Jaa

Vaaliblogikirjoitus: SDP

Blogisarjassa Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki arvioi suurimpien puolueiden talouspoliittisia linjanvetoja pääasiassa julkisen talouden, työllisyyden sekä kansalaisten kokeman taloudellisen mielenrauhan näkökulmasta. Lähteenä käytetään pääosin vaaliohjelmia sekä niitä tarkentavia talous- ja veropoliittisia linjapapereita jotka ovat julkisesti saatavilla.

Veroja ja hyvinvointi-investointeja

SDP on laatinut erittäin laajan ja perusteellisen ohjelman eduskuntavaaleihin. SDP esittää myös konkreettisia keinoja laajalla yhteiskuntapolitiikan skaalalla. Erityisen vahva osuus sosiaalidemokraattien tavoitteissa koskee laaja-alaista osaamisen nostoa kautta linjan varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen. Työllisyysasteen nostaminen nähdään pääasiallisena keinona parantaa julkisen talouden tilaa. Vaaliohjelmassa työllisyysastetta halutaan nostaa lähinnä osaamistason nostamisen ja varhaiskasvatuksen maksujen alentamisen kautta. Työnhakuun kannustavaa keppiä ei juuri näy.

Julkisen talouden kestävyyden näkökulmasta keskeinen kysymys liittyy vaaliohjelmassa kaavailtujen uudistusten rahoittamiseen. Vaikka puolue osoittaa erityisesti veropoliittisessa ohjelmassaan sillä olevan ideoita rahoituspohjan vahvistamiseen, ovat ohjelmassa luvatut panostukset hyvinvointipalveluihin, kuten koulutukseen ja varhaiskasvatukseen, sekä tulonsiirtoihin, kuten eläkkeisiin, huomattavan suuria. Näiden periaatteessa pysyväisluonteisten menojen lisäksi SDP haluaisi lisätä investointeja infrastruktuuriin ja tutkimukseen, jotka täytyy myös rahoittaa. Sosiaaliturvan uudistaminen Yleisturvan suuntaan saattaisi hyvinkin selkiyttää järjestelmää, mutta sen kustannusvaikutuksista ei löydy kunnon laskelmaa.

Uudistusten seurauksena syntyisi luonnollisesti myös uutta työtä ja siten uusia verotuloja. Silti kokonaisuuden pysyminen hallinnassa julkisen talouden tasapainon näkökulmasta on vaikeaa, eikä SDP:n seikkaperäinen ohjelma pysty aukottomasti tätä haastetta selättämään. Elämme edelleen tilanteessa, jossa huoltosuhde heikkenee nopeasti. Veronkiristysvara erityisesti tuloverotuksessa on hyvin rajallinen, mikäli haluamme pitää Suomen houkuttelevana paikkana tehdä korkean osaamistason hyväpalkkaisia töitä. Samaan aikaan talousnäkymä synkistyy etenkin Euroopassa. Toisaalta tämä voisi olla oikea hetki laittaa vireille sellaisia investointihankkeita erityisesti koulutuksessa ja infrastruktuurissa, jotka käynnistyvät matalasuhdanteessa ja valmistuvat seuraavan nousukauden alle nostamaan talouskasvun potentiaalia. Matalien korkojen oloissa osa investoinneista voisi olla järkevää rahoittaa velaksi, mutta uutta syömävelkaa juoksevien menojen katteeksi ei voi tässä tilanteessa suositella. Julkisen talouden automaattiset vakauttajat pitävät omalta osaltaan huolta finanssipoliittisesta elvytyksestä, mikäli talousuhdanne heikentyisi merkittävästi, ja finanssipolitiikan puskureita kannattaisi edelleen kasvattaa nykyistä pahemman päivän varalle.

Ohjelmiensa perusteella SDP tavoittelee yhteiskuntaa, jossa vahva hyvinvointivaltio on keskeinen osa taloutta ja vastaa kansalaisten sosiaalisesta turvallisuudesta. Tämä on pohjoismaisen mallin perinteinen lähtökohta. Se, miten nopeasti ja hyvin valtiovalta kykenee nopeasti muuttuvassa digitalisoituvassa maailmassa vastaamaan julkisen vallan vahvalla ohjauksella kaikkiin haasteisiin, on kuitenkin kysymyksen arvoinen. Tulisiko SDP:n suhtautua hieman avoimemmin markkinainnovaatioiden hyödyntämiseen omien päämääriensä saavuttamisen välineenä?

Danske Bankin esillä pitämän kotitalouksien taloudellisen mielenrauhan näkökulmasta SDP:n ohjelma vastaa moneen asiaan. Taloudellinen mielenrauha palautuu suurelta osin luottamuksen teemaan, josta SDP:n ohjelma puhuu paljon erityisesti työmarkkinoilla tapahtuvan sopimisen ja hyvinvointipalveluiden saatavuuden ja laadun näkökulmista.

Sosiaalidemokraattinen hyvinvointi-Suomi voi kuitenkin saada karun herätyksen, mikäli yritysten toi-mintaympäristö ei houkuttele laajentamaan liiketoimintaa tai teknologiset innovaatiot eivät leviä meille riittävän nopeasti säätelyn kireyden vuoksi. Globaalin markkinatalouden ulkopuolelle jättäytyminen ei ole vaihtoehtona, jos Suomen taloudellista elintasoa halutaan kasvattaa. Säätelyn ja verotuksen kiristy-essä uusien nousevien alojen työt ja T&K syntyvät valtaosin jonnekin muualle kuin Suomeen. Tällaisessa maailmassa lisäpanostukset tutkimukseen Suomessa poikisivat innovaatioita ja kasvua lähinnä ulkomailla.

Kasvupolitiikan keinovalikoima rajallista – voisiko meillä olla sosiaalidemokraattinen markkinatalous?

Danske Bankin oman ennusteen mukaan Suomen talouskasvu hidastuu vuodelle 2019 1,7 prosenttiin ja 2020 1,2 prosenttiin. Kansantalouden tulisi tulevina vuosina kuitenkin kasvaa tätä nopeammin, jotta saavuttaisimme pohjoismaisen työllisyysasteen, eikä julkinen velka nousisi kestämättömälle tasolle hoivamenojen paisuessa ikääntymisen myötä. Työikäisen väestön supistuessa on entistä tärkeämpää, että työllisyysaste nousee ja työn tuottavuus nousee. Tämän haasteen selättämiseen SDP:n ohjelmassa onkin eväitä.

Työllistymisen kannusteiden osalta SDP:n esitys varhaiskasvatuksen maksujen poistamisesta on hyvin perusteltu. Samalla tilastot, jotka osoittavat aiempien keinojen toimimattomuuden ns. NEET-nuorten (eivät ole töissä eivätkä koulutuksessa) osalta perustelee oppivelvollisuuden pidentämistä. Ilman toisen asteen tutkintoa on liki mahdotonta työllistyä monimutkaistuvilla työmarkkinoilla. Koulutustason nostaminen ja korkeakoulujen hakijasuman purkaminen lisäpaikoilla on myös perusteltua, mutta edellyttää aitoja panostuksia opetuksen laatuun sekä riittävän pieniin opiskelijaryhmiin. Koulutuksen täytyy reagoida työelämän tarpeisiin kaikissa ikäryhmissä.

Aikuisille tarkoitettu osaamistili tukee konkreettisesti elinikäisen oppimisen ideaa. Osaamistili voisi auttaa työvoiman osaamisen tuomisessa muuttuvan maailman vaatimusten tasolle, mikä myös parantaisi mahdollisuuksia nostaa työllisyysastetta. SDP ei kuitenkaan esitä miten uusi rakenne käytännössä rahoitettaisiin ja miten sen toimivuus varmistettaisiin. Tällaisten julkisten panostusten pitäisi tähdätä työn tuottavuuden nostamiseen alati vaihtuvan tilanteen vaatimalla tavalla.

Sosiaalidemokraatit tukevat ohjelmassaan mm. palkkatuen käyttöä helpottamaan vaikeasti työllistyvien kiinnittymistä työmarkkinoille. He ovat kuitenkin olleet penseitä esimerkiksi edistämään alustatalouteen (nettiteknologian päälle rakentuva liiketoiminta, kuten AirBnB, Uber tai Wolt) muodostuvia työpaikkoja, joihin työllistyminen olisi kokoaikaista palkkatyösuhdetta helpompaa. Automaation ja digitalisaation eteneminen muokkaavat talouden rakenteita. Samalla katoaa paljon perinteisiä kokoaikaisia työpaikkoja, joten olisi tärkeää mahdollistaa laaja-alaisten uuden työn syntyä. Alustatalous auttaisi myös nostamaan työllisyysastetta.

SDP voisikin tehdä viisaasti, jos se lähestyisi alustatalouden toimijoita ei niinkään liiketoimintamahdollisuuksien rajoittamisen kuin toiminnan ohjaamisen näkökulmasta. Alustayhtiöt eivät tule häviämään, sen sijaan niitä voidaan hyödyntää erityisesti maahanmuuttajien ja muiden vaikeasti työllistyvien ryhmien kytkemisessä työmarkkinoille. Suomi voisi olla edelläkävijöiden joukossa alustatalouden kytkemisessä osaksi toimivia työmarkkinoita, missä regulaatio ei tapa uuden syntyä, mutta työlainsäädäntö ja AY-liike pitävät huolta työntekijöiden oikeuksista.

Kansankapitalismi puolitiessä

SDP tavoittelee veronkevennyksiä erityisesti pieni- ja keskituloisten palkansaajien ansiotuloverotukseen (työtulotukimalli) sekä sosiaalietuuksien korotuksia pienituloisille eläkkeensaajille. Eri sijoitusmuotojen verotusta halutaan edelleen yhdenmukaistaa. Sen sijaan nykyhallituksen avaukset muun muassa sijoittamiseen kannustamiseen eivät ole puolueessa nauttineet erityistä tukea, eikä vaaliohjelmassa tehdä selviä avauksia kotitalouksien vaurastumisen edistämiseen.

Tätä on pidettävä osin puutteellisena ja vanhanaikaisena analyysinä, koska työmarkkinoiden nopea muutos voi aiheuttaa tilanteen, jossa palkkatyösuhteita tulee ja menee ja ihmisten työuran aikaiset ansiot voivat tulla pieninä puroina monista lähteistä. Säästöt ja pääomatulot, pienetkin, voisivat tasoittaa tulovirtaa ja helpottaa oman talouden suunnittelua. Luottamus oman talouden hallintaan toisi mielenrauhaa ja pääomien kertyminen arkipäivän puskureita suuremmiksi mahdollistaisi riskinottoa sijoittamisessa, mikä puolestaan mahdollistaisi elintason nousun suuremmalle joukolle kotitalouksia. Arkipäivän yllättäviä menoja turvaavat säästöt ja oman talouden parempi tuntemus auttaisivat myös välttämään velkaongelmiin ajautumista, mikä valitettavasti näyttelee kasvavaa roolia yhteiskunnassamme. Suomalaiset saavat kotitaustastaan riippuen varsin erilaiset eväät oman talouden hallintaan, joten talousosaamisen popularisointi edistäisi tasa-arvoisuutta.

Useampien suomalaisten pääsy nauttimaan pääomatuloista olisi parannus nykytilanteeseen, jossa pohjoismaisiin naapureihimme verrattuna harvempi omistaa osakkeita tai muita arvopapereita. Suomalaisia tulisi kannustaa vaurastumaan ja avata entistä enemmän mahdollisuuksia ”kansankapitalismin” leviämiseen. Vauraus on terveen taloudenhoidon toveri. Tähän kysymykseen SDP voisi tarjota enemmän vastauksia. 

Kiinnostuitko?
Tervetuloa Danske Bankiin.