Sinulle tarjoutuu mahdollisuus ostaa tietyn yhtiön osakkeita. Teet tarkkaa tutkimustyötä, ja etsit kaiken mahdollisen tiedon yhtiöstä ja sen toimintaympäristöstä. Kun olet löytänyt juuri sinulle sopivan yrityksen, säästät rahaa sen osakkeiden ostamiseen, mutta suurimman osan ostosta rahoitat jopa satojen tuhansien eurojen lainalla. Yritys kuitenkin tarvitsee myös jatkuvasti rahoitusta toimiakseen, ja sen lisäksi aika ajoin yritys kerää suurempia summia rahaa rahoittaakseen uudistustoimia.

Saattaa kuitenkin käydä niin, että yhtiön toimintaympäristö heikkenee ja sen arvo laskee kaikista panostuksista huolimatta. Yhtiölle saattaa myös tulla suurempia ongelmia, ja sen toiminta saattaa lakata kokonaan. Voit ottaa vakuutuksen, mutta pahimmassa tapauksessa voit joutua korvausvelvolliseksi yhtiön uudelle omistajalle vuosien jälkeen sen myytyäsi. On myös hyvin mahdollista, että yhtiön arvo nousee huolellisten uudistustoimien myötä ja toimintaympäristön parantuessa.

Kysymys kuuluu: Oletko valmis tekemään tämän sijoituksen? Entä jos se olisi sinun ainoa sijoituksesi ja kaikki varallisuutesi olisi kiinni tässä yhdessä ainoassa yrityksessä?

Tämä on todellisuutta suurelle osalle suomalaisista – oma koti on ylivoimaisesti suurin varallisuuden muoto suomalaisille. Vaikka koti on paljon muutakin kuin sijoitus, on hyvä tarkastella asiaa myös siltä kantilta. Jos otat minkä tahansa sijoittamiseen liittyvän oppaan käteesi, alkumetreillä siinä kerrotaan kuinka tärkein riskienhallinnan muoto sijoittamisessa on hajauttaminen. Siksi on pelottavaa ajatella kuinka monen suomalaisen varallisuus on vain yhden kortin varassa, ja pahimmassa tilanteessa oma toimeentulo on vaarassa, jos on vaikkapa laskenut eläkesäästämisen asunnon arvonnousun varaan.

Ei ole tokikaan väärin haaveilla omistusasumisesta – 71 % suomalaisista haluaa asua omistamassaan asunnossa. Unelma omasta asunnosta näkyy muun muassa asuntomessujen kävijämäärissä, joka on vuosittain yli 100 000 kävijää. Perjantaina käynnistyivät jälleen asuntomessut, tällä kertaa Kouvolassa. Omasta kodista haaveileminen on hieno asia ja asuntomessut sopivaa ruokaa näille unelmille. Sen lisäksi omassa asunnossa asuminen on muun muassa verotuksen näkökulmasta tehokas asumismuoto verrattuna vuokra-asumiseen. Siinä tulee myös melkeinpä itseltä salaa kerrytettyä varallisuutta.

Tärkeää olisi kuitenkin huolehtia siitä, että se omistusasunto ei ole ainoa varallisuuden muoto. Sen lisäksi, että on riski laittaa koko varallisuus kiinni yksittäiseen asuntoon, on tällä hetkellä riski omistaa asunto kasvukeskuksen ulkopuolella. Kun 2000-luvun vaihteessa oli Nurmijärvi-ilmiö vielä vauhdissa ja asuntomessujenkin kävijämäärät ylittävät 200 000 vierailijaa, tällä hetkellä suurimpien kasvukeskusten ulkopuolella asuntojen hinnat ovat pääasiallisesti laskussa. Osa suomalaisista on jo herännyt tähän huoleen etenkin suurimman muuttotappion alueilla, kuten Itä- ja Pohjois-Suomessa, mutta ilmiöön olisi hyvä varautua laajemminkin – huolimatta asuinalueesta.

Miten omistusasujan pitäisi sitten toimia? Huolehdi ensin, että lainan lyhennysohjelma on mitoitettu sopivasti omaan talouteen nähden. Toisin kuin meille suomalaisille on äidinmaidossa iskostettu, mahdollisimman nopea lainan lyhentäminen ei ole aina se viisain teko. Kun laina on mitoitettu oikein ja sen lyhennysohjelma on omaan talouteen sopiva, on varaa myös säästää ja sijoittaa. Myös omien kulutustottumusten läpikäynti on hyvä idea. Sijoittamisen voi aloittaa jo 10 eurolla kuukaudessa, eli varallisuuden hajauttaminen omistusasunnon ulkopuolisiin sijoituksiin on suurimmalle osalle suomalaisista sekä mahdollista että erittäin kannatettavaa.

Tekstin kirjoittaja on Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto.


Oletko ostamassa asuntoa?

Koostimme sinulle yhteen paikkaan vinkit ja neuvot – kaiken oleellisen tiedon, mitä tarvitset harkitessasi asunnon ostoa.

Lue lisää