Minna Kuusisto, pääanalyytikko

Tavaran, palveluiden ja pääoman liikkumisen lisäksi globalisaatio on mahdollistanut ihmisten aiempaa vapaamman liikkumisen kansallisvaltioiden rajojen yli ja lisännyt painetta maiden sisäisiin muuttoliikkeisiin. Koska työvoima on pääoman ohella toinen keskeinen tuotannontekijä, ihmisten liikkumisella ja sen esteillä on aina myös merkittäviä taloudellisia ulottuvuuksia.

Paremman elämän perässä

Ihmisten liikkuminen ei ole uusi asia. Euroopan kartta on ajan saatossa muovautunut eri kansojen liikkuessa paikasta toiseen. 1600-luvulta aina 1900-luvun puoliväliin eurooppalaiset asuttivat ja kolonisoivat valtavia alueita Aasiasta ja Afrikasta. Historian suurin muuttoaalto nähtiin 1800-luvulta alkaen, kun jopa 37 miljoonaa eurooppalaista muutti Atlantin yli Yhdysvaltoihin. 1950–1970-luvuilla sadat tuhannet suomalaiset muuttivat Ruotsiin, koska kotimaassa työstä oli pulaa ja Ruotsin teollisuudessa taas oli pulaa tekijöistä.

Viime vuosikymmeninä moni on muuttanut Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin – osa pakon edessä, moni paremman elämän perässä. Arabikevään tapahtumien ja Syyrian sisällissodan seurauksena jopa miljoona siirtolaista saapui Eurooppaan pelkästään vuoden 2015 aikana. Siirtolaismäärien odotetaan jatkossa kasvavan, kun esimerkiksi ilmastonmuutos ja konfliktit ajavat ihmisiä liikkeelle.

Siirtolaisuuden taloudelliset ulottuvuudet

Muuttajan motiivit ovat usein taloudellisia. Työ uudessa kotimaassa mahdollistaa paremman elintason sekä muuttajalle itselleen että usein myös hänen lähipiirilleen. Siirtolaisten rahalähetykset Yhdysvalloista, Saksasta ja Ranskasta ovat kasvaneet trendinomaisesti vuodesta 2000 lähtien. Toisen polven siirtolaisten odotettavissa oleva tulotaso on jo lähtökohtaisesti parempi kuin vanhempien kotimaassa.

Maahanmuutto lisää työn tarjontaa kohdemaassa, ja sen vaikutuksia kohdemaan työllisyyteen ja palkkatasoon eri maissa on tutkittu paljon. Taloudelliset vaikutukset nähdään pääosin positiivisena, joskin lisääntynyt kilpailu työpaikoista voi tilapäisesti heikentää kantaväestön työllistymistä ja palkkatasoa niillä aloilla minne uutta työvoimaa virtaa; yleensä on kyse matalapalkka-aloista. Muutokset kohdemaan palkkatasoon ovat joka tapauksessa tutkimusten mukaan pieniä tai olemattomia ja pääsääntöisesti väliaikaisia, ja korkeapalkkaisissa ammateissa ne voivat olla jopa positiivisia.

Maahanmuuton työmarkkinavaikutukset riippuvat myös muista tekijöistä kuten kohdemaan väestörakenteesta, työmarkkinan rakenteesta ja talouden suhdanteesta. Heikkenevän huoltosuhteen maissa tarvitaan maahanmuuttajia, koska väestön ikääntyessä työtä on tarjolla enemmän kuin tekijöitä. Ilman maahanmuuttoa työvoimapula muodostuu myös talouskasvua rajoittavaksi tekijäksi, vaikka talouden taantumassa tämä ei välttämättä ole akuutti ongelma.

Työmarkkinavaikutukset riippuvat myös siitä, kuinka hyvin maahanmuuttajien kyvyt ja osaaminen vastaavat työmarkkinoiden tarpeita. Mitä paremmin tulijoiden osaaminen kohtaa työmarkkinoiden tarpeiden kanssa, sitä nopeammin taloudelliset hyödyt saavutetaan. Muussa tapauksessa kohtaanto-ongelmaa voidaan ratkoa koulutuksella, joka taas vaatii lyhyellä aikavälillä taloudellista panostusta – joko yksityiseltä tai julkiselta sektorilta.

Maahanmuutto kasvattaa työn tarjontaa, mutta pidemmällä aikavälillä se myös luo uusia työpaikkoja ja kasvattaa talouden kokoa. Maahanmuuttajat kuluttavat tavaroita ja palveluita siinä missä kantaväestökin, mikä vauhdittaa talouskasvua. Kasvanut tuotteiden ja palvelujen kysyntä luo myös uutta työn kysyntää.

Muurien maailma

Yhdysvalloissa siirtolaisten osuus väestöstä kasvoi 1990-luvulla nopeammin kuin 2000-luvulla. Vuodesta 2015 eteenpäin kasvuvauhti on hidastunut entisestään. Euroopassa siirtolaisten osuus väestöstä on kasvanut nopeasti aina viime vuosiin asti. Vuonna 2020 Saksassa ja Belgiassa siirtolaisten osuus väestöstä ylitti 16 % ja oli jo korkeampi kuin Yhdysvalloissa. Kaikissa Pohjoismaissa siirtolaisten osuus on jatkanut kasvuaan, mutta maakohtaiset erot ovat huomattavia. Vuonna 2020 siirtolaisten osuus väestöstä oli Suomessa 7 %, Tanskassa 12 %, Norjassa 16 % ja Ruotsissa 20 %.

Siirtolaisuus on lisääntynyt, vaikka politiikka on kiristynyt. EU-komission maahanmuuttopolitiikan maakohtaisen vertailuun tarkoitetun tietokannan perusteella maahanmuuttopolitiikka kiristyi 2000-luvulle tultaessa kaikissa muissa Pohjoismaissa paitsi Ruotsissa. Myös muut Euroopan maat kiristivät maahanmuuttopolitiikkaa. Poikkeuksiakin on. Saksa, jossa väestö ikääntyy jatkossa Suomeakin nopeammin, hyväksyi kesäkuussa uuden lain, jonka tavoitteena on houkutella ulkomaalaisia osaajia maahan.

Maahanmuuttopolitiikan kiristyminen on seurausta laajemmasta asennemuutoksesta. Teollisuuden työpaikkojen menetykset ovat koetelleet erityisesti pikkukaupunkeja, ja alueiden välinen eriarvoisuus on kasvanut. Työpaikkojen menetykset ovat tutkitusti lisänneet populististen puolueiden suosiota. Kyse on pitkälti rakennepolitiikan epäonnistumisesta, mutta ratkaisuja haetaan usein kauppa- ja maahanmuuttopolitiikasta.

Kohtalon kysymys

Vapaan liikkumisen rajoitukset ovat yksi signaali globalisaatiokehityksen hiipumisesta, ja samalla maahanmuuttovastaiset asenteet voidaan nähdä yhtenä globalisaation lieveilmiönä. Ihmisten, tavaroiden ja palveluiden sekä pääoman vapaampi liikkuminen on lopulta johtanut kehitykseen, jossa näitä halutaan rajoittaa.

Ihmisten liikkumisen rajoittaminen on kuitenkin vaikeampaa kuin kaupan tai pääoman. Muurit ovat kalliita ja tehottomia, eikä rannikkoa voi aidata. Ilmastonmuutos ja luontokato pahentavat ongelmaa, kun yhä laajemmista alueista tulee elinkelvottomia.

Suomen talous tarvitsee maahanmuuttajia, ja ylipäätään globaalia vastuuta korostava maahanmuuttopolitiikka on Suomen kannalta viisasta. Tulevaisuudessa siirtolaispaine kasvaa etenkin EU:n ulkorajoilla. Siksi taakanjakopolitiikan edistäminen on etenkin EU:n ulkorajamaiden etu. Näihin maihin lukeutuu myös Suomi, jonka naapurina on yhä epävakaampi ja arvaamattomampi Venäjä.