Jaa

Viikkokatsaus: Vaisua menoa markkinoilla

Globaalit osakkeet päättivät viikon laskuun, vaikka Yhdysvalloissa tuloskauden aloitus on ollut vahva. Markkinoiden kehitystä painoivat jatkuva eripura republikaanien ja demokraattien välillä liittyen uuteen tukipakettiin sekä koronaviruksen leviäminen.

Positiivisia tuloksia ja negatiivista uutisvirtaa

Osakkeiden kehitys oli vaisua viime viikolla markkinoiden sulatellessa viikon uutisia. Yhdysvalloissa ei ole päästy vielä sopuun uudesta tukipaketista, koronavirusrokotteen kehityksen osalta saatiin joitakin huonoja uutisia ja koronavirustartunnat ovat olleet nousussa. Vaikka emme odota sopua uudesta tukipaketista ennen vaaleja, uutisoinnit neuvottelujen jatkumisesta tukivat aiemmin markkinoiden toiveita paketin toteutumisesta ja viime viikon uutisten myötä nämä nousseet odotukset todennäköisesti lässähtivät. Pettymystä oli ilmassa myös koronarokotuksen osalta, kun Johnson & Johnson’s ja Eli Lilly, joiden rokotetutkimukset olivat jo kolmannessa vaiheessa, joutuivat laittamaan tutkimuksensa tauolle. Ensimmäisen yhtiön osalta syynä oli sairastunut tutkimukseen osallistunut henkilö, ja jälkimmäisen osalta vedottiin turvallisuushuoliin. Rokotetutkimuksessa voidaan normaalistikin odottaa viivästyksiä, etenkin jos aikataulu on yhtä tiukka kuin nyt, mutta nämä uutiset herättivät huolia siitä, että rokotteen saaminen markkinoille lykkääntyy ja sen myötä emme pääse palaamaan normaaliin elämään yhtä nopeasti kuin aiemmin toivottiin. Kehitystyö kuitenkin etenee, ja rokotteen valmistuminen edes jonkun valmistajan toimesta on koko ajan lähempänä.

Euroopassa on nähty nousua koronavirustartunnoissa, ja useassa maassa nähdään nyt tiukempia rajoitustoimia. Esimerkiksi Ranskassa on julkistettu hätätila ja Isossa-Britanniassa esiteltiin asteittaisia rajoitustoimia. Nämä toimet uhkaavat Euroopan elpymistä ja kun lisäksi sopimuksettoman Brexitin uhka on ilmassa, on mielestämme järkevää jatkossakin alipainottaa eurooppalaisia osakkeita. Kaikki aiemmin mainitut tekijät voivat jatkossakin heikentää markkinoiden tunnelmia lyhyellä aikavälillä, mutta ne eivät riitä muuttamaan näkemystämme osakkeiden painotuksesta hieman pidemmällä aikavälillä. Pidämme osakkeiden tuottopotentiaalia korkosijoituksia parempana, ja siksi pidämme osakkeet ylipainossa. Uskomme siis, että osakkeet voivat jatkaa nousuaan vaikka ajoittaisia epävarmuuden hetkiä tullaan varmasti näkemään.

Hyvä uutinen on se, että tuloskausi on alkanut vahvasti, eli tulokset ovat olleet paljon odotuksia parempia. Yleensäkin talouden elpyessä analyytikoilla on taipumus aliarvioida tuloskasvua, ja tämä ilmiö näyttäisi jälleen toistuvan. Yritykset ovat myös palauttamassa ohjauksiaan, ja vaikkakin osa yrityksistä kertoo odotuksistaan vain seuraavalle vuosineljännekselle, lisää jo sekin näkyvyyttä ja vähentää epävarmuutta, tukien osakkeita. Toisaalta, tulosodotukset vuodelle 2021 ovat melko korkeita, joten yritysten kommentit tulevasta saattavat lisätä hermostuneisuutta osakekursseissa jos nämä ohjaukset ovat alhaisempia kuin tämänhetkiset odotukset ensi vuoden tuloskasvusta. Yhdysvaltojen suuret pankit ovat yllättäneet positiivisesti kolmannen vuosineljänneksen tulosten osalta kun luottotappiovaraukset ovat olleet odotuksia pienempiä ja tulokset odotuksia parempia, mutta tästä huolimatta pankkiosakkeet laskivat viime viikolla. Pidämme rahoitussektorin ylipainossa, koska näemme toimialassa eniten nousupotentiaalia ja odotamme positiivisten tulosyllätysten jatkuvan seuraavien vuosineljännesten aikana. Pidämme myös ylipainossa rakenteellisesta kasvusta hyötyvät viestintä- ja IT-sektorit, mutta näiden sektoreiden suurimpien yhtiöiden on raportoitava vahvoja tuloksia odotusten ja arvostustasojen ollessa korkeita. Muussa tapauksessa saatetaan nähdä rotaatiota näistä vahvasti nousseista toimialoista edullisemmin hinnoiteltuihin sektoreihin

Tällä viikolla tärkeimpänä ostopäällikköindeksit

Tärkeimpiä talouslukujulkaisuja tällä viikolla ovat lokakuun ostopäällikköindeksit. On erityisen mielenkiintoista seurata miten Euroopan palvelusektorin tilanne on kehittynyt: viime kuussa lukema laski alle 50 pisteen tarkoittaen aktiviteetin supistumista. Ottaen huomioon, että koronavirustartuntojen määrä on vain kasvanut Euroopassa, saattaa lukema olla jälleen heikko. Ostopäällikköindeksien lisäksi seuraamme tulosjulkistuksia, Yhdysvalloissa luvassa on jo liuta tuloksia tällä viikolla. Politiikan saralla seuraava presidenttiehdokkaiden väittely tapahtuu torstaina, ja tämä onkin viimeinen Bidenin ja Trumpin välinen väittely ennen vaaleja 3. marraskuuta. Vaaliväittelyillä on historiallisesti ollut vain vähän vaikutusta markkinoihin. Seuraavan Yhdysvaltojen tukipaketin neuvottelut todennäköisesti jatkuvat, mutta emme odota paketin valmistumista ennen vaaleja.

Kiinnostaako sijoittaminen?

Kun sijoitat kanssamme, sinulla on vapaus valita juuri itsellesi sopivat palvelut. Rakennetaan yhdessä sinulle yksilöllinen sijoitussuunnitelma. Sijoitetaan yhdessä – sinun tavallasi.

Tutustu palveluihimme

Kiinnostuitko?
Tervetuloa Danske Bankiin.