Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Henna Pursiainen.


Uskotko, että kaikilla nuorilla on Suomessa yhtä suuret mahdollisuudet toteuttaa unelmiaan?

Tietyssä mielessä on, mutta olen huolissani polarisoituneesta tilanteesta. Jotkut nuoret putoavat kelkasta varhaisessa vaiheessa, esimerkiksi OECD:n lukujen mukaan viidennes nuorista miehistä ei ole missään koulutuksessa tai töissä. Näen, että yhteiskunnallisessa keskustelussa pitäisi lopettaa syypään hakeminen ja tuoda enemmän esiin elinikäisen oppimisen ajattelutapaa.


Mikä on tärkein asia, jolla voisimme vahvistaa nuorten tasavertaisia mahdollisuuksia unelmien toteuttamiseen yhteiskunnassamme?

Nuoret pitäisi ottaa mukaan päätöksentekoon. Kaunis ajatus aktiivisesta kansalaisesta lähtee koulutusjärjestelmästä. Lisäksi nuoria onnistujia voisi nostaa rohkeasti esiin.

 

Mitä vahvuuksia Suomella on nuorten unelmien toteutumisen mahdollistajana? Entä mitä heikkouksia?

Suomen vahvuus on, että toimeentulotaso on jo verraten hyvä Suomessa ja Pohjoismaissa. Siihen ei voi toki tuudittautua. Huoltosuhteen heikkeneminen voi vaikuttaa unelmien toteuttamiseen tulevaisuudessa. Minua huolettaa, miten nuoret saavat äänensä kuuluviin. Suomen heikkous on liian pienesti ajattelu ja vanhaan tukeutuminen.


Miten pystymme tulevaisuudessa paremmin osallistamaan nuoria?

Nuoret pitäisi saada mukaan vaikuttamaan yhteiskuntaan ja yhteisöihin. Tämän eteen voisi tehdä vielä paljon enemmänkin – mielestäni Suomesta puuttuu rohkaisun kulttuuri. Esimerkiksi naisille tarkoitettu sosiaalisen median ryhmä ”Ompeluseura” osoittaa suosiollaan, että yhteisöllisyys ja tuki ovat aiemmin ehkä puuttuneet. Itse olen löytänyt järjestötoiminnasta yhteisöllisen ympäristön ja paljon virtaa. En ole tässä asiassa mikään uniikki lumihiutale, vaan yhteisöllisyys on auttanut muitakin.


Puuttuuko nuorilta mielestäsi uskallusta tavoitella unelmiaan?

Puuttuu. Kynttilää pidetään suotta vakan alla. Menkää, hitto vie, ja toteuttakaa. Ei maailmaa muuteta sillä että otetaan varman päälle. Pitää mennä tähtiä kohden, eikä epäonnistuminen haittaa.
Rimaa voidaan asettaa vielä paljon korkeammalle. Meillä ollaan helposti liian realistisia, kun arvioidaan sitä, mitä voidaan saavuttaa elämässä. Jos on paloa jonkin asian tekemiseen, niin anna mennä. Toki näin on helppo sanoa, kun itselläni perustat ovat kunnossa. Jos esimerkiksi ei ole työpaikkaa, niin pitää lähteä konkreettisista stepeistä. Inhoan kaikenlaista negistelyä. Pitää uskaltaa kurottaa korkealle ja olen oppinut itsekin tämän kantapään kautta.

Palkitseva työ, perhe ja matkustelu – näistä nuoret unelmoivat