. Kokonaistuotantoon suhteutettuna Kiinaan suuntautuvat ulkomaiset investoinnit kääntyivät laskuun jo 2011, mutta volyymimielessä vauhti alkoi toden teolla hidastua vasta 2014 eteenpäin.
Fokus siirtyy geopolitiikkaan
Nykyisellään investointipäätöksiä ohjaa yhä enemmän geopolitiikka. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF esittää tuoreimman talousennusteensa yhteydessä tästä jo todisteita. IMF:n laskelmien mukaan tuotannon kotiuttamiseen viittaavia sanamuotoja esiintyy erikokoisten kansainvälisten yritysten tulosraporteissa selvästi aiempaa enemmän.
Eikä tuotannon kotiuttaminen ole jäänyt pelkäksi aikeeksi. Selkein muutos on tapahtunut strategisilla toimialoilla eli ennen kaikkea kriittisten teollisuuden tuotteiden valmistusketjujen alkupäässä. Vuodesta 2015 eteenpäin Yhdysvallat ja Eurooppa ovat houkutelleet enenevässä määrin ulkomaisia investointeja strategisille toimialoille, Kiina ja muu Aasia puolestaan vähemmän. Venäjän hyökkäyssota näyttää olleen vedenjakaja, jonka jälkeen muun Aasian vetovoima suhteessa Kiinaan on jälleen parantunut ja vastaavasti Eurooppa on jäänyt Yhdysvalloista jälkeen.
Onko investointien uusjaossa voittajia?
On jo vahvoja viitteitä siitä, että jatkossa ulkomaisia investointeja eivät ohjaa ensisijaisesti tuotantopanosten hinnat, vaan geopolitiikka. Latinalainen Amerikka ja Itä-Eurooppa näyttävät olevan investointien uusjaon suhteellisia voittajia. Kiina on ehdoton häviäjä, ja muun Aasian kohtalo on vielä auki. Suurta osaa Afrikan maita uhkaa investointityhjiö länsimaisten yritysten äänestäessä jaloillaan.
Yritystasolla riskien puntaroiminen geopolitiikan aikakaudella on vähintäänkin viisasta, mutta laajassa mittakaavassa investointien uusjako voi kasvattaa riskejä. Pahimmat tappiot eivät välttämättä ole taloudellisia. Kiinan ja Venäjän kaltaiset hallinnot ovat tottuneet ajatukseen, että geopolitiikka on pitkää peliä, ja arvojen taistelussa tyhjiöt on tehty täytettäviksi.