Eduskuntavaalien jälkeen Suomi on todellinen monipuoluemaa. Yhdelläkään puolueella ei ole eduskunnassa enempään kuin 20 prosenttia paikoista ja enemmistöhallituksen muodostamiseksi täytyisi löytää yhteistyökumppaneita yli laajan puoluekentän. Keskustapuolue kärsi rökäletappion, mutta kaikki muut puolueet joko lisäsivät kansanedustajapaikkoja tai säilyttivät paikkaluvun. Suurimmaksi puolueeksi nousi yhden kansanedustajan mitalla SDP, joka pääsee yrittämään hallituksen muodostamista. Toiseksi suurimmaksi puolueeksi noussut perussuomalaiset ei helposti istu hallitukseen muista poikkeavan arvopohjan vuoksi. Kokoomus luultavasti kokee tarpeelliseksi puolustaa edellisen hallituksen uudistuksia työmarkkinoiden puolella ja tarvetta parantaa julkisen talouden tasapainoa. Helsingin suurimmaksi puolueeksi noussut vihreät on myös merkittävä tekijä, joka haluaa saada ilmastopolitiikkaan vauhtia. Antti Rinteen johtama SDP löytäisi helpoimmin sielun sympatiaa vaalivoiton saaneesta vasemmistoliitosta, mutta kokoomukselle vaaliohjelman sovittaminen yhteen vasemmistoliiton kanssa voisi olla hankalaa. Vaalitappion kärsinyt keskusta saattaa vetäytyä oppositioon rakentamaan uutta linjaa, mutta ei hallitustaivalta voi täysin mahdottomana pitää, jos keskusta siirtyy alkiolaiseen suuntaan.
Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäen mukaan vaalitulos oli voitto vasemmistolle ja vihreille, mutta vasemmisto ei kuitenkaan saanut selkeää mandaattia hallituksen muodostamiseen. Protestiäänet kanavoituivat perussuomalaisille, joka sai nostetta maahanmuuttokriittisyydestä, pettymyksestä hallituksen toimiin ja epäluottamuksesta perinteisiin puolueisiin. Perussuomalaiset saivat todennäköisesti myös ääniä niiltä, jotka suhtautuvat epäillen vihreisiin ajatuksiin Suomen tiukentuvasta ilmastopolitiikasta ja metsäteollisuuden ajamisesta ahtaammalle. Maa- ja metsätalouden voi kuitenkin ajatella kärsineen tappion, sillä perussuomalaiset tuskin pääsee merkittävällä tavalla vaikuttamaan hallituksen talouspolitiikkaan ja keskustan kannatus romahti. Voittaneet puolueet voivat ajaa edellistä hallitusta selkeämpää kaupunkipolitiikkaa.
Kuoppamäen mukaan näyttäisi olevan muutamia asioita joista puolueet ovat kohtalaisen yhtä mieltä. Vaaliohjelmissa korostettiin satsauksia tutkimukseen, koulutukseen ja infrastruktuuriin. Näitä voi pitää tärkeinä talouden kasvupotentiaalin ja vetovoimaisuuden lisäämisen kannalta. Varhaiskasvatus saanee lisää vastuuta ja resursseja. Työperäisen maahanmuuton määrän lisääminen saattaa myös yhdistää muita puolueita kuin perussuomalaisia. Kilpailukykyinen verotus on jo hankalampi asia, vaikka ikääntyvät eurooppalaiset maat kilpailevat yhteismarkkinoilla osaavasta työvoimasta ja yrityksistä. Suuret puolueet voisivat myös päästä yhteisymmärrykseen sosiaaliturvan yksinkertaistamisesta pienin askelin perustulon suuntaan, mutta turvan mitoituksesta ja vastikkeellisuudesta onkin jo paljon vaikeampi sopia. Puolueet haluaisivat tukeutua tiukasti arvopohjaansa, mutta käytännössä joudutaan myymään useita vaalilupauksia hallitusneuvotteluissa. Työmarkkinakysymykset taitavat olla hallitusneuvotteluiden iso haaste, jos vasemmisto haluaa lähteä kumoamaan aktiivimallia ja paikallinen sopiminen ei etene.
Finanssipolitiikka todennäköisesti nytkähtää löysempään suuntaan ja verotus kiristyy ainakin haittaverojen osalta. Julkisten menojen merkittävä lisääminen ei toisaalta ole mahdollista tilanteessa, jossa valtiontalous on nousukaudella alijäämäinen ja väestön ikääntyminen aiheuttaa kasvavia menopaineita jo lähitulevaisuudessa. Talouskasvu on hidastumassa, mutta talous kuitenkin yhä kasvaa ja työmarkkinat ovat kireät, minkä vuoksi rajallinen finanssipolitiikan liikkumavara julkisten menojen lisäyksen suuntaan kannattaisi säästää heikompaan hetkeen. Taloudessa ei ole jakovaraa merkittävään tulonsiirtojen lisäämiseen.
Sote-uudistuskin tarvitaan, mutta Kuoppamäen mukaan se kannattaisi toteuttaa hallittavan kokoisina paloina riittävän pitkällä aikajänteellä. Kerralla ei tarvitse saada täydellistä, koska mallia pitäisi voida muuttaa kun havaitaan puutteita. Tässä tarvitaan yhteistyötä puoluerajojen yli, syyttely ei palvele ketään. Keskustapuolueen tappio helpottaa monien maakuntien mallista luopumisen.
Hallitusneuvottelut vievät varmasti paljon aikaa, mutta Suomi on onneksi tottunut monenlaisiin koalitioihin. Suomen talous kasvaa edelleen ja sote-uudistus odottaa tekemistä, mutta hallitusneuvotteluiden venyminen ei ole kriisin paikka. Olisi toki toivottavaa, että Suomella olisi toimiva hallitus ennen kuin maa aloittaa Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajana heinäkuun alussa.
