Jopa niinkin herttainen asia kuin taloustiede saattaa herättää joissakin ihmisissä kielteisiä tunteita. Eräs kiukun kohde koskee taloustieteen väitettyä ihmiskuvaa, joka kuulemma virheellisesti olettaa, että ihmiset ovat itsekkäitä ja yli-inhimillisen rationaalisia laskukoneita. Kiperiä syytöksiä, erityisesti näin joulun alla: juhlaperinteeseen liittyvä järjen vastainen mässäily ja epäitsekäs lahjojen jakaminen ilmeisesti uhkaavat koko tieteenalan olemassaoloa.
Ovatko ihmiset itsekkäitä?
Taatusti! Mutta taloustiede ei niin väitä. Yleisyydestään huolimatta syytös perustuu melko yksinkertaiseen väärinkäsitykseen. Taloustieteessä ihmisten toimintaa selitetään olettamalla, että he tekevät valintoja omista preferensseistään eli mieltymyksistään käsin. Ainakin periaatteessa mieltymykset voivat kuitenkin olla miten epäitsekkäitä tahansa. Itsekäs henkilö on sellainen, jonka mieltymykset koskevat sisällöltään vain hänen omia etujaan. Taloustiede ei sano tästä mitään.
Tieteenalan syvällisempi haaste on itse asiassa päinvastainen. Kokonaisvaltainen teoria ihmisen toiminnasta ehkä edellyttäisi pohdintaa ihmisten mieltymysten järkevyydestä. Tällaiseen keskusteluun taloustieteellä on vain vähän lisättävää. Ekonomistit ovat yksinkertaisia ihmisiä. He ajattelevat, että ihmiset tekevät asioita, koska pitävät niitä hyvinä. Jos söin joulupäivänä rasiallisen vihreitä kuulia ja makaan sohvalla pidätellen oksennusta, tein niin siksi, että tarjolla olevista vaihtoehdoista se parhaiten vastasi mieltymyksiäni. Ammattikunnan virallisen kannan mukaan preferenssien paremmuuden arvioiminen ei kuulu ekonomistin toimenkuvaan.
Ovatko ihmiset rationaalisia?
Rationaalisuudella voidaan tarkoittaa monia asioita, eikä taloustieteen määritelmällä ole paljon tekemistä sen kanssa, mitä sanalla arkikielessä tarkoitetaan. Ehkä juuri siksi taloustieteilijät joutuvat aiheesta niin usein syytettyjen penkille.
Lähtökohtaisesti rationaalisuudella tarkoitetaan taloustieteessä vain mieltymysten johdonmukaisuutta. Tarkemmin sanoen sitä, että henkilö osaa järjestää valintavaihtoehdot paremmuusjärjestykseen ja toimia sen mukaisesti. Johdonmukaisuus edellyttää siis sitä, että ihmiset pystyvät vertailemaan eri valintojen paremmuutta. Lisäksi edellytetään niin sanottua transitiivisuutta, eli sitä että jos vaihtoehto A on parempi kuin B, ja vaihtoehto B parempi kuin C, on vaihtoehdon A pakko myös olla parempi kuin C. Helppoa kuin lumitöiden teko!
Onko joulupäivänä sohvalla makaava pahoinvoiva ahmatti siis rationaalinen yllä kuvatussa teknisessä merkityksessä? Saattaa olla, mutta asiaa sopii epäillä. Myös taloustieteen sisällä on viime aikoina yleistynyt niin sanottu käyttäytymistaloustieteen haara, joka luopuu idealisoiduista oletuksista esimerkiksi ihmisten tahdonvoiman ja tiedonkäsittelykyvyn suhteen. Viimeistään toisen terästetyn glögimukillisen jälkeen ekonomistit ovatkin yleensä valmiita myöntämään, että joskus homo economicukselle sattuu kömmähdyksiä. Pääsääntöisesti ihmiset pääsevät kuitenkin kohtalaisen lähelle johdonmukaista toimintaa ilman yli-inhimillistä laskentakykyäkin.
Kohti teoriaa joulusta
Mieltymysten paremmuuden pohtiminen voi olla läkähdyttävää puuhaa. Joskus lopputulosta yritetään parantaa käyttämällä apuneuvoja. Esimerkiksi pitkäjänteisen säästämisen hankalaksi kokeva henkilö voi sitoutua automaattiseen mekanismiin, joka siirtää kuukausittain pienen summan valittuun sijoituskohteeseen ilman erillistä tahdonvoimaa vaativaa päätöstä.
Tukea voi hakea myös sosiaalisista käytännöistä. Koko elämän näkökulmasta voi olla rationaalista toimia joskus tavalla, joka ei olisi järkevä, jos sitä jatkettaisiin loputtomiin. Kuka Pekka Puskaa lukuun ottamatta haluaa elää ilman ajoittaista holtitonta mässäilyä tai muuten epätervettä toimintaa? Koska ihmisen tahto on heikko, on kuitenkin vaarana ajautua liiallisuuksiin, jolloin mieltymysten johdonmukaisuus romahtaa. Juhlapyhät kuten joulu voivatkin toimia homo economicuksen apuvälineenä, eräänlaisena mässäilyä säätelevänä teknologiana. Heikkotahtoiseille ihmiselle joulu on tapa annostella näennäisesti epäjohdonmukaiselta vaikuttavaa mässäilyä tavalla, joka muodostaa koko elinkaaren näkökulmasta hyvinvointia maksimoivan kokonaisuuden.
