Perussuomalaisten ohjelma eroaa niin retoriikaltaan kuin sisällöltään muiden puolueiden linjauksista. Rouhea ilmaisu on sinällään vetävää. Ongelmaksi nousee sekä eduskuntavaaliohjelman että sitä tarkemman talouspoliittisen ohjelman toteuttamiskelvottomuus sellaisenaan osana minkään vaalien jälkeen muodostettavan koalition hallitusohjelmaa. Vaaliohjelman Suomi katkoo kytköksiä muuhun maailmaan, eikä onnistu tarjoamaan positiivista kokonaisratkaisua Suomen talouden elinvoimaisuuden lisäämiseen muuttuvassa globaalissa taloudessa. Ohjelmaa tuleekin lukea enemmän eräänlaisena julistuksena siitä millainen maailman tulisi olla, kuin realistisena suunnitelmana siitä mitä tehtäisiin, jos valta saataisiin.
Selkeä kantava teema on laajamittainen maahanmuuttokriittisyys sekä maahanmuuton näkeminen uhkana niin suomalaiselle elämänmuodolle kuin ehkä tätäkin korostuneemmin julkiselle taloudelle. Maahanmuutto nähdään, yhdessä EU-jäsenmaksujen sekä tuulivoiman syöttötariffien kanssa, rahareikänä joka kuluttaa muualla yhteiskunnassa tarvittavat niukat yhteiset varat. Näistä kuluista leikkaamalla, käytännössä pysäyttämällä Suomeen muuttaminen, katsotaan voitavan toteuttaa merkittävä osa verrattain yleiselle tasolle jäävistä panostuksista.
Kestävyysvajetta halutaan kuroa umpeen ja ohjelmien talouspoliittiset reunaehdot ovat melko ankaria - velaksi eläminen tulisi lopettaa ja painaa julkisen talouden velka-aste selvästi alle 60 prosenttiin. Samalla verotusta tulisi keventää rajusti kautta linjan - erityisenä kohteena polttoaineet, autoilu sekä teollisuuden sähkövero. Se, miten samaan aikaan kyettäisiin tasapainottamaan budjetti ja pudottamaan merkittävästi veroastetta, jää melko tukevasti ilmaan - ellei sitten usko siihen, että maahanmuuton vähentäminen ja jollain konstilla saavutettava EU-maksujen karsiminen toisi miljardiluokan säästöjä julkiseen talouteen.
Danske Bankin ennusteiden mukaisesti hidastuva taloudellinen kasvu tulee tarkoittamaan merkittäviä haasteita jo tulevalla vaalikaudella erityisesti hoivapalveluiden rahoituksen suhteen. Lisäksi väestön ikärakenteen muutos tulee haastamaan työvoiman saatavuuden. Perussuomalaisten tavoitteena on kuitenkin muun muassa työvoiman saatavuusharkinnan kiristäminen edelleen. Ohjelmista ei käy ilmi, tarkoittaisiko tämä linjaus myös hoivahenkilökuntaa, josta on jo nyt monin paikoin pulaa, ja jonka tarve tulee kaikissa tilanteissa lisääntymään nopeasti. Ulkomaalaistaustaisia työskentelee terveydenhuollossa paljon myös lääkäreinä, hammaslääkäreinä ja hoitajina. Perussuomalaisten ehdottamalla aikuiskoulutuksellakaan on vaikea paikata osaamisvajetta ja työikäisen väestön supistumista.
Ohjelman linjaukset erityisesti vientiteollisuuden kilpailukyvyn ylläpitämisestä ilmastopolitiikan viritystä höllentämällä sekä sähköveroa keventämällä ovat hyödyllisiä raskaalle energiaintensiiviselle teollisuudelle, mutta kysymys kuuluu voidaanko kiristyvää ilmastopolitiikkaa pitää myös kirittävänä tekijänä? Energiatehokkaiden ratkaisujen kysyntä maailman markkinoilla kasvaa, mutta syntyykö näitä innovaatioita suomalaisessa teollisuudessa mikäli kannusteet puuttuvat ja satsaamme lähinnä perinteisiin toimialoihin? Ketterästi globalisaation käänteissä muuttuville palvelupainotteisille yrityksille, jotka saattavat toimia monissa maissa, tarjottu toimintaympäristö näyttää kankealta. Toisaalta perussuomalaiset haluavat profiloitua pienyrittäjän ystävänä.
Työmarkkinapolitiikassaan perussuomalaiset asemoituvat kiinnostavalla tavalla vasemmiston ja oikeiston väliin. Toisaalta ohjelmasta nousevat esiin vahvasti erityisesti pienyrittäjien asiat, mutta paikallisen sopimisen edistäminen ja muut työmarkkinoiden joustot halutaan toteuttaa työehtosopimusjärjestelmän puitteissa. Mallia tähän voidaan kuvitella haetun Teknologiateollisuuden ja entisen Metallin, nykyisen Teollisuusliiton, työehtosopimuksista. Ajatus voisi olla sinällään kiinnostava kompromissi erityisesti kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien välejä tulehduttavaan kiistaan siitä, miten työmarkkinoilla tulisi jatkossa toimia.
Ohjelman myönteinen yllätys liittyy sijoittamisen kannusteisiin. Perussuomalaiset haluavat laajentaa kansankapitalismia ja tukevat sijoitussäästötilien käyttöönottoa. Sijoitussäästötilissä nähdään myös kehitysmahdollisuuksia suomalaisten säästöjen kanavoinnissa myös listaamattomien kotimaisten pienyritysten toimintaan. Hanke voisi olla monilla tavoin haastava, mutta jatkopohdinnan arvoinen.
Kaiken kaikkiaan perussuomalaisten vaaliohjelma on talouspoliittisilta lähtökohdiltaan suurimmista puolueista köykäisimmällä pohjalla, mutta se kuvastaa aidontuntuisella tavalla puolueen arvolähtökohtia ja viestinnän kärkiä. Ohjelma lieneekin rakennettu siten, että siitä voidaan helpohkosti pudottaa pois osioita mahdollisia hallituskumppaneita silmällä pitäen. Ongelmaksi vain saattaa tulla se, että puolue ei muiden suurten puolueiden mielestä täytä hallituskelpoisuuden kriteereitä, jolloin ohjelman arvo on ennen kaikkea oppositiopuolueen propaganda-aseena.
Danske Bank haluaa eduskuntavaalien alla osallistua keskusteluun tulevaisuuden talouspolitiikasta ja erityisesti pyrkiä edistämään suomalaisten kotitalouksien taloudellista mielenrauhaa lisääviä asioita. Suomen talouden myönteinen kehitys tulee jatkossakin olemaan merkittävissä määrin myös kotitalouksien varassa. Danske Bank haluaa myös yrityksenä kantaa vastuuta yhteiskunnan tasapainoisesta kehityksestä.
