Teemu Ramstedt kannustaa nuoria pitämään  unelmistaan lujasti kiinni.

Ovatko suomalaisten unelmat mielestäsi liian vaatimattomia?

– Kyllä ne minun mielestäni ovat liian vaatimattomia. Suomessa ei uskalleta miettiä tarpeeksi isosti. Nuoret arastelevat unelmiensa kertomista siinä pelossa, että joutuvat naurunalaisiksi kaveriporukassa. Pelätään liikaa muiden suhtautumista omiin unelmiin eikä uskalleta asettua kritiikin alaiseksi. Olen havainnut tätä ilmiötä urheilumaailmassa valitettavan usein.

Oletko jo toteuttanut unelmiasi?

– Kyllä voisin sanoa, että olen toteuttanut unelmiani. Minusta ei tosin tullut NHL-pelaajaa, mutta KHL-pelaaja tuli, joten pääsin hyvin lähelle unelmaani. Totta kai minulla on myös pienempiä unelmia tulevaisuuteen liittyen. Mutta kun katsotaan isoa kuvaa, niin koen, että olen unelmani saavuttanut.

Puuttuuko nuorilta mielestäsi uskallusta tavoitella unelmiaan?

– Näen, että nuorilla tulisi olla enemmän rohkeutta tavoitella unelmiaan. Eikä kaikkia unelmia tarvitsekaan toteuttaa, voi hyvin olla, että jotkut unelmat jäävät toteutumatta kovasta yrittämisestä huolimatta. Mutta matka unelman toteutumista kohti voi olla myös tärkeä ja opettavainen. Jos tavoite on liian matala tai unelma liian vaatimaton, sen toteuttaminen voi olla liian helppoa.

Miten nuoret saisi tavoittelemaan unelmiaan?

– Mielestäni olisi tärkeää, että nuorilla olisi enemmän esikuvia, jotka käyvät puhumassa unelmista ja niiden toteuttamisesta esimerkiksi kouluissa. Olen itsekin käynyt paljon kouluissa puhumassa ja oman sairastumiseni myötä olen pitänyt esillä nuorten unelmia. Haasteista huolimatta omista unelmista ei saa luopua, vaan niistä täytyy pitää lujasti kiinni! Usein kun kysytään jonkun alan huipputekijältä, miten hän pääsi huipulle, niin vastauksena on, että lapsena tai nuorena on nähty alan huippu työssään ja tästä oma kipinä on syttynyt. Roolimallien merkitys nuorelle voi olla hyvinkin suuri.

Mitä toimenpiteitä tulisi tehdä, jotta nuoret pystyisivät toteuttamaan unelmiaan nykyistä paremmin?

– Näen, että Suomessa pitäisi voida jo nykyistä aikaisemmassa vaiheessa tarjota nuorille kokemuksia eri aloista ja asioista, jotta se oma polku löytyisi ja sitä voisi lähteä työstämään ja tavoittelemaan jo mahdollisimman aikaisin. Itse päätin 6-vuotiaana, että minusta tulee NHL-jääkiekkoilija. Kaikki nuoret ja lapset eivät tietenkään tiedä mitä tahtovat tehdä, mutta niille jotka tietävät, tulisi mahdollistaa unelmien tavoittelun aloittaminen jo aikaisessa vaiheessa.