Toinen maksupalveludirektiivi astui voimaan vuonna tammikuussa 2018. Direktiivin tarkoitus on lisätä kilpailua, parantaa kuluttajansuojaa ja mahdollistaa nopeammat ja turvallisemmat maksut Euroopassa. 14.9.2019 tulevat voimaan direktiiviin liittyvät tekniset standardit, jotka lisäävät turvallisuutta maksamisessa sekä verkko- ja mobiilipankkiasioinnissa. Uusi sääntely tarkoittaa muun sitä, että vahva tunnistautuminen pankkipalveluihin muuttuu, vahvaa tunnistautumista vaaditaan yhä useammin korttimaksutapahtuman yhteydessä ja että myös muut toimijat kuin oma pankki voivat tarjota tilinomistajalle maksutileihin liittyviä palveluita.

Mitä muutokset tunnistautumisessa tarkoittavat juuri sinulle?

Pääsääntö sähköisessä maksamisessa on, että pankin pitää tunnistaa maksaja vahvasti. Tämä tarkoittaa yleensä pankkitunnuksilla tunnistamista. Pankkitunnuksissa vahvan tunnistamisen vaatimus on perinteisesti muodostunut salasanasta sekä tunnuslukulistan vaihtuvasta turvaluvusta. Tunnuslukulista ei kuitenkaan yksinään täytä uuden lainsäädännön vaatimuksia, koska se on suhteellisen helposti kopioitavissa esimerkiksi valokuvaamalla.

Danske Bankissa Danske ID -tunnistussovellus korvaa tunnuslukulistan 14.9. alkaen. Danske ID on mobiililaitteeseen ladattava tunnistussovellus, jolla voit kirjautua ja tunnistautua verkkopankkiin ja muihin vahvaa tunnistautumista vaativiin palveluihin helposti ja nopeasti. Sovelluksen voi ladata älypuhelimeen sovelluskaupasta, josta sen löytää hakusanalla Danske ID.

Saatavilla on myös erillinen tunnuslukulaite. Laite toimii Danske ID -tunnuslukusovelluksen tavoin. Tunnuslukulaite on mahdollista tilata asiakaspalvelustamme soittamalla tai lähettämällä viesti verkkopankin kautta. Laite on tarkoitettu niille asiakkaille, joilla ei ole mahdollisuutta käyttää Danske ID -tunnistussovellusta.
Säilytä muovinen turvakorttisi vielä toistaiseksi. Tämä on erittäin tärkeää niitä tapauksia varten, jolloin Danske ID:n käyttö ei ole mahdollista – esimerkiksi soittaessasi puhelinpalveluumme tai aktivoidessasi Danske ID:n käyttöösi.

Lue lisää Danske ID:stä.

Finanssivalvonta antoi myöntänyt lisäaikaa asiakkaan vahvan tunnistamisen vaatimukselle korttiostoksissa verkossa. Tulemme Danske Bankissa hyödyntämään tämän lisäaikamahdollisuuden. Näin ollen asiakkaiden verkkomaksaminen Danske Bankin korteilla jatkuu toistaiseksi ennallaan 14.9. jälkeenkin. Seuraamme luonnollisesti Finanssivalvonnan jatko-ohjeistusta tähän liittyen.

Uusi sääntely edellyttää myös, että asiakas kirjataan jatkossa verkkopalveluista aiempaa nopeammin ulos, jos palvelu on käyttämättömänä. Näin varmistetaan, että asiakkaan tilien luvaton käyttö estetään entistä tehokkaammin.

Huomioithan aikakatkaisun käyttäessäsi verkkopalveluitamme, kuten verkkopankkia. Jos et ole ollut aktiivinen palvelussa 5 minuuttiin, palvelu kirjaa sinut automaattisesti ulos aiemman 30 minuutin sijaan.

Mitä tilitietopalveluiden avautuminen tarkoittaa?

Yksi uuden maksupalveludirektiivin edellyttämistä muutoksista on pankkien teknisten rajapintojen avaaminen ulkopuolisille palveluntarjoajille eli kolmansille osapuolille. Tämä uusi käytäntö antaa mahdollisuuden monipuolisempien pankkipalveluiden kehittämiseen asiakkaillemme. Lanseerasimme jo viime vuonna monipankkipalvelun, jonka avulla voit mobiilipankissamme tarkastella tilejäsi myös muissa pankeissa ja tehdä maksutoimeksiantoja pankista riippumatta. Lue lisää monipankkipalvelusta.

Maksupalveludirektiivi sallii Finanssivalvonnan valvoman kolmannen osapuolen palveluntarjoajan, jonka palvelun sinä asiakkaana valitset käyttöösi, pääsevän tilitietoihisi Danske Bankissa. Tämä tarkoittaa sitä, että sinä pääset halutessasi tarkastelemaan tilitietojasi tai käynnistämään maksusuorituksen jonkun muun palveluntarjoajan palvelun kautta.

Mistä tiedän että palveluntarjoaja on luotettava?

Kaikilla ulkopuolisilla palvelutarjoajilla tulee olla Finanssivalvonnan tai jonkun muun ETA maan valvojan myöntämä toimilupa tai rekisteröinti. Me varmennamme lupatiedot ennen kuin avaamme palveluntarjoajalle pääsyn asiakkaiden tilitietoihin.

Tarkoittaako tämä sitä, että kaikki ulkopuoliset palveluntarjoajat voivat käyttää tilitietojani?

Ei, asiakkaalla on aina valta päättää siitä, haluaako hän, että ulkopuolinen palveluntarjoaja pääsee hänen tilitietoihinsa. Asiakkaan tulee aina antaa hyväksyntä ennen kuin palveluntarjoaja voi käyttää tilitietoja.

Miten kontrolloin kenellä on pääsy tietoihini?

Voit asiakkaana aina itse valita, mitä sertifioituja palveluita, sovelluksia ja verkkopalveluita haluat käyttää. Valinta on aina sinun. Sinä teet päätöksen siitä, mitä tietoja palveluntarjoaja voi käyttää ja kuinka kauan. Tietojasi ei voi käyttää ilman sinun hyväksyntääsi.

Voiko ulkopuolinen palveluntarjoaja käynnistää maksusuorituksen ilman minun hyväksyntääni?

Ei. Sinun tulee aina itse hyväksyä kaikki tililtäsi tehtävät maksusuoritukset.

Voinko minä yksin antaa hyväksynnän ulkopuoliselle palveluntarjoajalle pääsystä tilitietoihini, vaikka minulla on yhteinen tili puolisoni kanssa?

Ei, et voi yksin antaa hyväksyntää. Hyväksyntä edellytetään myös tilin toiselta omistajalta.

Lisää toisesta maksupalveludirektiivistä voit lukea esimerkiksi Finanssialan verkkosivuilta.