Epämääräinen tunne siitä, että se ei koske minua. Huoli taloudellisesta riskistä. Halu asua kalliilla alueella. Halu pysyä vapaana. Nämä olivat syitä, miksi en nuorena ja nuorena aikuisena edes pohtinut asunnon ostamista. Opiskelin ja asuin vuokralla. Menin töihin ja asuin vuokralla. Toimin näin vaikka työskentelin taloustoimittajana.

Puolisoni oli ja on taloudellisesti valveutuneempi kuin minä, ainakin oman talouden suhteen. Hän jopa kirjoittaa aiheesta blogia. Suhteemme alussa isoin kriisi olivat erilaiset kulutustottumukset. Puolisoni epäili, että yritän pitää hengissä koko Suomen kyläkauppoja kalliilla ja tarpeettomilla pikkuostoksillani. 

Puoliso ehdotti säästämistä asuntoa varten, mutta minä olin varovainen. En ollut varovaisuuteni kanssa yksin. Aloimme seurustella juuri finanssikriisin kynnyksellä (suutelin puolisoani ensimmäisen kerran kolme päivää ennen Lehman Brothersin romahtamista). Se karkotti suuren joukon ensiasunnon ostajia markkinoilta lähes kymmeneksi vuodeksi. Kun huippuvuonna 2007 ensiasunnon osti noin 34 000 ihmistä, vuonna 2014 ostajia oli vain noin 20 000 kappaletta. Ostajien määrä on kääntynyt nousuun vasta ihan viime vuosina.

Olen aika tyypillinen tapaus, koska suurin osa 18-35-vuotiaista ostaa ensiasuntonsa puolison kanssa. Naisilla osuus on jopa 70 prosenttia, miehillä taas 40 prosenttia. 

Danske Bankin tutkimuksen mukaan taloudelliset syyt perustelevat omistusasumista nuorille: Asunto on hyvä sijoitus, se kerryttää varallisuutta ja on edullisempaa kuin vuokralla asuminen. 

Myös asunnon jo ostaneet korostavat taloudellisia syitä. Heistä 69 prosenttia sanoo, että asunnon omistaminen on kartuttanut omaisuutta ja 21 prosenttia, että asunto on pakottanut säästämään ja suunnittelemaan talouttaan. Kannatta kuitenkin huomioida, että jopa 58 prosenttia on tyytyväinen asunnon hankkimiseen, koska he ovat voineet remontoida asunnon mieleisekseen. Allekirjoitan nämä kaikki.

Myös sosiaalinen paine tai tuki vaikuttaa. Me ostimme asunnon ensimmäisten joukossa ystäväpiiristämme. Pian asumismuoto alkoi muuttua myös muilla. En sano, että me olimme mielipidevaikuttajia, mutta usein ilmiöt yleistyvät kaveripiireittäin. Kun näkee, että joku lähipiiristä ostaa asunnon, eikä näänny velkavankeudessa, on helpompaa ottaa myös itse iso askel.

Asunnon osto pelottaa, koska siinä on kyse niin suurista rahoista. Jos suomalaisten yleisin palkka on 2 500 euroa kuussa ja uusi asuntolaina keskimäärin 154 000, yksin asuntoa ostava keskiarvoihminen ottaa lainaa summan, joka vastaa hänen viiden vuoden bruttotulojaan. Se voi tuntua musertavalta luvulta.

Sitä vastaan voi asettaa toisen luvun. 84 prosenttia asunnon ostaneista 18-35-vuotiasta on tyytyväisiä ostamaansa asuntoon. Tyytymättömiä on vain prosentti nuorista asunnonomistajista. Se on vakuuttava luku. 

Minäkin kuuluin tuohon 84 prosenttiin 18-35-vuotiaista vielä viime vuonna. Sitten täytin 36 vuotta, mutta olen edelleen tyytyväinen. Olen kiitollinen puolisolleni, että hän jaksoi takoa järkeä kallooni. Saimme myytyä ensiasuntomme ja onnistunut kauppa auttoi hankkimaan isomman asunnon vastapäisestä talosta.

Asunnon omistaminen ei ole muuttanut minua. Olemme edelleen puolisoni kanssa rahankäyttäjänä hyvin erilaisia. Puolisolleni on helpompaa ostaa asunto kuin ylihintainen limpparitölkki kioskilta. Minä saatan maksaa edelleen neljä euroa energiajuomatölkistä, jos sellaista sattuu tekemään mieli. Kyllähän asunnonomistajalla on sellaiseen varaa!

Blogin kirjoittaja on Danske Bankin lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen (@joskaposka).