Asiakastarinat

Lue, miten asiakkaamme ovat saavuttaneet oman taloudellisen mielenrauhansa.

Tiina erosi puolisostaan ja otti yksin asuntolainan – lyhennysvapaa ja pitkä laina-aika auttoivat: ”Haluan, että täällä asuvat rakkaus ja rauha”

Kun ylöjärveläisen Tiinan avioliitto oli päättymäisillään, talousasiat huolestuttivat häntä. Entä jos hän ei selviäisikään yksin? Lue, millaiset keinot 39-vuotias Tiina keksi.

Lue Tiinan tarina

Hövelistä rahankäyttäjästä kasvoi osakesijoittaja: ”Harmittaa, etten aloittanut nuorempana”

Raha poltteli Antonin näpeissä. Sitä oli suorastaan pakko kuluttaa, kunnes koronakeväänä puoliso heitti ilmoille kohtalokkaan kysymyksen.

Lue Antonin tarina

Korkojen nousu epäilytti ensiasuntoaan etsivää Juhoa: ”Hetkeksi pysähdyimme miettimään, onko nyt oikea aika toteuttaa unelmia”

Juuri kun Juho ja hänen puolisonsa olivat ottamassa elämänsä ensimmäistä asuntolainaa, korot ampaisivat hurjaan nousuun. He päättivät kuitenkin hyväksyä tilanteen epävarmuuden – ja nojata perusteellisiin laskelmiin.

Lue Juhon tarina

Säästäjästä sijoittajaksi – “Ei tarvitse olla talousguru turvatakseen tulevaisuuttaan”

Ajatus rahastosijoittamisesta tuntui ensin vieraalta, sillä ruokatoimittajan urasta haaveillut Hanna-Mari ei uskonut tietävänsä aiheesta tarpeeksi. Raha ei vieläkään ole hänelle intohimo, mutta nyt varallisuus karttuu tasaisen varmasti – asuntolainaa samalla lyhentäen.

Lue Hanna-Marin tarina

Asuntolainan kilpailuttaminen kannatti: “Kysyimme tarjouksen viidestä pankista, mutta tässä oli yllättävä bonus”

Ainon ja Petrin matka asunnonomistajiksi alkoi autossa täytetystä hakemuksesta. Pelkoa ison lainan korkeista koroista hälvensi pankin kanssa keskustelu. Pariskunta alkoi luottaa omaan talouteensa.

Lue Ainon ja Petrin tarina

Sami muuttui heräteostajasta motivoituneeksi sijoittajaksi – muille hänellä on yksi ytimekäs neuvoa

Sami muuttui heräteostajasta motivoituneeksi sijoittajaksi – muille hänellä on yksi ytimekäs neuvo.

Lue Samin tarina

Hillopurkki muuttui rahastoksi – tällä taktiikalla Erja säästää: “Puskuri on hyvänkin päivän asia”

Vaikka Erjan tulot eivät ole olleet suuret, hän on aina malttanut säästää itselleen merkityksellisiä asioita varten. Lue, mikä on hänen onnistumisensa salaisuus.

Lue Erjan tarina

Porilaisräppäri Smini: “Tunnen itseni tosi onnekkaaksi, vaikka tuloni ovat pienet”

Värikkäällä tyylillään säväyttävä räppäri on jämpti taloudenpitäjä, joka oppi jo nuorena, ettei raha kasva puussa.

Lue Sminin tarina

Veera koki lyhyessä ajassa monta taloudellista takaiskua – “Elämä osoitti hyvin nopeasti, mihin säästöjä tarvitaan”

Säästäminen ei tuntunut ajankohtaiselta, ennen kuin oli liian myöhäistä. Tukalasta tilanteesta selvittyään Veera alkoi panostaa entistä enemmän raha-asioiden hallintaan.

Lue Veeran tarina

Näin tunnettu sijoitusbloggaaja oppi sijoittamaan – nyt hänellä on jo noin 450 000 euron varallisuus 

Esa Juntunen on tehnyt kaikki mahdolliset virheet sijoitusmatkallaan, mutta ilman niitä hän ei olisi tässä pisteessä.

Lue Esan tarina

Kiinnostuitko?
Tervetuloa Danske Bankiin.

Content is loading
Show more rows: All table rows are already visible for screen readers.
Show less rows: All table rows are already visible for screen readers.