Ostamisen ja rahansiirron ohella myös rahan lahjoittaminen mobiilisovelluksella kasvattaa suosiotaan perinteisen keräyslippaan tai pankkisiirron sijaan. Mobiilimaksu tekee lahjoittamisesta helppoa, ja on myös varainhankkijan näkökulmasta tervetullut maksutapa.

– Koska ostoksia tekevä, yhä vähemmän käteistä käyttävä kuluttaja on myös mahdollinen lahjoittaja, mietimme jatkuvasti uusia sähköisiä lahjoitustapoja, kertoo Suomen Punaisen Ristin varainhankinnan suunnittelija Eeva Arrajoki

Lahjoituslauantai tuo esiin pienten tekojen tärkeyden

Lahjoituslauantai teemapäivä, joka on suomalaisen äidin aloitteesta syntynyt liike. Päivällä halutaan muistuttaa siitä, että pienilläkin arkisilla avunteoilla on merkitystä apua tarvitsevalle.

Lahjoituslauantaihin voi osallistua myös MobilePayllä. Suomessa toimivista järjestöistä ja yhteisöistä esimerkiksi Suomen Punainen Risti, Plan Suomi, Sairaalaklovnit, Pelastusarmeija, Sotiemme veteraanit ja Folkhälsan tarjoavat mobiilimaksun yhtenä tapana lahjoittaa avustuskohteisiinsa.

MobilePay löytyy jo 700 000 suomalaisen puhelimesta, ja marraskuussa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan 3 prosenttia MobilePay -käyttäjistä käytti sovellusta lahjoittamiseen. Suomen MobilePay -tiimin vetäjä Noona Puusniekka arvioi mobiililahjoittamisen lisääntyvän jatkossa.

– MobilePay on mukana tukemassa hyväntekeväisyyttä tarjoamalla käyttöön mobiilin tavan ottaa maksuja vastaan. Yhä harvempi kantaa mukanaan käteistä, silti moni haluaa osallistua lahjoittamalla. Kiireisessä ajassa helppo ja nopea maksutapa mahdollistaa lahjoitukset ja puhelin on usein jo käden ulottuvilla, kertoo Puusniekka.