Mitä tarkoittaa rahataloudellinen dominanssi?
Vallitsevan talouspoliittisen järjestelmämme perusperiaatteita on rahataloudellinen dominanssi, mikä tarkoittaa, että keskuspankin toimintaa ohjaa hintavakausmandaatti. Keskuspankki ei siis toiminnassaan kohtaa finanssipoliittisia rajoitteita. Yksinkertaistettuna voisi sanoa, että vallitsevassa järjestelmässämme keskuspankin tehtäviin ei kuulu varmistaa finanssipoliittisen toimijan eli valtion maksukykyä.
Mitä tarkoittaa fiskaalinen dominanssi?
Fiskaalisella dominanssilla tarkoitetaan talouspoliittista regiimiä, jossa keskuspankin toimia rajoittaa valtion maksukyky. Oletetaan tilanne, jossa valtio ei enää pysty kasvattamaan taloudellisia resurssejaan lainaamalla, veroja korottamalla tai menoja leikkaamalla.
Syitä voi olla monia. Esimerkiksi valtion rahoituskustannukset ovat voineet nousta kestämättömälle tasolle. Verotus on voinut saavuttaa pisteen, jolla lisäveronkorotukset vääristäisivät kannustimia ja johtaisivat kokonaisverokertymän supistumiseen. Tai sitten poliittinen paine on voinut estää julkisen talouden tasapainottamiseksi tarvittavat menoleikkaukset.
Fiskaalisen dominanssin regiimissä keskuspankki saattaisi luopua inflaatiotavoitteestaan täysin tai ainakin sallia aiempaa nopeamman inflaation. Keskeistä olisi turvata valtion maksukyky ja finanssipoliittinen liikkumavara. Markkinatalouden periaatteet jossain määrin joustaisivat valtiovetoisen talouden kasvumallin alta. Keskuspankki voisi esimerkiksi pitää huolen, etteivät valtion rahoituskustannukset (valtionlainan korko) nouse tietyn tason yli.
Onko fiskaalinen dominanssi aina poliitikkojen intresseissä?
Ei välttämättä. Jos elvyttävän finanssipolitiikan arvioidaan johtavan tulevaisuudessa inflaatioon ja korkeampaan reaaliseen korkotasoon, julkisen talouden elvytysvara on tulevien taloussokkien kohdatessa aiempaa pienempi. Talouspolitiikassa on siksi puntaroitava elvyttävän finanssipolitiikan hyötyjä ja haittoja sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
Haasteeksi voivat muodostua poliitikkojen uudelleenvalintaa ohjaavat kannustimet, jotka saattavat kannustaa pikavoittojen tavoitteluun pitkän aikavälin edun kustannuksella. Haasteena on myös talouspoliittisten toimien vaikutusten arviointi. Taloustieteilijät ajattelevat, että velkarahalla tulisi lähtökohtaisesti rahoittaa vain investointeja, ei juoksevia menoja. Lisäksi mitä kannattavampia investointeja julkisella rahalla tehdään, sitä positiivisempi on niiden vaikutus kasvuun ja sitä kautta tulevaan julkisen talouden elvytysvaraan – ja toisin päin. Menojen ja yhteiskunnallisesti tuottavien investointien erottaminen toisistaan ei kuitenkaan aina ole yksinkertaista eikä investointien tuottojen ennakkoarviointi helppoa.
Miksi fiskaalisesta dominanssista puhutaan juuri nyt?
Viime vuosien toisiaan seuranneet sokit – pandemia, Venäjän aloittama sota ja nyt energiakriisi – ovat kaikki lisänneet painetta julkisten menojen kasvattamiselle, ja matala korkotaso on osaltaan mahdollistanut valtioiden nopeaa velkaantumista. Talouspolitiikassa on pyritty välttämään virheitä, joista Euroopan unionin maat saivat finanssikriisin jälkeen moitteita. On arvioitu, että finanssikriisin jälkeen harjoitettu kireä finanssipolitiikka syvensi taantumaa ja vaikutti pitkään talouskasvua hidastavasti. Tällä kertaa esimerkiksi pandemian aiheuttamat vauriot talouteen jäivät lyhytkestoisiksi, koska sekä raha- että finanssipolitiikka oli elvyttävää.
Elvytyksen seurauksena valtioiden velkataakat ja alijäämät ovat kuitenkin paisuneet. Nopea inflaatio ja edessä häämöttävä taantuma rajaavat julkisen talouden elvytysvaraa tilanteessa, jossa inflaatio-ongelman juurisyihin puuttuminen vaatisi investointeja esimerkiksi vihreään siirtymään, omavaraisuuden vahvistamiseen sekä innovaatioihin, joilla parannetaan työn tuottavuutta.
Onko edessä talouspolitiikan regiimimurros? Miltä uusi aika näyttäisi?
Jos historiaa on uskominen, inflaatiolla on tapana pitkittyä. Pitkän aikavälin hintapaineita ajavat myös työikäisen väestön ikääntyminen, siitä seuraava osaaja- ja työvoimapula sekä globalisaatiotrendin taittuminen: toimitusketjuihin liittyvien riskien tarkastelu on jo saanut monet yhtiöt pohtimaan tuotannon siirtämistä pois matalan kustannustason maista.
Mitä jos inflaatiopaineet todella osoittautuvat arveltua sitkeämmiksi? Kuinka paljon ja kuinka pitkään keskuspankit ovat valmiita kiristämään rahapolitiikkaa talouskasvun kustannuksella? Miten turvata riittävät investoinnit, jotka edistävät ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää kasvua?
Aikamme haasteet epäilemättä vaativat uudenlaista ajattelua, ja keskustelu talouspolitiikan tavoitteista tulee vääjäämättä kiihtymään. Kritiikki on paras kohdata avoimin mielin: talouspolitiikka on vain väline, eivätkä aiemmatkaan talouspolitiikan regiimit ole olleet täydellisiä, saati ikuisia. Kiinteisiin valuuttakursseihin nojaava Bretton Woods –järjestelmä kesti vajaat 30 vuotta. Hintavakaustavoitteeseen nojaava järjestelmä on jo monin paikoin pitkäikäisempi.
Kirjoittaja on Danske Bankin pääanalyytikko Minna Kuusisto.
