41 prosenttia ensiasunnon ostajista on saanut asunnon ostamiseen taloudellista tukea vanhemmiltaan. Yleisin tuen muoto on antaa lainaan vakuuksia. Sen lisäksi vanhemmat antavat tai lainaavat rahaa. Tämä selviää Danske Bankin teettämästä Ensiasunnon ostajat 2022 –kyselytutkimuksesta.

”Me Danske Bankissa pidämme tärkeänä, että huolehdimme yhteiskunnassamme nuorten tasavertaisista mahdollisuuksista ostaa oma koti. Vanhempien tuki ei saa olla edellytys asunnon ostamiselle”, Danske Bankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja Sari Takala sanoo.

Takalan mukaan velkaantumisen hillitsemiseen tähtäävällä sääntelyllä ei tulisi vaikeuttaa nuorten mahdollisuuksia ostaa ensiasunto. On myös tärkeää, että ASP eli asuntosäästöpalkkiojärjestelmä säilyy houkuttelevana ja kilpailukykyisenä väylänä ensiasunnon hankintaan. ASP on valtion luoma järjestelmä, jolla kannustetaan ja helpotetaan alle 39-vuotiaiden ensimmäisen oman asunnon hankintaa.

Nuorille tietoa ja uskoa säästämiseen

Halu ostaa oma asunto ei ole kyselyjen mukaan muuttunut vuosien aikana. Edes viime vuosien kriisit eivät ole vaikuttaneet nuorten haluun ostaa asuntoa, Ensiasunnon ostajien keski-ikä nousee kuitenkin tasaisesti eli asunto ostetaan yhä myöhemmin.

Sari Takalan mukaan nuoria tulee kannustaa omistusasunnon hankkimiseen, koska se on edullisin asumisen muoto ja mahdollistaa paremmin varallisuuden kerryttämisen.

”Lainaa lyhentämällä kertyy omaa varallisuutta sen sijaan, että maksetaan vuokraa. Vaikka korot ovat lähteneet nousuun, asuntolaina on vielä suhteellisen edullista”, hän sanoo.

Nuoret tarvitsevat myös lisää tietoa oman talouden hallinnasta, kuten säästämisestä ja sijoittamisesta. Danske Bankin näkemyksen mukaan taloustaitojen ja sijoittamisen opetusta tulisikin lisätä lähes kaikilla koulutusasteilla.

Naisten taloudellista asemaa parannettava

Kyselytutkimuksen mukaan miehistä 54 prosenttia ostaa ensiasunnon yksin, naisista 30 prosenttia. Naisista kaksi kolmesta ostaa ensiasunnon yhdessä puolison kanssa. Taustalla vaikuttanee naisten heikompi luottamus omaan talouteen sekä heikommat taloudelliset mahdollisuudet.

Suomessa naisilla on koulutus- ja työvalintojen takia usein alemmat tulot, ja naiset tekevät myös miehiä jonkin verran enemmän osa-aikatyötä ja määräaikaisuuksia. Naiset pitävät myös merkittävän osan perhevapaista.

”Jotta naisten taloudellista asemaa voidaan parantaa, on esimerkiksi hoitovastuuta tasattava vanhempien välillä ja koulutuksen ja ammattien sukupuolittuneisuutta vähennettävä. Lisäksi haluamme rohkaista naisia tuntemaan paremmin oma taloutensa ja mahdollisuuksien mukaan aktiivisesti kerryttämään itselleen varallisuutta mahdollisimman aikaisin”, Takala sanoo.

 

Danske Bankin Ensiasunnon ostajat 2022–tutkimus tehtiin kesäkuussa 2022 ja siinä haluttiin selvittää ensiasunnon ostamista ja siihen liittyviä asioita haastattelemalla valtakunnallisesti suomalaisia 18-39 –vuotiaita, potentiaalisimpia ensiasunnon ostajia tai jo sellaisen hankkineita. Tulokset on painotettu edustamaan väestöä sukupuolen, iän, ja asuinalueen perusteella. Kyselyyn vastasi 1110 kohderyhmään kuuluvaa vastaajaa. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Danske Bankin toimeksiannosta.